keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hakua gurun ohjauksessa

Eilen pääsimme hakuilemaan yhden varsin taitavan ja kokeneen ohjaajan seurassa. Hän luonnollisesti ei ollut ryhmämme vetovastuussa mutta neuvoi kyllä ja vastasi kysymyksiin malttiaan menettämättä, sillä niitähän riitti.

Paikka oli sama kuin viime viikolla. Ennen treeniä kerroin kyseiselle henkilölle Superin nykyisen osaamisentason sekä viimeaikaiset ongelmat. Hänen mielestä on nyt järkevintä vahvistaa maalimiehellä pysymistä. Nythän Super on tullut sen 2-3 metriä vastaan umppareilla kaksi kertaa. Tätä ongelmaa ei ole ollut avoukoilla. Keskustelun päätteeksi päätimme tehdä Supralle treenin, jossa haetaan neljä ukkoa, jotka ovat edenneet takalinjalla sellaiset 30 metriä. Juoksen näytölle jokaisella ukolla mutta maalimies kuljettaa koiran keskilinjalle. En siis enää palkkaa missään vaiheessa Supraa itse.

Ensimmäinen ukko löytyi oikealta, aika läheltä etukulmaa. Super otti hajun ukosta jo keskilinjalta, ja pelkäsin, että se lähtee suorilta sinne ilman kunnollista pistoa. Veivattuani hetken lähetin Supran metsään. Supra hetken kulki maalimiehen suuntaan mutta sitten lähti etureunaan pitkin etenemään etukulmaan ja sieltä maalimiehelle. Taisi siis jäljestää maalimiehen... Ukko tai siis akka otti muutaman haukun ja palkkasi koiran. Palkaksi olin ottanut iltaruoan jaettuna neljään osaan, mikä osoittautui virheeksi myöhemmin. Virheistä oppii ja hevosella pääsee ja ja ja... Toinen maalimies oli sitten pienen matkan päässä vasemmalla. Supra lähti hienosti metsään. Meillä ei siis eilen ollut ongelmia lähetysten kanssa. Jo 10-15 metrin päästä otti hajun ukosta ja haki ukon takalinjalta. Minä painelin taas metsään ja maalimies kuljetti tytön pois metsästä. Kolmannella pistolla näytti aluksi siltä, ettei Supra uppoa tarpeeksi pitkälle. Maalimies oli itseasiassa mennyt ainakin 60 metriin mutta Super löysi ukon ja ilmaisi sitä hienosti ja pitkään. Kun tulimme keskilinjalle, törötti siellä kaksi maalimiestä eli neljäs ukko oli vielä keskilinjalla. Päätimme sitten tehdä ns. puolipaoon/haamun. Otin koiran hallintaan ja kun ukko oli piilossa, päästin Supran ukolle. Super haukkui hienosti siihen asti, kun tulin paikalle. Sitten Super meni ja okseni syömänsä ruoan. Aivan. Tyhmä minä, tyhmä minä. Tuollaisella helteellä annapa sitten koiralle palkaksi koko hemmetin iltaruoka (yht. 300 grammaa). Annoimme Superin syödä oksentamansa ruokansa pois (tiedetään, ällöä...) ja sitten maalimies haukutti vielä hetken ja antoi lopuksi nakin. Keskilinjalle palattuamme maalimies syötti viimeisen rasian.

Tarinan opetus. Koiralle ei palkaksi raskasta ruokaa. Jatkamme tämäntyyppistä treeniä. Tosin nyt tuli noottia taas noista siirtymistä. Maalimiehien tulisi siirtyä selvemmin sivusta tai sitten kokonaan takalinjalla, jottei tulisi noita hajutunneleita (varsinkin jäljestävälle koiralle). Sain myös noottia omasta säätämisestä. Kuulemma sählään ja säädän koiran kanssa aivan liikaa eli rauha maassa, kaikilla hyvä tahto... Tuleeko yllätyksenä? :P

Seuraavalla viikolla tehdään taas takalinjalla siirtyviä ukkoja mutta nyt haluan, että Supraa haukutetaan niin kauan, että ehdin paikan päälle tekemään kiepin koiran ympäri ja sitten vasta palkka.Tämän lisäksi alan keskittyä enemmän omaan liikkumiseen ja tähän säätämiseen.

Lopeksi haluan todeta, että MINÄ RAKASTAN TUOTA OTUSTA! (sydämiä miljoona tähän)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti