Erilainen jälki ja eriskummallinen jälki

Tiistaina olikin pitkästä aikaa agilitya yhdessä Kiian ja Nastan kanssa. Teimme alla olevan kuvan mukaista rataa muuten paitsi, että esteeltä 19 menimme vielä kerran puomin. Kiian SM-joukkuekilpailusta saadun nollan innoittamana ajattelin, josko sitä voisi vielä vähän kisailla Kiian kanssa. Niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen niin, että Kiia saisi aina palkan kosketusalustalta puomilta. Meidän isoimpana ongelmana on ollut kisapuomit. Kiialla nousee vire sen verran korkeaksi, etten ole oikein saanut sitä ottamaan puomin kontakteja kunnolla.

Kiian kanssa isoimmat haasteet tulivat tuolta putkelta lähdettäessä hypylle nro 14, koska tein tähän persjätön tai mäkelät vai miksi niitä nyt kutsutaan mutta unohdin koiran taakseni, jolloin Kiia saattoi hypätä hypyn 12 uudestaan. Kun olin kartalla, onnistuin ohjaamaan Kiian oikealle hypylle. Tiedättekö mitä? Kiia teki kaikki puomin kontaktit oikein! Toinen oikeasti vaikea kohta oli meille tuo hyppy 19. Valssasin hypyllä 18 ja sitten niistolla otin tuon hyppy 19:sen mutta me emme sitä vielä oikein handlaa. Piti sitten sitä hieman harjoitella lisää. 

Nastan kanssa ongelmaksi muodostuivat kepit. Nasta tahtoo tulla kesken niiltä pois, joten hinkutimme sitten keppejä. Nasta oli kyllä hyvässä vireessä, kun muistin tyttöä kehua. Jospa sitä pitäisi harkita kisoihin menemistä tämänkin kanssa...

Tiistain 21.6. rata

Ja sitten Pimpula... Tunnetusti olen vähän tällainen häslääjä ja niinpä unohdin namipurkin autoon, kun lähdin tekemään Brielle nurmelle jälkeä. Niinpä päätin laittaa ne nakit, jotka olivat taskussani, jäljelle. Koska niitä ei ollut paljon, laitoin nameja sinne tänne. Jäljen pituudeksi tuli 100 askelta ja koska jäimme Nastan kanssa hinkkaamaan keppejä, ehti jälki vanheta 20 minuuttia. Mutta Briepä teki hienon jäljen! Olin niin onnellinen kyllä siitä!

Tänään sitten olikin eriskummallinen jälki. Syynä ilmeisesti kuumuus... :( Ajattelin, että samalla kun pojat leikkivät läheisessä puistossa, voin ottaa Brien mukaan ja tehdä sille sen 15. jäljen. Mehän olemme nyt treenanneet viime ajat vain nurmella, kun pelto, jossa alkuun treenasin, on kasvanut umpeen. Kunhan kiltti setä maanomistaja leikkaa rehupeltonsa rehut alas, niin pääsemme takaisin pellolle. Brie joutui odottamaan jäljen vanhenemista autossa niin, että auton nokka osoitti aurinkoon ja takaluukku oli kokonaan auki. Minullahan on koirat häkissä auton takaosassa. Tuuletus siis pelasi mutta olihan ulkona melko kuuma. Tein 160 askeleen jäljen muutamilla palkoilla. Annoin jäljen vanheta 20 minuuttia siitä, kun olin lopettanut sen tekemisen. Brie vallan vinkui lähtiessä taas jäljelle (kuva 1) ja veti hirmuisella imulla paalulle. Sen sijaan alku oli taas vähän haparoiva, vaikka olin jättänyt nimenomaan alkuun enemmän nameja. Sitten Brie alkoi hyvällä imulla jäljestää mutta noin 10 askelta ennen loppupalkkaa, Brie ensin oksensi vaahtoa ja syömiään nakinpaloja ja sitten alkoi aivan hulluna syödä ruohoa. Sillä oli selkeästi todella huono olo. :( Testasin söisikö loppupalkan mutta nakkien sijaan Brie valitsi ruohon. Jonkin aikaa popsittuaan ruohoa tuli toinen ja sitten vähän myöhemmin kolmas oksennus. Yritin siinä välissä juottaa Brielle vettä järvestä mutta Brieta kiinnosti vain ruoho. Annoin sitten syödä sitä ruohoa, koska selkeästi Brie yritti oksettaa itsensä. Harjasin siinä sivussa seuraillessani Brien vointia mummokoiralta kaikki pohjavillat, mistä "palkkana" Kiia pääsi uimaan. Nyt sitten Brie innostui ja sinkosi itsekin veteen. Vähän aikaan polskittuaan Brie oli taas ihan normaali, eikä kotonakaan näkynyt mitään oireita huonovointisuudesta. Varmaan tämä huono olo johtui ihan vain helteestä ja sitten siitä, että Brie kyllä tykkää jäljestää.

Menossa paalulle 

Brie jäljellä

Kaikki kuvat on ottanut keskipoikamme Tuomas. Mukaan mahtui useampi kuva nurmesta, taivaasta ja puolikkaista koirista mutta onneksi sentään saimme muutaman ihan kivan otoksen tytöstä, vaikkakin jälkemme päättyi vähän kurjasti. Jatkossa ei pidä yliarvioida pennelin lämmön sietokykyä, vaikka jälki itsessään ei ole fyysisesti kovinkaan rasittava, niin voi se silti olla jossain määrin kiihdyttävä.

35 askelta 10 minuuttia

On taas jäänyt vähiin niin treenaaminen kuin blogin päivittäminen. Olen kyllä siis tehnyt puskatokoa omassa pihassa Sirun ja Brien kanssa sekä tiistaisin aksaa Nastan ja/tai Kiian kanssa. Kerran olemme käyneet Pieksämäellä. Olen siis keskittynyt treenaamaan alokasluokan liikkeitä sijoitusnarttuni Sirun kanssa, joka alkaa olla pian valmis alokasluokkaan. Myös Brien kanssa olemme edistyneet kapulanpidossa. Olemme tehneet lyhyitä muutaman askeleen seuraamisia, paikallaanistumisia eli odottamista, kontaktitreenejä, maahanmenoja ja kaikkea sellaista pientä väkerrystä. Peltojälki oli tässä vähän tauolla, kun on ollut yhtä sun toista mutta tänä iltana otin itseäni niskasta kiinni ja tein lyhyen, 35 askeleen jäljen kunnantalon nurmikolle iltalenkin jälkeen. Paalun unohdin kotiin, joten paaluna sai kelvata ruuvimeisseli. (Jaana, jos luet tätä, niin kyllä, kuvassa oleva ruuvimeisseli on teidän omaisuutta. Yritän muistaa palauttaa sen teille.) Brie selviytyi tästä jäljestä todella hienosti. Malttia sekä intoa oli molempia sopivassa mittasuhteessa. Nyt pitäisi topakoitua tämän asian suhteen. Tavoitteena saada vähintään 100 jälkeä tälle kaudelle ennen lumentuloa. Tavoitteena tämä ei ole edes mitenkään mahdoton...

Tauon jälkeinen nurmijälki

Kiia on tehnyt viime aikoina aika paljon aksaa kahden eri vieraan ohjaajan kanssa. Ensin Kiian kanssa treenaili Iita. Kävivätpä he Tampereella kisoissakin. Nyt Kiian kanssa treenailee Tiia, sillä Kiia on lähdössä ÄsÄmmiin Lahteen tässä kuussa joukkuekisaan. Meillä on nyt lauantaina Kiian kanssa kaksi rallytokorataa kisattavana. Pitäisi ehtiä vähän treenailemaan sitäkin mutta taitaapi jäädä treenit nyt melko vähiin... Huomenna jo ehtisi Tiian ja Kiian aksatreenien lomassa pari piruettia kentällä tekemään. :)

Nastan kanssa sen sijaan tiistainen aksatreeni tuntui kyllä hyvältä. Nastasta saattaa sittenkin kuoriutua erinomainen kisakaveri aksakentille, kun Nastalla alkaa olla enemmän estehakuisuutta. Briekin on päässyt tekemään pari kertaa putkea treenien lopussa. 

Sitten vielä kuulumisia sen verran, että valmistumiseni tokon ylituomariksi on nyt virallista. Menihän tähän melkein vuosi. Aloitimme viime elokuussa pääsykokeella ja koko syksy oli tiivistä opiskelua ja koulutusta. Harjoittelut aloitin joulukuussa ja lopetin maaliskuussa. Kolleegio olikin huhtikuun lopulla. Täytyy todeta, että pitkä oli tie tokon ylituomariksi (ennen koulutukseen pääsyä piti olla suoritettuna koulutusohjaajan, koetoimitsijan, liikkeenohjaajan ja ylituomari 1 -koulutus sekä tietysti riittävästi kenttäkokemusta) mutta kaiken vaivan väärti. Olen todella onnellinen siitä, että pitkäaikainen haaveni kävi toteen. Ensimmäiset viralliset kokeetkin on jo katsottuna. Erityisen kiitollinen olen "tokokotiseuralleni" Pieksämäen Palveluskoirayhdistykselle, joka otti minut harjoittelijaksi joka ikiseen kokeseensa. Kiitollinen olen myös serkulleni tenttausavusta ennen kolleegiota. Serkkuni tenttasi minua joka päivä kahden viikon ajan 1-1,5 tuntia kerrallaan puhelimitse. Ilman tätä tsemppausta en olisi varmaan pystynyt sisäistämään sääntöjä niin hyvin. Iso kiitos myös harjoitteluni vastaanottaneille tuomareille, Riikalle, Erkille, Annelle, Harrille ja Tommille! Kiitos myös taitaville kouluttajillemme, Carinalle, Pipalle ja Kaisalle! He kyllä tekivät todella ison työn kanssamme ja jaksoivat vastailla tuhansiin kysymyksiimme! Tästä tämä vasta alkaa!

Korjaava jälki

Ajoin tänään töiden jälkeen kodin kautta suoraan pellolle tekemään Brielle seitsemännen peltojäljen. Pituutta jäljellä oli jo 60 askelta ja annoimme sen vanheta tunnin. Edellinen jälki oli myöskin tunnin vanha mutta 10 askelta lyhyempi. Tämän Brien ajoi ongelmitta, niinpä ajattelin sen vuoksi pidentää jälkeä hieman. Vaikeusastetta nostettiin myös sillä, että jätin neljästä kohdasta askelparista namit pois.

Kävimme porukalla heittämässä lenkin jäljen vanhenemisen aikana. Briehän meinasi muuten karata jäljelle, kun olin sen tallonut. Jouduin hakemaan tytön paalulta ja taluttamaan kauemmaksi ennen kuin päästin vapaaksi.

Brie hienosti taas nuuskutteli paalulla mutta jotenkin huonosti nosti jäljen. Tätä vähän ihmettelin, sillä toistaiseksi minun ei tosiaankaan ole tarvinnut houkutella nostamaan jälkeä. Tyttö kuitenkin lähti etenemään jäljellä mutta syystä tai toisesta nosti päätä pariin otteeseen ja meinasi lopettaa jäljestämisen. Mietin, että olisikohan ottanut nokkiinsa siitä, etten alun perin päästänyt jäljelle. Sain kuitenkin Brien ohjattua takaisin jäljelle. Tyttö teki jotenkin puolilla valoilla töitä ja tuntui jättävän nameja välistä. Haisteli siis kyllä muttei syönyt, mikä sekin oli outoa. Jatkoimme kuitenkin loppuun asti... tai siis ajattelin jatkaa loppuu asti mutta sitä loppua (eli loppupalkkaa) ei löytynytkään. Minä keltanokkana olen jättänyt loppupalkan sellaisenaan maahan... Ajattelin, että ajoimme sen ohi ja yritin paikallistaa loppupalkan omin avuin. Brie vain nuuskutteli yhtä kohtaa, jossa minun mielestä sen piti olla mutta maa oli kyllä täysin tyhjä. Vapautin seuraneidit kauempaa jäljelle. Ajattelin, että kyllä Super & co. löytävät loppupalkan. Super kun on tunnetusti tarkkanenäinen tyttö mutta vedimme vesiperän. Minua harmitti niin vietävästi. Brie oli tehnyt hienosti töitä, enkä päässyt kehumaan tyttöä. 

Pelto, jolla käyn, on suosittu monelle lenkkeilijälle. Olen satavarma, että joko a) linnut ovat käyneet syömässä nameja jäljeltä sekä loppupalkan tai b) mitä luultavimmin jonkun lenkkeilijän koira on käynyt syömässä jäljeltä namit ja loppupalkan sen verran oudosti Brie käyttäytyi jäljellä (nosti päätään ja kuikuili ympärille).

Harmissani asiasta laitoin viestiä yhdelle kasvatinomistajalle, joka neuvoi tekemään mahdollisimman pian mahdollisimman helpon korjaavan jäljen. Niinpä me sitten illasta menimme läheiselle nurmialueelle tekemään vauvatreenin: 30 askelta ja jokaisella nami. Vanhenemisaika about 5 minuuttia. Alla oleva videonpätkä on korjaavalta jäljeltä.

Katse taaksepäin

Kisasin Superin kanssa viikko sitten Pieksämäellä ja onnistuimme vihdoinkin saamaan sen viimeisen ykköstuloksen valioarvoa varten. Aloitimme tokossa kisaamisen syksyllä 2010. Muistan meidän ensimmäisen alokasluokan kokeen kuin eilisen. Se oli Keuruulla ja tuomarina oli Salme Mujunen. Ennen tätä olin kisannut aikaisemminkin Keuruulla mutta varsin heikolla menestyksellä jostain kumman syystä. Tuohon kyseiseen kokeeseen olin ilmoittanut kaikki kolme koiraani, vaikka Nämppäkin oli jo tuolloin valioitunut. Kiia kisasi avoimessa luokassa. Super korkkasi tokouransa upealla ykköstuloksella voittaen sekä luokkansa että saaden kunniapalkinnon. Super sai siis 188 pistettä. Olin niin onnellinen tästä minun pienestä tokokoirastani. Kiiakin muuten teki ykköstuloksen ja voitti luokkansa. Nämpän kanssa emme sitten enää niin hienosti onnistuneet mutta taisi ohjaajallakin olla siinä vaiheessa paukut vähissä. 

Seuraava koe olikin viikon päästä ja astetta haasteellisemmassa ympäristössä. Kyse nimittäin oli piirinmestaruuskokeesta, jossa oli kaksi kehää vierekkäin. Tuomarinamme oli Mauri Pehkonen. Super toimi kuin unelma ja saimme kertakaikkisen loistavan ykköstuloksen sekä voitimme luokan ja saimme kunniapalkinnon. Super sai siis kaksi pistettä vajaat täydet pisteet. Myös Kiia teki kolmannen ykköstuloksensa avoimessa luokassa kyseisissä kekkereissä. Nämpän kanssa jälleen kerran ei enää rahkeet riittäneet antamaan parastamme... Voin muuten kertoa, että kolmen koiran kanssa kisaaminen samaisessa tokokokeessa vie helposti mehut. :)

Tästä kolmen kuukauden päästä kävimme vielä kerran kokeilemassa alokkaassa, josko saisimme ykköstuloksen mutta nollattuamme muistaakseni hypyn, saimme vain kakkostuloksen. Niinpä päätin siirtyä ilman TK1-koularia avoimeen. Kisasimme avoimessa ensimmäisen kerran maaliskuussa 2011. Ykköstulos jäi harmittavasti puolen pisteen päähän mutta kuukautta myöhemmin saimmekin sitten sen jo. Suurin ongelmamme avoimessa luokassa oli luoksetulon pysäytys, minkä vuoksi emme yltäneet kovinkaan korkeisiin pisteisiin. Seuraava ykköstulos avoimessa luokassa tuli tästä kuukauden päästä. Pari viikkoa myöhemmin kisasimme omalla kotikentällä mutta Super oli muissa maailmoissa, sillä juoksut tekivät tuloaan ja niinpä päätin keskeyttää kokeen. Kolmannen ykköstuloksen saimme lokakuussa 2011.

Minun TVA-tytöt

Ensimmäinen pentuprojekti hidasti tokouraamme sen verran, että kisasimme voittajassa vasta loppiaisena 2013. Silloin emme saaneet tulosta mutta seuraavassa kokeessa kaksi kuukautta myöhemmin saimmekin heti ykköstuloksen. Samaisena vuonna loppuvuodesta korkkasimme täysin keskeneräisenä EVL:n. Vasta keväällä 2014 alkoi näkyä häivähdyksiä osaamisesta ja saimmekin ensimmäiset kakkostulokset EVL:ssä. Toukokuun 2014 kisassa ykköstulos jäi 2,5 pisteen päähän. Jos vain Super olisi ollut esim. nostamatta pyllyään ruudussa (ei siis liikuttanut tassujaan mutta nosti pyllyn ylös), olisimme saaneet sen ykköstuloksen. Jossittelu on muuten kivaa... By the way, Super on aina ollut kovin taitava esittämään hullunkurisia temppujaan kokeissa. Yhdessäkin kokeessa Mikkelissä koko yleisö nauroi, liikkuri tirskui, tuomari hihitteli ja minä pidättelin naurua niin, että kyyneleet valuivat silmistä. Yksi kanssakisaajani usein yritti muistuttaa minua pysymään vakavana ja siitä, etten lähtisi Superin pelleilyihin mukaan. Olisinpa kuunnellut Niinaa paremmin...

Ensimmäinen ykköstuloksemme tuli sitten lokakuussa 2014 ja toinen perään parin kokeen jälkeen tammikuussa 2015. Viime keväänä oli hirveä paine saada Superista valio, kun säännöt olivat vaihtumassa elokuun alussa ja tiesin Superilla alkavan juoksut melkeinpä milloin tahansa. Yritin pusertaa Superista valion hinnalla millä hyväänsä ja siitä ei hyvää seurannut. Esim. Porin kokeessa Super taas teki omiaan ja oli täysin tyytyväinen itseensä. Pisterivimme Porissa oli sarjassa 10-010-0. Sitten alkoivat juoksut ja syntyivät Superin toiset pennut. Pentujen jälkeen ilman isompia treenejä yritin vielä epätoivoisesti tehdä Superista valiota vanhoilla säännöillä. Tästähän ei hyvää seurannut ja niinpä jouduin nöyrtymään... ja samalla ottamaan haasteen vastaan. Jos ei vanhoilla, niin tehdään uusilla!

Treenasimme uusia liikkeitä koko syksyn. Onneksi minulla oli tuomarikoulutuksen vuoksi harjoitteluja, joten en päässyt menemään kokeisiin Superin kanssa kuin vasta maaliskuussa. Muuten olisin varmaan taas lähtenyt kisaamaan ei valmiin koiran kanssa. Ensimmäinen koe uusilla säännöillä oli rohkaiseva kokemus. Itse olin kauhusta kankeana mutta onnistuimme kuitenkin saamaan kolmostuloksen. Ongelmaksi osoittautuivat vanhat liikkeet, lähinnä zeta, joka on ollut pitkään vahvuutemme. Toinen koe huhtikuussa meni osittain minun takia mutta osittain myös Superin vuoksi täysin penkin alle. Tämän jälkeen olin todella murheissani. Mitä teen väärin, kun en saa Superista sitä irti, mitä se esittää treeneissä, myös niissä palkattomissa? Pohdittuani asiaa pari päivää, päätin kokeilla, josko pieni jääkausi auttaisi kaivamaan tytöstä halun miellyttää minua vai ei. Tämä alkoi tuottaa tulosta myös treeneissä. Nyt kun tämä minun pikkuprinsessani ei enää saanutkaan mitään ilmaiseksi, alkoi tyttö yrittämään olla minulle mieliksi ja minun kehuillanikin alkoi olla jotain arvoa. Superhan on meidän perheen lellipentu. Se saa kiedottua minut tassunsa ympäri katsomalla isoilla, ruskeilla silmillään hieman samalla hymyillen ja häntäänsä heiluttaen. Otan hänet mukaan omille spesiaaliretkeillemme. Hän saa matkustaa etupenkillä autossa jne. Viime viikon kokeemme osoitti, että taisin olla oikeilla jäljillä. Tyttö keskittyi hienosti työntekoon ja saimme vihdoinkin kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen.

Superin EVL-kokeet

Tuosta yllä olevasta kuviosta vielä sen verran, että olen keskeyttänyt kolme kertaa kokeemme, kun aina en ole aina jaksanut nauraa Superin improvisoinneille (kaukkareita omaan tahtiin tai metallinoutokapulan tuonti tassuilla maata pitkin tönien jne.). Vanhoilla säännöillähän pisteet jäivät voimaan, vaikka ohjaaja keskeytti kokeen. Alhaisimmat luvut lienee juuri em. kokeet. Kakkostuloksia teimme yhteensä 5, kolmostuloksia 6 ja sitten niitä nollia 6. Yleensähän meillä meni niin, että kun yksi liike nollattiin, minä luovutin ja sitten alkoi se alamäki. Joskus kieltämättä tulee mieleen, että missäköhän meillä meni vikaan, koska alku oli varsin lupaava. Tosiasiassa olen kyllä melko perillä tekemistäni virheistä, joista toivottavasti olen ottanut opikseni. Tosin tämä minun nykyinen nassikka on taas niin eri puusta veistetty, että taatusti Brien kanssa tulen taas oppimaan jotain uutta ja hyvä niin. Nämä kolme leidiä ovat olleet kovin erilaisia koulutettavia, vaikka ovatkin toisilleen hyvinkin läheistä sukua. Niitä on pitänyt vedellä tyystin eri naruista. Neljännen tokokoirani narut ovat vielä selvittämättä...

Nappikauppiaan ensimmäinen peltojälki

Myöhempään töihinmeno on kyllä siitä huippua, että voi aamusta käydä treenaamassa koiria lenkin yhteydessä. Pakkasin reppuuni pakasta vedetyt peltojäljen paalumerkit ja suuntasin pellolle. Tein nappikauppiaalle (tämän lempinimen antoi pentutestaajamme Ellu, jonka mielestä Briestä tulee isona "nappikauppias". Nimitys viittaa Brien erittäin nopeaan oppimiskykyyn) ihan ensimmäistä kertaa peltojäljen. Jäljellä oli pituutta huimat 20 askelta. Jokaisella askeleella oli kaksi namia. Askelsin normaalisti, enkä aivan yhtä linjaa pitkin suoraan. (Kävimme muuten asiasta useamman henkilön kanssa keskusteluja julkaistuani ryhmässämme pienen videopätkän, kuinka peltojälkeä tulisi treenata alkuun.)

Eli tein 20 askeleen jäljen, jonka ajoin heti. Alkuun viljelin aloituspaalulle nameja. Itse suoritukseen mennäkseni: Brie aivan itsenäisesti paalulta "nosti jäljen" eli lähti nenällään etsimään nameja. Nameina oli minulla Natural Menun nappuloita. Brie hienosti keskittyi nuuskutteluun, vaikka noin 40 metrin päässä kuntopolulla käveli ihmisiäkin. Ainoa asia, jossa en täysin onnistunut, oli se, että Brie jonkin matkan ajoi vain vasemman jalan jälkeä. Onneksi saimme kuitenkin useamman osuman myös oikealle.

Siinä se lepää nappikauppiaan ensimmäinen peltojälki.

Tästä se lähtee...

Tämän pienen pienen pätkän jälkeen painelimme syvemmälle metsään tekemään esineruutua siten, miten sitä ei pitäisi koskaan tehdä. Tällä kertaa en siis tallannut aluetta mitenkään vaan ajatuksenani on vahvistaa tytöille syvälle uppoamista. Tämä ei nyt ole se asia, jota ei kuuluisi tehdä vaan kaikkien tyttöjen lähettäminen samanaikaisesti ruutuun. Ruudussa juoksenteli siis Nämppä, Kiia, Super, Brie, Siru ja Nasta. Näistä kolme tiesi mitä olimme tekemässä. Loput kolme pitivät hauskaa. Tytöistäni jokainen kyllä osasi nostaa esineitä mutta kyllä isoimman saldon sai Super. Super nosti yhteensä 7 esinettä. Super kyllä suoranaisesti RAKASTAA esineruutua. Sen silmät vallan palavat päässä, kun se pääsee esineruutuun.

Kolmannella kierroksella laitoin muut tytöt puuhun ja lähetin Kiian yksin ruutuun. Kiia ei osannut edetä tarpeeksi syvälle (vaikkakin etsi alueella todella innokkaasti) ja esine jäi löytymättä. Lähdin auttamaan Kiiaa, jotta Kiia saisi onnistuneen suorituksen. Sitten ajattelin, että voisin yrittää opettaa Sirullekin esineruutua, kun hakuilevana koirana Siru saattaa joskus tarvita tätäkin taitoa. Veimme esineen yhdessä ja palasimme lähtöpaikalle. Siruhan lähti metsään mutta vissiin ukkoa etsimään. Kävin näyttämässä esineen ja lähetin lähempää mutta taas Siru sinkosi pitkästi esineen ohi. Kävimme sitten kolmannen kerran esineellä ja nyt lähetin about 10-15 metristä. Minullahan oli siis Brie koko ajan mukana... Siru sinkoaa etsimään ukkoa (ei taida osata vielä noutoa, joten se pitäisi ilmeisesti ensin opettaa Sirulle :D) mutta mitä tekee pikku-Brie. Brie nuuskuttelee kulkemaani reittiä pitkin esineelle, nappaa sen suuhun ja juoksee se suussa luokseni itseensä täysin tyytyväisenä. Annoin vaavin pitää esineen ja kehuin kovasti. En tiedä oliko sattumaa, enkä lähtenyt sitä toistamaan mutta kyllä tuolla nappikauppilaalla oli aika selkeä määränpää. 

Brie on minulle kyllä uusi tuttavuus kaikin puolin. Se on todella rauhallinen penneli, joka oppii asioita todella nopeasti. Osaahan se olla "pentu". Esimerkiksi viime yönä, kun uni ei enää riittänyt (nuorimmainen poikamme herätti meidät tulemalla sänkyymme), niin Brie oli purrut kaksi johtoa rikki. Brie osaa tietysti myös riekkua ja haastaa isoja tyttöjä leikkiin mutta olemukseltaan Brie on hyvin harkitseva ja päätään käyttävä. Osaa näemmä myös nenäänsä käyttää edelleen. :)

Moni varmaan pentua ottaessa haaveilee kaikenlaisista saavutuksista. Itse kuitenkin Brien kohdalla ajattelen ja toivon, että saamme pysyä ennen kaikkea terveinä (viime aikoina olen saanut lukea ikävän paljon sairastuneista koirista) ja aika näyttää mihin me pystymme. Kokeilemme nyt ainakin tokoa, agilityä ja peltojälkeä. Jos en osaa kouluttaa Briesta peltojäljellä kisaavaa koiraa, siirrymme metsäjäljen puolelle. Toistaiseksi Brie ei ole ainakaan ampumisiin reagoinut ei sitten mitenkään (joo joo, tiedetään, etteivät ne välttämättä tällä iällä reagoikaan mutta onhan se jo ihan positiviinen merkki, ettei nyt ainakaan tässä vaiheessa vielä reagoi) mutta hyppimisestä en osaa muuta sanoa kuin, että: - Hyvin se hyppää vasten. :) Toisekseen peltojälki luo taatusti hyvän pohjan myös metsäjäljelle eli hukkaan eivät nämä treenit mene.

Tämän viikon tavoitekin tokon/agilityn suhteen alkaa olla pian saavutettu. Brie osaa jo mennä kosketusalustalle. Kun osaamme tämän täydellisesti, niin sitten aloitamme merkin kierron. Se tukee molempia lajeja. Samalla treenaamme edelleen kontaktia, seuraamisen paikkaa imuttamalla, kapulan pitoa (pitää nyt ehkä 0,1 sekunttia), maahanmenoja, paikallaan pysymistä istualtaan, tunnistusnoutokapulan etsimistä heinikön seasta, näyttelyitä varten seisomista sekä juoksemista. Näiden lisäksi pyrin käymään useamman kerran viikossa Brien kanssa kahdestaan hihnalenkillä. Brie myös kulkee mukanani melkein joka paikkaan. Luonnollisesti harjoittelemme sitä, ettei vasten saa hyppiä, eikä jalkoja saa purra, eikä johtoja saa syödä, ja kaikki pissatkin pitäisi tehdä ulos. Yöt onneksi ovat jo kuivat, ja isommat hädät tulevat kaikki ulos. Sisällekin pitäisi pihalta tulla, kun kutsutaan jne. Kyllähän sitä saa tehdä jäätävän paljon hommia pennun kanssa mutta kovin antoisaa aikaa tämä on. Parasta lienee hetket, kun nostan Brie viereeni, niin tyttö käy selälleen ja kirputtaa korvaani. Brie vallan rakastaa olla hellittävänä. 

Taas tiistaiaksaa

Jaahas. Taas tuli aksattua. Nasta oli pätevänä. Kiia myös. Hankaliksi kohdiksi osoittautui 15:stä 16:een, koska Kiialle ei ole opetettu putkijarrua. Myös Brie pääsi tekemään putken muutaman kerran. :)

Blogin hiljaiselo jatkunee vielä tovin

Vaikka en ole tänne blogiin treeneistämme kirjoittanut, olemme treenailleet nyt pariin otteeseen aksaa tiistaisin Kiian sterkkauksen jälkeen. Alla viimeviikkoinen rata, joka kieltämättä laittoi hapot ohjaajallakin jalkoihin. Kyllä tiesi seuraavana päivänä aksanneensa.

Superin kanssa olemme treenanneet tokoa 1-2 kertaa viikkoon. Olemme nyt käyneet kahdessa kokeessa. Ensimmäinen koe meni ihan hyvin jännityksestäni huolimatta. Nollasimme zetan, mikä vaikutti luoksetuloon. Muut liikkeet menivätkin sitten ihan passelisti. Sen sijaan viime lauantain koe meni kyllä huolella penkin alle. Ongelmia edelleen vanhoissa liikkeissä. Saimme seuraamisesta 7,5 (käännökset väljiä, peruutuksessa karkaa taakse), zeta oli 7 (istuminen jäi väliin), luoksetulo 6 (kun eka stoppi valui ja toiseen tarvittiin kaksi maahankäskyä), ruudun eteenlähetyksen nollasin minä (koira oli tuomarin mielestä ympyrässä, itse en ollut varma, joten yritin korjata onnistumatta siinä), ohjatussa Super lähti hakemaan vasenta mutta vaihtoi sitten kesken kaiken targettinsa keskimmäiseen... Tunnarista saimme 8, kun paluu oli hidas (ravilla lähes koko matka), kaukkareista tuli 6 (ylimääräisiä käskyjä yhteensä kolme mutta itse vaihdot teknisesti onnistuivat hienosti) ja kierrä-hässäkästä saimme nollan, koska Super haki väärän kapulan (itse kierto ja stoppi siis onnistuivat). Paljon hyvää mutta paljon sellaista toopeilua. Yritämme nyt tehdä enemmän palkatonta treeniä, josko me sillä saisimme tuon kisavireen kohdille.

Brien kanssa olemme tehneet kapulan nostoja, seuraamista imuttamalla, maahanmenoja, näyttelypönötystä, paikkaistumista... Viisi minsaa päivässä, kaksi kinkkusiivua... + tietysti kaikki arkitottelevaisuusharjoitteet eli luoksetulo lenkillä, sisälletulo pihalta, hihnassakävely jne. Brien kanssa olisi tarkoitus päästä tutustumaan peltojälkeen. Peltokin on jo hommattu. :)