Super sai kyyneleet silmiini

Eilen koin taas niitä koiraharrastuksen hienoja hetkiä Superin kanssa jäljellä. Olin vähän pidempään töissä ja tulin kotiin vasta kuuden jälkeen. Kahdeksalta päätin sitten ottaa jälkikimpsut ja -kampsut ja painella metsään. Saavuttuani paikan päälle huomasin, että olin ottanut mukaan vain esineruuturepun. Minullahan on erikseen näyttelyreppu näyttelykamoja varten, treenireppu haku- ja tokotreenejä varten, esineruutureppu esineruututreeniä varten ja jälkikassi jälkitreeniä varten. Esineruuturepun uumenista löysin neljä keppiä mutta ei yhtään kreppiä. Päätin, että tallon sen jäljen nyt joka tapauksessa. Katsoin maasta kaksi sopivan näköistä keppiä ja laitoin ne taskuuni. Tällä kertaa ajattelin, etten tee ollenkaan janaa vaan lähdemme jäljelle suoraan "piikiltä". Ajattelemattomuuttani tiputin jäljelle ensin maastani nostamani kepit, jotka eivät siis olleet kunnolla hajustettuja. Olivat varmaan minulla hallussa maksimissaan viisi minuuttia. Tämän lisäksi puhuin puhelimeen (terveisiä Jassulle!) ja unohdin yhdessä välin tiputella keppejä matkalle, jolloin yksi kepitön väli oli varmaan melkein sen 400 metriä pitkä. Tämä kyllä osoittautui ihan hyväksi "treenisuunnitelmaksi" mutta toisinkin olisi voinut käydä.

Itse jälki piti sisällään 8 kulmaa ja yhden piikin. Pituudeltaan se oli kilometrin ja iältään 1,5 tuntia. Vanhenemisajalla me kävimme tekemässä esineruututreenin kolmella esineellä, joista kolmas oli muovinen kaukosäädin. Myös Nämppä sai hakea kaksi esinettä. Tosin toista mummokoira ei meinannut löytää, joten päästin Superin ja Nastan avuksi. Treenin jälkeen kävimme vielä lenkkeilemässä ja heittämässä palloa. Kaikki tytöt olivat aivan läkähdyksissä, ja minulla ei tietysti ollut vettä mukana, eikä kyseisestä maastosta löytynyt lammikon lammikkoa. Mietin, että miten sitä voisi vielä tiukemmalle vetää nämä jutut Superin kanssa...

Ennen jäljelle lähtöä huomasin, että olin ottanut rikkinäiset valjaat mukaan, joten jouduimme jäljestämään kaulapannalla. Onneksi minulla oli sentään liina matkassa. Super alkuun hieman ihmetteli jäljen aloitusta, sillä emme ole tehneet tällaisia aloituksia pitkään pitkään aikaan. Super kuitenkin nosti jäljen ja lähti hienosti sitä ajamaan. Ensimmäinen keppikin nousi ongelmitta. Ihmettelin tätä kyllä, sillä olihan keppi ollut kädessäni vain pienen hetken. Jatkoimme matkaa reippaasti. Super selvitti toisen kulman tyylikkäästi ja muistini mukaan toisen kulman jälkeen olisi pitänyt olla toinen keppi. Super kyllä selvästi oli hajuilla ja yritti paikantaa kepin mutta koska keppi oli täysin "maastoutuva", emme jääneet sitä sen tarkemmin etsimään varsinkin, kun en ollut varma oliko se keppi siinä vai jossain muualla. Kolmannen kulman Super selvitti hienosti, kuten myös piikin. Myös piikin jälkeisen kulman Super selvitti hienosti mutta sitten ajoi yhden kulman ohi. Huomasin, että Super nosti päänsä ja alkoi edetä maastossa laukalla eli selkeästi etsi jälkeä uudestaan. Minullahan Super jäljestää vapaana niin, että kuljen parisenkymmentä metriä taaempana. Super sai kun saikin nostettua jäljen uudestaan ja lähti etenemään taas hienosti. Tässä vaiheessa matkaa oli kuljettu palkatta jo todella pitkään ja aloin jo pelätä, että kohta Superilta loppuu usko mutta tyttö painoi eteenpäin. Onneksi se löysi pian kolmannen kepin (meille toisen), joten pääsin palkkaamaan tytön hienosta työstä. Palkkauksen jälkeen metsästä lähti lentoon jokin iso kanalintu ja Super meinasi lähteä sen perään mutta sain tytön takaisin jäljelle... ja taas mentiin. Nyt keppejä tulikin kaksi perä perään mutta tosiaan ehkä parempi näin, sillä tulipahan treenattua tuota kepittömyyttä/palkattomuutta. Loppusuora oli myös todella pitkä, jopa niin pitkä, että aloin jo pelätä, että entäpä jos tyttö ei löydäkään viimeiselle kepille, enkä pääsekään antamaan loppupalkkaa. Vaikka olin itse jäljen tehnyt, en voinut mitenkään muistaa minne se päättyi. Onneksi Super löysi viimeisen kepin, josta se saikin ison ison palkan. Olin niin onnellinen Superin suorituksesta, että ihan kyyneleet nousivat silmiini. Minun oli ihan pakko soittaa serkulleni (vaikka kello oli jo kymmenen illalla) ja jakaa ilo hänen kanssaan. Anteeksi, Leila! Serkkusi on hieman hurahtanut. Siinä me istuimme mättäällä ja leikimme viimeisellä kepillä. Kyllä sitä taas jaksaa tällä kokemuksella eteenpäin. Kiitos Super!