Nappikauppiaan ensimmäinen peltojälki

Myöhempään töihinmeno on kyllä siitä huippua, että voi aamusta käydä treenaamassa koiria lenkin yhteydessä. Pakkasin reppuuni pakasta vedetyt peltojäljen paalumerkit ja suuntasin pellolle. Tein nappikauppiaalle (tämän lempinimen antoi pentutestaajamme Ellu, jonka mielestä Briestä tulee isona "nappikauppias". Nimitys viittaa Brien erittäin nopeaan oppimiskykyyn) ihan ensimmäistä kertaa peltojäljen. Jäljellä oli pituutta huimat 20 askelta. Jokaisella askeleella oli kaksi namia. Askelsin normaalisti, enkä aivan yhtä linjaa pitkin suoraan. (Kävimme muuten asiasta useamman henkilön kanssa keskusteluja julkaistuani ryhmässämme pienen videopätkän, kuinka peltojälkeä tulisi treenata alkuun.)

Eli tein 20 askeleen jäljen, jonka ajoin heti. Alkuun viljelin aloituspaalulle nameja. Itse suoritukseen mennäkseni: Brie aivan itsenäisesti paalulta "nosti jäljen" eli lähti nenällään etsimään nameja. Nameina oli minulla Natural Menun nappuloita. Brie hienosti keskittyi nuuskutteluun, vaikka noin 40 metrin päässä kuntopolulla käveli ihmisiäkin. Ainoa asia, jossa en täysin onnistunut, oli se, että Brie jonkin matkan ajoi vain vasemman jalan jälkeä. Onneksi saimme kuitenkin useamman osuman myös oikealle.

Siinä se lepää nappikauppiaan ensimmäinen peltojälki.

Tästä se lähtee...

Tämän pienen pienen pätkän jälkeen painelimme syvemmälle metsään tekemään esineruutua siten, miten sitä ei pitäisi koskaan tehdä. Tällä kertaa en siis tallannut aluetta mitenkään vaan ajatuksenani on vahvistaa tytöille syvälle uppoamista. Tämä ei nyt ole se asia, jota ei kuuluisi tehdä vaan kaikkien tyttöjen lähettäminen samanaikaisesti ruutuun. Ruudussa juoksenteli siis Nämppä, Kiia, Super, Brie, Siru ja Nasta. Näistä kolme tiesi mitä olimme tekemässä. Loput kolme pitivät hauskaa. Tytöistäni jokainen kyllä osasi nostaa esineitä mutta kyllä isoimman saldon sai Super. Super nosti yhteensä 7 esinettä. Super kyllä suoranaisesti RAKASTAA esineruutua. Sen silmät vallan palavat päässä, kun se pääsee esineruutuun.

Kolmannella kierroksella laitoin muut tytöt puuhun ja lähetin Kiian yksin ruutuun. Kiia ei osannut edetä tarpeeksi syvälle (vaikkakin etsi alueella todella innokkaasti) ja esine jäi löytymättä. Lähdin auttamaan Kiiaa, jotta Kiia saisi onnistuneen suorituksen. Sitten ajattelin, että voisin yrittää opettaa Sirullekin esineruutua, kun hakuilevana koirana Siru saattaa joskus tarvita tätäkin taitoa. Veimme esineen yhdessä ja palasimme lähtöpaikalle. Siruhan lähti metsään mutta vissiin ukkoa etsimään. Kävin näyttämässä esineen ja lähetin lähempää mutta taas Siru sinkosi pitkästi esineen ohi. Kävimme sitten kolmannen kerran esineellä ja nyt lähetin about 10-15 metristä. Minullahan oli siis Brie koko ajan mukana... Siru sinkoaa etsimään ukkoa (ei taida osata vielä noutoa, joten se pitäisi ilmeisesti ensin opettaa Sirulle :D) mutta mitä tekee pikku-Brie. Brie nuuskuttelee kulkemaani reittiä pitkin esineelle, nappaa sen suuhun ja juoksee se suussa luokseni itseensä täysin tyytyväisenä. Annoin vaavin pitää esineen ja kehuin kovasti. En tiedä oliko sattumaa, enkä lähtenyt sitä toistamaan mutta kyllä tuolla nappikauppilaalla oli aika selkeä määränpää. 

Brie on minulle kyllä uusi tuttavuus kaikin puolin. Se on todella rauhallinen penneli, joka oppii asioita todella nopeasti. Osaahan se olla "pentu". Esimerkiksi viime yönä, kun uni ei enää riittänyt (nuorimmainen poikamme herätti meidät tulemalla sänkyymme), niin Brie oli purrut kaksi johtoa rikki. Brie osaa tietysti myös riekkua ja haastaa isoja tyttöjä leikkiin mutta olemukseltaan Brie on hyvin harkitseva ja päätään käyttävä. Osaa näemmä myös nenäänsä käyttää edelleen. :)

Moni varmaan pentua ottaessa haaveilee kaikenlaisista saavutuksista. Itse kuitenkin Brien kohdalla ajattelen ja toivon, että saamme pysyä ennen kaikkea terveinä (viime aikoina olen saanut lukea ikävän paljon sairastuneista koirista) ja aika näyttää mihin me pystymme. Kokeilemme nyt ainakin tokoa, agilityä ja peltojälkeä. Jos en osaa kouluttaa Briesta peltojäljellä kisaavaa koiraa, siirrymme metsäjäljen puolelle. Toistaiseksi Brie ei ole ainakaan ampumisiin reagoinut ei sitten mitenkään (joo joo, tiedetään, etteivät ne välttämättä tällä iällä reagoikaan mutta onhan se jo ihan positiviinen merkki, ettei nyt ainakaan tässä vaiheessa vielä reagoi) mutta hyppimisestä en osaa muuta sanoa kuin, että: - Hyvin se hyppää vasten. :) Toisekseen peltojälki luo taatusti hyvän pohjan myös metsäjäljelle eli hukkaan eivät nämä treenit mene.

Tämän viikon tavoitekin tokon/agilityn suhteen alkaa olla pian saavutettu. Brie osaa jo mennä kosketusalustalle. Kun osaamme tämän täydellisesti, niin sitten aloitamme merkin kierron. Se tukee molempia lajeja. Samalla treenaamme edelleen kontaktia, seuraamisen paikkaa imuttamalla, kapulan pitoa (pitää nyt ehkä 0,1 sekunttia), maahanmenoja, paikallaan pysymistä istualtaan, tunnistusnoutokapulan etsimistä heinikön seasta, näyttelyitä varten seisomista sekä juoksemista. Näiden lisäksi pyrin käymään useamman kerran viikossa Brien kanssa kahdestaan hihnalenkillä. Brie myös kulkee mukanani melkein joka paikkaan. Luonnollisesti harjoittelemme sitä, ettei vasten saa hyppiä, eikä jalkoja saa purra, eikä johtoja saa syödä, ja kaikki pissatkin pitäisi tehdä ulos. Yöt onneksi ovat jo kuivat, ja isommat hädät tulevat kaikki ulos. Sisällekin pitäisi pihalta tulla, kun kutsutaan jne. Kyllähän sitä saa tehdä jäätävän paljon hommia pennun kanssa mutta kovin antoisaa aikaa tämä on. Parasta lienee hetket, kun nostan Brie viereeni, niin tyttö käy selälleen ja kirputtaa korvaani. Brie vallan rakastaa olla hellittävänä.