Kävimme (suhteellisen) pitkästä aikaa tekemässä vähän tokoa keskiviikkoiltana. Listaanpa tähän positiiviset ja negatiiviset asiat:
VAATII LISÄÄ HARJOITUSTA
1) seuraamisen aloitukset: Super tahtoo laskea kontaktin heti alussa. Tätä ei pidä hyväksyä ja seuraamistreenissä pitää mennä vähän taakse päin.
2) Ohjatun noudon suunnat: Super ei enää osaa suuntia vaan hakeutuu helposti keskimmäiselle kapulalle. Helpotin treeniä rutkasti viemällä Superin merkille ja laittamalla haettavan kapulan lähemmäksi (ja näyttämällä sen erikseen). Se on kumma, että jotkut liikkeet hajoavat juuri ennen koetta. Nyt ei auta muu kuin toivoa, että onni on myötäinen ensi viikolla, kun menemme kahteen eri kokeeseen.
ONNISTUMISIA
1) kaikki jäävät onnistuivat hienosti
2) kaukkareissa ilme oli tyystin erilainen. Super heilutti häntäänsä, oli täpäkkänä, eikä yhtään epävarmana. Etenemä oli ehkä 20 cm.
3) ruudun merkit olivat hienot, sekä ruutu itse
4) luoksetulon stopit olivat riittävän hyvät
5) tunnari oli hieno
Eilen olimme puolestaan hakutreeneissä. Päätin tehdä Superille helpon treenin, jotta sen motivaatio pysyisi hyvänä. Kaksi ensimmäistä ukkoa Super näki menevän metsään. Molemmat olivat etukulmissa. Ensimmäisellä lähetyksellä Super ei heti uponnut tarpeeksi syvälle ja oli menossa toiselle puolelle (sieltä tuli tuuli) mutta tuli sitten kyllä luokseni, kun kutsuin. Lähetin Superin uudestaan ja nyt Super upposi tarpeeksi syvälle ja sai palkkansa. Palkka tuli heti yhdestä haukusta. Toinen ukko oli piece of cake, koska tuuli oli apuna vasemmalla puolella. Lähetin Superin toiselle suoraan lennosta, kun kutsuin koiran takaisin keskilinjalle. Kolmas ukko eteni vielä takalinjalle kolmannelle piilolle, kun lähetin Superin sinne. Super teki kuitenkin syvän piston ja eteni kolmannelle maalimiehelle takalinjaa pitkin. Hienoa työtä tytöltä! Neljäs nousi yhtä helposti. Superilla oli hyvä meininki päällä ja ilme kohdillaan. Seuraava koe on jo 9.6. Menemme sittenkin Lievestuoreelle kokeeseen, vaikkei aluksi pitänytkään. Kunhan saamme edes vinoesteen kuntoon, niin voimme ottaa vaikka nollan metriseltä. Meillä on jälkikoe siitä viikon päästä eli 14.6. Jossain välissä pitäisi jälkeäkin ehtiä ajamaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti