maanantai 16. kesäkuuta 2014

Höröttimen kuulumisia

Vein Höröttimen keskiviikkona Tampereelle Merja Nisosen käsittelyyn. Merjaa on kovasti kehuttu ja hänen antama hoitomuoto kraniosakraaliterapia muistuttaa pitkälti osteopatiaa. Merja aluksi tutki Superin rangan ja huomasi, että lantio oli jotenkin hassusti ylhäällä ja selässä nikamat 9-11 vinossa. Syy tähän löytyi niskasta. Höröttimen runko oli aivan ässänä ja tämä johtui Merjan mukaan Superin viimevuotisesta niskoilleen lentämisestä metriseltä. Onneksi Super vastasi hienosti hoitoon ja Merja sai suoristettua nikamat. Toki hoitoja täytyy jatkaa. Hänen mukaan meidän luottohoitaja, Erika, käyttää samaa tekniikkaa ja osaa siis tytön hoitaa jatkossakin. Merjan mukaan Super nuoren ikänsä vuoksi on varmaan vielä kyvykäs hyppäämään metrisenkin mutta joudun väistämättä miettimään mitä jälkiä jo vuoden treenaaminen kipeänä on voinut Superiin jättää. Yksi vaihtoehto voisi tietysti olla, että treenaan tottiksen muuten niin mahdottoman hyväksi, että saisimme tarvittavat pisteet kasaan, vaikka metrinen jätettäisiin (ei tietysti avoimesti) suorittamatta. Voisin opettaa Superin kiertämään esteen mennen tullen omalla käskyllä.

Torstaina meillä olikin tokokoe Pieksämäellä. Paikallaolot menivät hienosti ja seuraaminenkin oli ihan mallikasta. Saimme seuraamisesta 8, mikä mielestäni oli todella hieno suoritus ottaen huomioon, että samassa kokeessa tokon SM-2010 sai seuraamisesta 8,5. ;) Zetassa istuminen jäi tekemättä mutta edelleen olimme hyvässä vireessä. Ehkä vähän liiankin hyvässä vireessä, sillä luoksetulon stoppi jäi tekemättä. Super oli tulossa lujaa vauhtia luokseni. Onneksi onnistuimme sentään maahan menemään. Ruudun merkki oli ihan ok ja ruutuun menokin oli ihan ok. Ei nopein mutta ei mikään hitainkaan. Ruudussa Super kääntyikin haistelemaan maata ja löysi sieltä namipaloja. Minä hölmöyksissäni sanoin asiasta tuomarille (kävellessäni ruutua kohti) ja Super varmaan tästä jutustelusta + jo saadusta palkasta arveli, että homma on ohi ja tuli minun luokse. Ruutu meni nollille ja minä keskeytin kokeen...

Perjantaina kävimme treenaamassa kolmella isolla välipalkalla koko setin läpi. En tosin tehnyt niin pitkiä paikallaanoloja tai seuraamista mutta jotain niistä joka tapauksessa. Super teki todella hienot liikkeet. Luoksetulon stopit olivat erinomaiset. Zeta oli loistava ja jopa kaukkarit olivat todella hienot. Olin aivan liekeissä. Lauantaina otin vähän kaukkareita pihalla ja nekin menivät hienosti. Sunnuntaina lähdinkin hyvin mielin kokeeseen. Paikallaanolot menivät taas hienosti. Kokeessa oli sotkettu liikejärjestys ja teimme kaikki ensimmäisenä koirakkona. Toisessa erässä tuli ensin tunnari, sitten kaukkarit, sitten ruutu ja lopuksi luoksetulo. Tunnarissa Superin ennakoi liikkurin käskystä. Muuten liike oli hyvä. Kaukkareissa vaihdot olivat hyvin epänormaalissa järjestyksessä eli seiso-maahan-istu-seiso-istu-maahan. En meinannut uskoa silmiäni ja meinasin yhden jättää välistä. Ensimmäiseen vaihtoon tarvittiin kolme käskyä. Muut menivät yhdellä käskyllä. Tämän lisäksi Super vähän eteni, joten saimme kaukkareista 6. Olin edelleen hyvällä mielellä, sillä aika hienostihan tuo noista selvisi, vaikka minä olin ulkona kuin lumiukko. Olin tähän kokeeseen tosin lähtenyt vähän toisella mielentilalla eli otin Superia vähän tiukemmin haltuun, enkä liikoja kehunut liikkeiden välissä. Johtuiko loppu sitten tästä vai kenties keskiviikkona saamastaan hoidosta, sitä en tiedä. Minulle nimittäin kerrottiin kokeen jälkeen, että jotkut koirat voivat alkaa käyttäytyä todella oudosti hoidon jälkeen. Jotkut oksentavat, jotkut alkavat ontua, jotkut ovat muuten vain jotenkin outoja...

Ruudun merkille ja ruutuun Super meni ravilla. Ruudussa Super ennakoi maahan-käskyn. Saimme ruudusta kuitenkin 7 pistettä. Luoksetulossa jäi taas eka stoppi tekemättä ja loppuasentokin oli mahdottoman vino. Saimme siitä 5. Kun lähdin kehästä, mietin, että voinko antaa Superille palkan, koska eihän se ollut suoriutunut tehtävistä lähellekään oman tason mukaisesti ja päätin, että en voi palkata moisesta esityksestä. Pianhan tuo oppisi, että kokeessa voi tehdä käytännössä mitä vain ja silti saa palkkaa.

Kolmas osio alkoi ohjatulta. Saimme oikean. Super meni kevyellä laukalla merkille, lähti oikealle kapulalle kevyellä laukalla ja kun näki kapulan, syöksyi siihen ja lähti nopeammalla laukalla minun luo ja tiputti raville lähempänä minua. Saimme tästä + huonosta loppuperusasennosta ansaitut pistevähennykset. Seuraavaksi oli seuraaminen, joka oli aivan luokatonta. Juoksussa Super jätätti ja täyskäännökset sekä käännökset oikealle olivat todella tehottomat. Seuraamisen jälkeen tuli hyppynouto, joka oli muuten ihan ok mutta Super piti kapulalla pienen harkinta-ajan mutta toi sen sitten kuitenkin minulle ilman erillistä käskyä. Sivulletulo oli taas vino.

Aivan lopuksi teimme zetan (istu-maahan-seiso) ja tässä tapahtui yhtä sun toista. Seuraaminen oli huonoa ja kun kiersin koiran taakse, lähti Super matkaan sekä istumisessa että seisomisessa. Maahanmeno jäi tekemättä. Muistaakseni Super ei ole koskaan tehnyt näin ja täytyy myöntää, että kyllä minua suututti. Koska tiesin jo toisen osion jälkeen, että meidän mahdollisuudet ykköstulokseen olivat lähinnä teoreettiset, olin kehässä rennolla mielellä. Meillä ei ollut enää mitään suorituspaineita, joten tästä tämä pöllöily ei voinut johtua. Ehkäpä juuri tämän takia minua suututti, kun kaikesta huolimatta Super käyttäytyi todella kummasti. Siinä tuohuspäissäni kehästä poistuttuani yritin sitten vähän kauempana saada nämä stopit onnistumaan, jotta saisin palkattua Superin. No ei ne meinannut onnistua. Ajattelin sitten, että perhana, antaa olla. Vien Superin autoon. Matkalla autolle sain kuitenkin idean käydä kokeilemassa vielä kerran noita stoppeja ja niiden kiertoja viereisellä kentällä. Super jo tässä vaiheessa raahautui hihnan perässä. Kun olimme menossa kentälle, tiuskasin Superille:"Perhana, ala nyt tulla sieltä", niin Superpa pisti maahan ja alkoi huutaa. Aivan loistavaa. Ja kun rupesin ottamaan kaulapantaa irti, jatkoi Super huutamista. En siis koskenutkaan koiraan tai siis koskin koiraan, kun otin kaulapannan pois. Voi elämän kevät... Kaiken kukkuraksi saan vielä koiran hakkaajan maineen. Syytä tähän käytökseen en voi arvata mutta päätin joka tapauksessa tehdä nuo liikkeet läpi, jotta pääsisin palkkaamaan koiran oikeista stopeista. Kun onnistuimme ensimmäisen kerran, kehuin koiraa ja annoin osan palkasta. Johan alkoi ilme muuttua Superilla ja pian nähtiin jo sen hienoa seuraamista ja napakoita stoppeja. Teimme  kolme "zetaa" lyhyineen kiertoineen ja viimeinen zeta oli jo loistava. Voi elämän kevät tätä elämää...

Täytyy myöntää, että olen tässä miettinyt tätä kisavireasiaa aika paljon. Pitänee päästä jonkun valvovan silmän alle, jotta ymmärtäisin vähän paremmin, kuinka rakentaa tuon otuksen liikkeet sellaisiksi, että ne kestävät myös kokeen ajan ja ennen kaikkea niin, ettei sitten kuitenkaan mennä ylivireen puolelle. Koska olen luonteeltani hyvin periksiantamaton, olen ajatellut siirtää Superin pennutuksen ensi keväälle ja pureutua tähän ongelmaan todenteolla. Haluan voida kisata rauhassa nyt koko vuoden. Katsotaan saammeko pk-tottiksenkin vielä tässä loppukesästä kasaan vai ei. Toisekseen onhan ne pennutkin helpompia hoitaa kesäisin.

Perjantaina tein muuten hyvin lyhyen tsekkaustreenin Kiian kanssa. Kaikki muut liikkeet pelittivät hyvin paitsi kaukkarit (intoa oli liikaa) ja hyppynouto (metallinoutokapula on edelleen ällö). Kyllähän Kiia sen minulle toi mutta harkinta-ajalla. Kaukkareissa oli nyt monen monta vikaa, joten niitäkin voisimme alkaa jumpata iltaisin.


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Onko järkee vai ei?

Noh niin... Kerrotaanpa ensin mitä olemme tehneet ja sitten vasta itse otsikon aiheeseen. Perjantaina kävimme tokottelemassa porukalla Vihtavuoressa. Supran kanssa teimme ohjattua, ruutua ja seuraamisen aloittamisia. Sain viimeisimpään oikein oivan vinkin, joka tuntui toimivan. Ohjattua teimme helpotetusti niin, että haettavat kapulat olivat sivusuunnassa noin 7 metrissä ja vähän edempänä. Suunnat onnistuivat hyvin. Kiia pääsi tekemään ruutua ja ohjatun noudon merkkiä. Teimme myös seuraamista että kaukkareita. Kiialla oli hiukkasen energiaa... :) Nämppä pääsi tekemään ruutua, ohjattua sekä seuraamista. Osaa se mummo vielä noita juttuja tosi kivasti.

Lauantaina kävin illasta tekemässä Superin kanssa tottista lyhyellä kaavalla ja paljon palkaten. Treeneissä Super oli hakeutumassa metriselle mutta en antanut mennä (!!!), koska pelkäsin, että se loukkaa itsensä juuri ennen koetta. A:n Super teki molempiin suuntiin vain jos annoin toisen kiipeämiskäskyn. Ilme oli hyvä ja muut liikkeet onnistuivat erinomaisesti. Olipas kiva tottistreeni.

Sunnuntaina meillä olikin sitten koe. Tottis meni muuten ihan kivasti mutta metrisellä Super kieltäytyi ja A:n se kiipesi menosuuntaan. Taktikoin ja annoin toisen kiipeämiskäskyn mutta tästä huolimatta Super kiersi esteen. Molemmista esteistä saimme näin ollen puutteellisen. Saimme tottiksesta siis 63 pistettä. Ilman esteisiin liittyviä ongelmia olisi meillä ollut todella hieno tottis. Päätin jättää kokeen kesken ja mennä kotiin haavojani nuolemaan.

Eilen kävimme treenaamassa tokoa Pieksämäellä. Treenissä ei ollut isompia ongelmia. Paljon onnistumisia, eikä huonoa oikeastaan ollut kuin hyppynoudolle ennakointi ja sitten kaukkareissa eteneminen.

Mutta sitten siihen itse asiaan. Illasta Superilla oli jo toinen hieronta. Jämsän hakukokeen jälkeen vein Superin Erikalle tarkistettavaksi ja olihan sillä ranka aika jumissa. Tällä kertaa Erika pääsi jo vähän käsiksi lihaksiinkin mutta Erikan mukaan kalvot olivat todella kireinä ja koira koko kropassaan jonkin asteisessa kiputilassa. Lavat olivat täysin jumissa ja selkä lannealueen yläpuolelta oli myös melko tiukassa kunnossa. Erika veikkasi, että Superin parcour-harrastus (eli porttien yli hyppääminen alamäkeen ts. portaisiin) on tehnyt tämän tilan, sillä sellaisissa hypyissä takapää menee rintarangan yli eli kroppa vääntyy vähän niinkuin ässäksi ja niksauttaa sen tietyn kohdan selässä. Superhan tässä jonkin aikaa sitten tuli yläkerrasta kahden portin yli hypäten. Ensimmäinen hyppyhän tuli suoraan portaisiin. Tämän lisäksi aina tarpeen tullen Super hyppää takapihan portin yli ja portaisiin. Lavat ovat varmaan menneet jumiin pk-estetreeneistä, kun Super ei ole enää saanut voimaa kiipeämiseen takajaloista, niin on joutunut suorittamaan esteen etupäällään kompaten eli vetäen itsensä esteen yli. Hoidoksi magnesiumia (edelleen), hyppykielto ja paljon paljon ravia. Todettakoon, etteivät nämä jumit ole tulleet muualla kuin pk-esteillää ja hoidoissa esiin. Super liikkuu edelleen tyypillisesti vetävällä askeleella, sen ranka ei ole vino, eikä se ole ontunut missään vaiheessa. Vapaana ollessaan leikkii ja riekkuu normaaliin tapaan. Erika ei siis kieltänyt meiltä tokoa, vaikkakin oikea puoli oli hieman vasenta kireämpi. Se on vähän niin, että jos saan juoksemisesta rasitusvamman polveeni, voin kuitenkin käydä uimassa tai sitten jos saan liiallisesta hiiren klikkauksesta jännetuppitulehduksen, ei se estä käyttämästä kättäni täysin kokonaan vaan se tietty liike tekee kipeää. Nyt Super ei siis pysty fyysisesti (mahdollisesti pian myös psyykkisesti) suorittamaan pk-esteitä mutta kykenee liikkumaan muutoin normaalisti eli Super ei tosiaan joudu totaaliin liikkumis- tai treenikieltoon vaan sitä on modifioitava tilanteeseen sopivaksi.

Seuraava hoitokerta on kolmen viikon päästä. Kieltämättä tulee taas mieleen, että onko tässä järkee vai ei. Minä itsekkäänä, kilpailuviettisenä paskapäänä olen pakottanut koirani tekemään sellaisia asioita, joihin se ei nyt tuossa kunnossa pysty. Onneksi tajusin tämän ja vihelsin pelin poikki. Me emme siis tule kisaamaan pk:ssa tänä kesänä. Kisataan sitten, kun esteet ovat Superille suoritettavissa ja jos ne ei sitä tule koskaan olemaan, niin en minä tuota koiraa ala niillä rikkomaan. Tehdään sitten jotain muuta. Maastojen puolesta jatkamme aivan normaaliin tapaan treenaamista. Jos meidän pk-ura tyssää noihin esteisiin, niin sitten tyssää. Rakastan tuota otusta enemmän kuin oman kilpailuvietin toteuttamista. Yg, olen puhunut.

Muoks* Mirkku laittoikin yksityisviestiä ja kyseli osuvasti siitä viimevuotisesta niskoilleen tulemisesta, että voisikohan nuo jumit olla ihan sieltä peräisin. Viime vuonnahan toukokuussa hakukokeessa Super metrisellä jäi vähän polvistaan kiinni (onneksi oli pressueste, niin se vain heijasi) ja tästä johtuen Super lensi maahan niskoilleen, teki siitä sitten sellaisen "ukemin" ja jatkoi noutoliikettä. Tämän jälkeen ei ontunut, eikä osoittanut muutenkaan kipua yms. mutta voihan olla, että nämä meidän karvaiset kaverit ovat hyviä kipujaan peittämään. Pitänee nyt käyttää Superia vielä jollain osteopaatilla tai muulla vastaavalla, jotta hän voisi tarkistaa, onko rangassa tämän äksidentin jälkeen sittenkin jotain vakavampaa jumitusta. 


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Tähtäimessä IPOR?

Eilen kotiin tultuani pakkasin treenikamat ja painelin suorilta (en siis ehtinyt juomaan edes kupillista kahvia) rannan kautta hakutreeneihin. Meillä tosiaan oli eilen lämmintä yli 30 astetta, niin piti käyttää Super uimassa ennen treeniä. Onneksi Super on nyt tällä hetkellä täysin karvaton, niin pärjää varsin hyvin tuolla karvalla näillä helteilläkin, kunhan ei nahka pala. ;)

Lähdin sitten tosiaan hirmuisella kiireellä ja kaprit jalassa. Note to myself, ei enää ikinä hakutreeneihin kaprit jalassa. Myös kevyt pitkähihnainen paita on paras varustus hakumetsään. Nyt on sääret sen näköiset, että sitä ollaan taas juostu metsissä itikoiden ja mäkäräisten syötävänä.

Superille tein hyvin yksinkertaisen treenin, jossa yritettiin opettaa suoria pistoja etenemän kanssa. Ukot menivät etukulmien kautta kakkospiiloille. Vasen etukulman pisto ei ollut suora, koska Super otti hajun maalimiehestä ja lähti etenemään diagonaalisesti maalimiehelle. Oikealla etukulmalla Super teki upean laatikon. Kolmas pisto oli samalla periaatteella mutta maalimies ei ollut kävellyt piilolle keskilinjan kautta vaan edennyt toiselta piilolta takakulmaan. Pisto ei ollut täysin suora mutta parempi kuin ihan ensimmäinen. Neljäs pisto oli taas vähän parempi.

Juttelimme treenin lomassa IPOR-puolen kokeista ja treenin jälkeen ajelinkin kentälle katsomaan sattuisiko se olemaan vapaa ja olihan se. Kävin sitten temputtamassa Superia tikkailla, liikkuvalla laudalla, putkella sekä pöydillä. Superilla oli tosi hauskaa, ja minäkin olin aivan innoissani. Kerrankin meidän agilitytreeneistä on jotain hyöytyä, sillä nuo IPOR-kokeiden ketteryysesteet olivat Superille helppoja ja varsin mukavia. Pöydillä auttaa taas ehkä ruudun opit, sillä aika hienosti Super lähti etenemään pöydältä toiselle, vaikka minä olin keskellä. Ainoa asia, jota jouduin erikseen opettamaan, oli pöydälle hyppääminen. Sitä on sen verran vähän tehty aksassa, että joutuu nyt sitten IPORia varten tämän opettamaan. Jospa tästä tulisi meille se kisalaji, kun tuo PK:n metrinen takkuaa niin kovasti.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Koiraharrastuksia lapsiperheen arjen keskellä

Minulta on usein kysytty miten onnistun yhdistämään lapsiperheen arjen, työssäkäynnin ja koiraharrastukset. Vastaus on hyvin yksinkertainen: nukun vähemmän :P Ei tosi mutta vakavasti puhuen pystyn paljon tekemään juttuja takapihalla lasten leikkiessä tai sitten otan lapsista osan mukaan treenikentälle (kuten lauantaina) tai sitten lähden treenaamaan, kun pienimmäinen on mennyt nukkumaan. Käytännössä ainoastaan agility- ja hakutreenit ovat niin, että ehdin vain pyörähtämään kotona töiden jälkeen. Muutoin treenailen myöhempään illasta - useimmiten yhdeksän jälkeen. Kysymys onkin siitä mitä kukin haluaa elämässään tehdä. Toiset tuijottavat töllöä, selaavat nettiä, lukevat kirjoja, minä peuhaan koirieni kanssa treenikentällä tai rämmin metsässä.Viikonloppuisin on hieman toisin. Nytkin männä viikonloppuna kävin treenaamassa tottista Koirakorvessa. Raahasin meidän pressuesteen sinne ja tein kokonaisen tottistreenin niin, että metrisellä heitin kapulan sivuun. Super saa jatkossa nollata metrisen ja jos tällä tavoin pääsee siitä "metrisen aiheuttamasta ahdistuksesta" ja suorittaa muut liikkeet tasonsa mukaisesti, on meidän mahdollisuus saada tarvittavat pisteet kasaan. Näin jatketaan, kunnes saamme metrisen kisakuntoon. 

Tottistreenin jälkeen kävimme vähän metsän puolella katsomassa mahdollista koemaastoa. Koirakorven rata on kyllä todella haastava. Se on täynnä sammaloituneita kiviä, jotka inhottavasti saavat nilkat muljuamaan. Oikea puoli sen sijaan alkaa nousta jyrkästi 100 metrin jälkeen, jolloin koiran on kavuttava jyrkkää kalliota pitkin löytääkseen ukot. Saapa nähdä miten selviydymme lauantain kokeesta. 

Iltapäivästä kävimme vielä Reijon ja Ticon kanssa treenailemassa tokoa. Sain pari vinkkiä Reijolta treeniin. Ihan kivasti Super teki hommia kaikesta Luukaksen aiheuttamasta häiriöstä huolimatta. Sunnuntaina kävin tekemässä Superille kaksi janaa pikaisesti. Ensimmäinen jana oli oikealle noin 20 metrin syvyydessä. Laiskana tallaajana poikkesin metsään vähän turhan läheltä lähetyskohtaa ja niinpä Super lähti ensin etenemään hyvin mutta nosti sitten itse jäljen siitä sivusta ja jäljesti sen hienosti kepille. Voiko koiraa nyt tuosta moittia, että nostaa jäljen ja lähtee ajamaan sitä? 

Toinen jana oli vasemmalle ja se oli noin 42-45 metrissä. Super eteni vauhdilla eteenpäin, ajoi yli, kääntyi itse takaisin, nosti jäljen mutta se oli takajälki MUTTA hoksasi tämän itse ja kääntyi ajamaan jälkeä oikeaan suuntaan. Tämä oli kyllä hieno suoritus.