torstai 4. helmikuuta 2016

Tiistain aksa ja pikkusievistelyä tokon merkeissä

Tiistaina oli taas aksatreenit. Aluksi ajattelin, että olipas helppo treeni mutta ylpeys käy lankeemuksen edellä. Muurilta (neloseste) vitosputkeen ei ollutkaan ihan niin helppo mitä ajattelin, sillä tuli helposti ohjattua Kiia väärään päähän putkea. Kun otin huolella Kiian vastaan kolmosputkelta, niin sain Kiian oikeaan päähän putkea. Myös tuo seiskaputken jälkeinen hyppy oli välistä vaikea, kun ensin yritin sinne persjättöä mutta sitten loppujen lopuksi päädyin vain ottamaan Kiian vastaan ja sitten jatkoimme matkaa suoraan. Lähetys renkaan jälkeen putkeen onnistui hienosti. Ehdin myös aika hyvin valssaamaan viidellätoista mutta koska Kiia aika usein tiputti 16. hypyn riman, olin vissiin aina vähän myöhässä. Nasta meni todella hienosti tämän radan ja vauhtiakin tuntui löytyvän. Kunhan saisimme kepit varmoiksi molemmilta puolilta, niin voisimme alkaa katsella kisakalenteria. Kiialle nyt tulee ensi viikon torstaista kuukauden tauko, koska Kiialle tehdään sterilisaatio. Eipähän tarvitse sitten enää miettiä juoksuja ja iän karttuessa myöskään kohtutulehduksia...


Superin kanssa tein sen sijaan kapulan palautuksia sekä eteenlähetyksiä että merkin kiertoa ilman häiriötä. Teimme myös peruutuksia muutaman askeleen verran etupalkalla (narupallo). Ajatuksena saada tyttö peruuttamaan vähän hitaammin niin, että minäkin ehdin mukaan. Nythän Super lähtee kuin talonmies peltikatolta, kun sanon:"Pakki!" Nämä on tällaisia tuiki tarpeellisia mutta pikkusievistelyharjoituksia. Lauantaina olisi tarkoitus taas kurvata Pieksämäelle tekemään enemmän kisaomaisempi treeni. Taidan tehdä nyt sellaisen treenin, jossa teen kaikki liikkeet mutta lyhyemmällä kaavalla. Palkka aina jokaisen osion lopussa. Katsotaan kuis akan käy...

1 kommentti: