Keppitreeniä kerrakseen

Eilen aamusta Anna kävi talsimassa Brielle pellolle 200 askeleen ja kolmen kulman jäljen, joka sai vanheta tällä kertaa 2,5 tuntia. Eilenhän oli todella tuulinen keli, joten tämä toi yllättävän ison haasteen. Pari kertaa Brie haki jälkeä eli erkani jäljeltä ja viimeisen kulman yritti oikoa mutta noin muuten ihan ok jälki. Pitää nyt vahvistaa tuota jälkeen kiinnittymistä enemmän. Briehan tykkää itse jäljestämisestä mutta sen pitäisi kiinnittyä paremmin juuri jäljestettävään jälkeen nyt kun kaikki mahdolliset hajut kiinnostavat. Toki tuulinen keli ei auttanut asiaa ja olihan tämä vasta kolmas ns. vierasjälki,

Illasta meillä olikin aksatreenit. Kiia pääsi kerran tekemään kuvan mukaista (meidän rata punaisilla numeroilla) keppitreeniä ja Nasta kaksi kertaa. Toinen treeni tehtiin putkien kautta. Aivan lopuksi paukutettiin menemään putki-hyppy-suoraa. Myös Brie pääsi tekemään putki-hyppy-hyppy-hyppy-putki-hyppy -suoraan ja täytyy todeta, että taakse jäin. Sen verran tuosta pikkutytöstä on kasvanut, etten enää perässä pysy. Tein Kiian kanssa myös rallytokoa, koska rallytokon piirinmestaruuskisat lähestyvät uhkaavasti. Sirun kanssa tein tokon alokasluokan liikkeitä. Menin sitten ilmoittamaan Sirun tokokokeeseen. Hui karmeeta!

Peltojälki No. 27

Blogin päivitys on jäänyt vähemmälle, kun a) meillä on pentuja ja heillä oma bloginsa b) kesä on oivallista aikaa kyykkiä päivät pitkät takapihalla kitkemässä rikkaruohoja c) olen alkanut saamaan "allergisia" oireita koneella olemisesta seitsemän yliopistovuoden jälkeen. :)

Mutta olemme me treenailleet. Agilitya olemme tehneet pääosin kerran viikossa. Treenikamuina minulla edelleen Kiia ja Nasta. Myös Brien kanssa olemme tehneet vähän putkia ja siivekkeiden läpi juoksemista. Nastalle on alkanut tulla nyt vauhtia lisää, kun treenit ovat olleet sellaisia sujuvia, eikä mitään säkkärä-käkkärää.

Brie kyllä RAKASTAA putkia. Hakeutuu niihin ihan omin päin, olivatpa ne sitten mutkalla tai ei. Olemme me myös nyt tehneet pariin otteeseen rallytokoa Kiian ja Nämpän kanssa, kun menin sitten lupautumaan rallytokon piirinmestaruuskisoihin joukkueeseen. :P Tytöistä tämä toki on tosi nastaa, kun taas sitä nakkia tulee, että huh hei ja hellät tunteet!

Brien kanssa olen myös tehnyt tokoa. Alkuun tuntui, etten saa tytöstä tarpeeksi irti oikeaa ilmettä mutta nyt kun olen siirtynyt syöttämään iltaruoan treenaten, voin kertoa, että ilmettä löytyy. Brie joutui myös laihikselle, joten varmaan tämä pienoinen nälkä on tuonut lisäarvoa namipalalle. Muuten kaikki muu vauvatreeni sujuu hyvin paitsi kapulanpito. Miten se voikin olla niin vaikeaa? :P

Rallytokon, agilityn ja tokon lisäksi olen yrittänyt treenata sitä peltojälkeä edes sen 1-2 kertaa viikossa. Sattuneesta syystä tuossa oli pari viikkoa taukoa mutta nyt on taas päästy pellolle. Tänään teimme vähän puoliksi vahingossa melko vaikean treenin, sillä jälki ehti vanheta kolme tuntia. Hupsista keikkaa. Jäljellä oli pituutta 300 askelta ja se piti sisällään kaksi nakitettua kulmaa (nakit heti kulman jälkeen ja pari jarrunakkia noin kolme metriä ennen kulmaa). Brie jäljesti koko jäljen lähes moitteetta. Kolme erkaantumista siihen mahtui mutta annettakoon tämä anteeksi, kun tytöllä on ikää vasta kuusi kuukautta, eikä hän ole kovin kokenut jäljestäjä. Hyvin kuitenkin jaksaa, vaikka takana oli reilu tunnin lenkki metsässä.

Briessa on kyllä niin paljon sellaisia ominaisuuksia, joista pidän todella paljon. Se on todella nopea oppimaan ja pystyy keskittymään erinomaisesti annettuihin tehtäviin. Siitä löytyy tarpeeksi kiihkeyttä mutta sopivasti tyyneyttä. Brie tuntuu olevan erinomainen sekoitus äitiään ja isäänsä. Kaksi koiraa, joilla ei ole ainakaan toistaiseksi tuloksia harrastuksista mutta joiden ominasuuksista olin hyvinkin tietoinen ilman Koiranettiä. :) Yhtä asiaa en osannut kylläkään arvata. Brie syttyi lampaisiin ihka ensimmäisestä kerrasta ja ainakin nyt vaikuttaa todella lupaavalta noin geeliversioksi. Jatkamme nyt tämän ylläpitoa vielä sen puoli vuotta ja sitten alamme työstämään tyttöä toden teolla. 

Kaksi viimeisintä aksatreeniä

12.7.2016

28.6.2016

Viime viikolla meillä ei ollut treenejä rankkasateen vuoksi mutta tänään pääsimme taas radalle. Tänään Nasta oli taas varsin pätevä, kun taas viime kerralla shelttivahvistuksemme oli vähän ulapalla. Kiia sen sijaan on antanut molemmilla kerroilla kaikkensa. :) Teki muuten taaseen hienot kontaktit. Pitänee alkaa katsoa kisakalenteria... 

Kirjoitan sunnuntaina oman postauksen pikku-Brien viikosta. Olemme Brien kanssa kunnostautuneet ennen kaikkea peltojäljellä. Tyttö kyllä hämmästyttää minua kerta toisensa jälkeen.

Erilainen jälki ja eriskummallinen jälki

Tiistaina olikin pitkästä aikaa agilitya yhdessä Kiian ja Nastan kanssa. Teimme alla olevan kuvan mukaista rataa muuten paitsi, että esteeltä 19 menimme vielä kerran puomin. Kiian SM-joukkuekilpailusta saadun nollan innoittamana ajattelin, josko sitä voisi vielä vähän kisailla Kiian kanssa. Niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen niin, että Kiia saisi aina palkan kosketusalustalta puomilta. Meidän isoimpana ongelmana on ollut kisapuomit. Kiialla nousee vire sen verran korkeaksi, etten ole oikein saanut sitä ottamaan puomin kontakteja kunnolla.

Kiian kanssa isoimmat haasteet tulivat tuolta putkelta lähdettäessä hypylle nro 14, koska tein tähän persjätön tai mäkelät vai miksi niitä nyt kutsutaan mutta unohdin koiran taakseni, jolloin Kiia saattoi hypätä hypyn 12 uudestaan. Kun olin kartalla, onnistuin ohjaamaan Kiian oikealle hypylle. Tiedättekö mitä? Kiia teki kaikki puomin kontaktit oikein! Toinen oikeasti vaikea kohta oli meille tuo hyppy 19. Valssasin hypyllä 18 ja sitten niistolla otin tuon hyppy 19:sen mutta me emme sitä vielä oikein handlaa. Piti sitten sitä hieman harjoitella lisää. 

Nastan kanssa ongelmaksi muodostuivat kepit. Nasta tahtoo tulla kesken niiltä pois, joten hinkutimme sitten keppejä. Nasta oli kyllä hyvässä vireessä, kun muistin tyttöä kehua. Jospa sitä pitäisi harkita kisoihin menemistä tämänkin kanssa...

Tiistain 21.6. rata

Ja sitten Pimpula... Tunnetusti olen vähän tällainen häslääjä ja niinpä unohdin namipurkin autoon, kun lähdin tekemään Brielle nurmelle jälkeä. Niinpä päätin laittaa ne nakit, jotka olivat taskussani, jäljelle. Koska niitä ei ollut paljon, laitoin nameja sinne tänne. Jäljen pituudeksi tuli 100 askelta ja koska jäimme Nastan kanssa hinkkaamaan keppejä, ehti jälki vanheta 20 minuuttia. Mutta Briepä teki hienon jäljen! Olin niin onnellinen kyllä siitä!

Tänään sitten olikin eriskummallinen jälki. Syynä ilmeisesti kuumuus... :( Ajattelin, että samalla kun pojat leikkivät läheisessä puistossa, voin ottaa Brien mukaan ja tehdä sille sen 15. jäljen. Mehän olemme nyt treenanneet viime ajat vain nurmella, kun pelto, jossa alkuun treenasin, on kasvanut umpeen. Kunhan kiltti setä maanomistaja leikkaa rehupeltonsa rehut alas, niin pääsemme takaisin pellolle. Brie joutui odottamaan jäljen vanhenemista autossa niin, että auton nokka osoitti aurinkoon ja takaluukku oli kokonaan auki. Minullahan on koirat häkissä auton takaosassa. Tuuletus siis pelasi mutta olihan ulkona melko kuuma. Tein 160 askeleen jäljen muutamilla palkoilla. Annoin jäljen vanheta 20 minuuttia siitä, kun olin lopettanut sen tekemisen. Brie vallan vinkui lähtiessä taas jäljelle (kuva 1) ja veti hirmuisella imulla paalulle. Sen sijaan alku oli taas vähän haparoiva, vaikka olin jättänyt nimenomaan alkuun enemmän nameja. Sitten Brie alkoi hyvällä imulla jäljestää mutta noin 10 askelta ennen loppupalkkaa, Brie ensin oksensi vaahtoa ja syömiään nakinpaloja ja sitten alkoi aivan hulluna syödä ruohoa. Sillä oli selkeästi todella huono olo. :( Testasin söisikö loppupalkan mutta nakkien sijaan Brie valitsi ruohon. Jonkin aikaa popsittuaan ruohoa tuli toinen ja sitten vähän myöhemmin kolmas oksennus. Yritin siinä välissä juottaa Brielle vettä järvestä mutta Brieta kiinnosti vain ruoho. Annoin sitten syödä sitä ruohoa, koska selkeästi Brie yritti oksettaa itsensä. Harjasin siinä sivussa seuraillessani Brien vointia mummokoiralta kaikki pohjavillat, mistä "palkkana" Kiia pääsi uimaan. Nyt sitten Brie innostui ja sinkosi itsekin veteen. Vähän aikaan polskittuaan Brie oli taas ihan normaali, eikä kotonakaan näkynyt mitään oireita huonovointisuudesta. Varmaan tämä huono olo johtui ihan vain helteestä ja sitten siitä, että Brie kyllä tykkää jäljestää.

Menossa paalulle 

Brie jäljellä

Kaikki kuvat on ottanut keskipoikamme Tuomas. Mukaan mahtui useampi kuva nurmesta, taivaasta ja puolikkaista koirista mutta onneksi sentään saimme muutaman ihan kivan otoksen tytöstä, vaikkakin jälkemme päättyi vähän kurjasti. Jatkossa ei pidä yliarvioida pennelin lämmön sietokykyä, vaikka jälki itsessään ei ole fyysisesti kovinkaan rasittava, niin voi se silti olla jossain määrin kiihdyttävä.

35 askelta 10 minuuttia

On taas jäänyt vähiin niin treenaaminen kuin blogin päivittäminen. Olen kyllä siis tehnyt puskatokoa omassa pihassa Sirun ja Brien kanssa sekä tiistaisin aksaa Nastan ja/tai Kiian kanssa. Kerran olemme käyneet Pieksämäellä. Olen siis keskittynyt treenaamaan alokasluokan liikkeitä sijoitusnarttuni Sirun kanssa, joka alkaa olla pian valmis alokasluokkaan. Myös Brien kanssa olemme edistyneet kapulanpidossa. Olemme tehneet lyhyitä muutaman askeleen seuraamisia, paikallaanistumisia eli odottamista, kontaktitreenejä, maahanmenoja ja kaikkea sellaista pientä väkerrystä. Peltojälki oli tässä vähän tauolla, kun on ollut yhtä sun toista mutta tänä iltana otin itseäni niskasta kiinni ja tein lyhyen, 35 askeleen jäljen kunnantalon nurmikolle iltalenkin jälkeen. Paalun unohdin kotiin, joten paaluna sai kelvata ruuvimeisseli. (Jaana, jos luet tätä, niin kyllä, kuvassa oleva ruuvimeisseli on teidän omaisuutta. Yritän muistaa palauttaa sen teille.) Brie selviytyi tästä jäljestä todella hienosti. Malttia sekä intoa oli molempia sopivassa mittasuhteessa. Nyt pitäisi topakoitua tämän asian suhteen. Tavoitteena saada vähintään 100 jälkeä tälle kaudelle ennen lumentuloa. Tavoitteena tämä ei ole edes mitenkään mahdoton...

Tauon jälkeinen nurmijälki

Kiia on tehnyt viime aikoina aika paljon aksaa kahden eri vieraan ohjaajan kanssa. Ensin Kiian kanssa treenaili Iita. Kävivätpä he Tampereella kisoissakin. Nyt Kiian kanssa treenailee Tiia, sillä Kiia on lähdössä ÄsÄmmiin Lahteen tässä kuussa joukkuekisaan. Meillä on nyt lauantaina Kiian kanssa kaksi rallytokorataa kisattavana. Pitäisi ehtiä vähän treenailemaan sitäkin mutta taitaapi jäädä treenit nyt melko vähiin... Huomenna jo ehtisi Tiian ja Kiian aksatreenien lomassa pari piruettia kentällä tekemään. :)

Nastan kanssa sen sijaan tiistainen aksatreeni tuntui kyllä hyvältä. Nastasta saattaa sittenkin kuoriutua erinomainen kisakaveri aksakentille, kun Nastalla alkaa olla enemmän estehakuisuutta. Briekin on päässyt tekemään pari kertaa putkea treenien lopussa. 

Sitten vielä kuulumisia sen verran, että valmistumiseni tokon ylituomariksi on nyt virallista. Menihän tähän melkein vuosi. Aloitimme viime elokuussa pääsykokeella ja koko syksy oli tiivistä opiskelua ja koulutusta. Harjoittelut aloitin joulukuussa ja lopetin maaliskuussa. Kolleegio olikin huhtikuun lopulla. Täytyy todeta, että pitkä oli tie tokon ylituomariksi (ennen koulutukseen pääsyä piti olla suoritettuna koulutusohjaajan, koetoimitsijan, liikkeenohjaajan ja ylituomari 1 -koulutus sekä tietysti riittävästi kenttäkokemusta) mutta kaiken vaivan väärti. Olen todella onnellinen siitä, että pitkäaikainen haaveni kävi toteen. Ensimmäiset viralliset kokeetkin on jo katsottuna. Erityisen kiitollinen olen "tokokotiseuralleni" Pieksämäen Palveluskoirayhdistykselle, joka otti minut harjoittelijaksi joka ikiseen kokeseensa. Kiitollinen olen myös serkulleni tenttausavusta ennen kolleegiota. Serkkuni tenttasi minua joka päivä kahden viikon ajan 1-1,5 tuntia kerrallaan puhelimitse. Ilman tätä tsemppausta en olisi varmaan pystynyt sisäistämään sääntöjä niin hyvin. Iso kiitos myös harjoitteluni vastaanottaneille tuomareille, Riikalle, Erkille, Annelle, Harrille ja Tommille! Kiitos myös taitaville kouluttajillemme, Carinalle, Pipalle ja Kaisalle! He kyllä tekivät todella ison työn kanssamme ja jaksoivat vastailla tuhansiin kysymyksiimme! Tästä tämä vasta alkaa!

Korjaava jälki

Ajoin tänään töiden jälkeen kodin kautta suoraan pellolle tekemään Brielle seitsemännen peltojäljen. Pituutta jäljellä oli jo 60 askelta ja annoimme sen vanheta tunnin. Edellinen jälki oli myöskin tunnin vanha mutta 10 askelta lyhyempi. Tämän Brien ajoi ongelmitta, niinpä ajattelin sen vuoksi pidentää jälkeä hieman. Vaikeusastetta nostettiin myös sillä, että jätin neljästä kohdasta askelparista namit pois.

Kävimme porukalla heittämässä lenkin jäljen vanhenemisen aikana. Briehän meinasi muuten karata jäljelle, kun olin sen tallonut. Jouduin hakemaan tytön paalulta ja taluttamaan kauemmaksi ennen kuin päästin vapaaksi.

Brie hienosti taas nuuskutteli paalulla mutta jotenkin huonosti nosti jäljen. Tätä vähän ihmettelin, sillä toistaiseksi minun ei tosiaankaan ole tarvinnut houkutella nostamaan jälkeä. Tyttö kuitenkin lähti etenemään jäljellä mutta syystä tai toisesta nosti päätä pariin otteeseen ja meinasi lopettaa jäljestämisen. Mietin, että olisikohan ottanut nokkiinsa siitä, etten alun perin päästänyt jäljelle. Sain kuitenkin Brien ohjattua takaisin jäljelle. Tyttö teki jotenkin puolilla valoilla töitä ja tuntui jättävän nameja välistä. Haisteli siis kyllä muttei syönyt, mikä sekin oli outoa. Jatkoimme kuitenkin loppuun asti... tai siis ajattelin jatkaa loppuu asti mutta sitä loppua (eli loppupalkkaa) ei löytynytkään. Minä keltanokkana olen jättänyt loppupalkan sellaisenaan maahan... Ajattelin, että ajoimme sen ohi ja yritin paikallistaa loppupalkan omin avuin. Brie vain nuuskutteli yhtä kohtaa, jossa minun mielestä sen piti olla mutta maa oli kyllä täysin tyhjä. Vapautin seuraneidit kauempaa jäljelle. Ajattelin, että kyllä Super & co. löytävät loppupalkan. Super kun on tunnetusti tarkkanenäinen tyttö mutta vedimme vesiperän. Minua harmitti niin vietävästi. Brie oli tehnyt hienosti töitä, enkä päässyt kehumaan tyttöä. 

Pelto, jolla käyn, on suosittu monelle lenkkeilijälle. Olen satavarma, että joko a) linnut ovat käyneet syömässä nameja jäljeltä sekä loppupalkan tai b) mitä luultavimmin jonkun lenkkeilijän koira on käynyt syömässä jäljeltä namit ja loppupalkan sen verran oudosti Brie käyttäytyi jäljellä (nosti päätään ja kuikuili ympärille).

Harmissani asiasta laitoin viestiä yhdelle kasvatinomistajalle, joka neuvoi tekemään mahdollisimman pian mahdollisimman helpon korjaavan jäljen. Niinpä me sitten illasta menimme läheiselle nurmialueelle tekemään vauvatreenin: 30 askelta ja jokaisella nami. Vanhenemisaika about 5 minuuttia. Alla oleva videonpätkä on korjaavalta jäljeltä.

Katse taaksepäin

Kisasin Superin kanssa viikko sitten Pieksämäellä ja onnistuimme vihdoinkin saamaan sen viimeisen ykköstuloksen valioarvoa varten. Aloitimme tokossa kisaamisen syksyllä 2010. Muistan meidän ensimmäisen alokasluokan kokeen kuin eilisen. Se oli Keuruulla ja tuomarina oli Salme Mujunen. Ennen tätä olin kisannut aikaisemminkin Keuruulla mutta varsin heikolla menestyksellä jostain kumman syystä. Tuohon kyseiseen kokeeseen olin ilmoittanut kaikki kolme koiraani, vaikka Nämppäkin oli jo tuolloin valioitunut. Kiia kisasi avoimessa luokassa. Super korkkasi tokouransa upealla ykköstuloksella voittaen sekä luokkansa että saaden kunniapalkinnon. Super sai siis 188 pistettä. Olin niin onnellinen tästä minun pienestä tokokoirastani. Kiiakin muuten teki ykköstuloksen ja voitti luokkansa. Nämpän kanssa emme sitten enää niin hienosti onnistuneet mutta taisi ohjaajallakin olla siinä vaiheessa paukut vähissä. 

Seuraava koe olikin viikon päästä ja astetta haasteellisemmassa ympäristössä. Kyse nimittäin oli piirinmestaruuskokeesta, jossa oli kaksi kehää vierekkäin. Tuomarinamme oli Mauri Pehkonen. Super toimi kuin unelma ja saimme kertakaikkisen loistavan ykköstuloksen sekä voitimme luokan ja saimme kunniapalkinnon. Super sai siis kaksi pistettä vajaat täydet pisteet. Myös Kiia teki kolmannen ykköstuloksensa avoimessa luokassa kyseisissä kekkereissä. Nämpän kanssa jälleen kerran ei enää rahkeet riittäneet antamaan parastamme... Voin muuten kertoa, että kolmen koiran kanssa kisaaminen samaisessa tokokokeessa vie helposti mehut. :)

Tästä kolmen kuukauden päästä kävimme vielä kerran kokeilemassa alokkaassa, josko saisimme ykköstuloksen mutta nollattuamme muistaakseni hypyn, saimme vain kakkostuloksen. Niinpä päätin siirtyä ilman TK1-koularia avoimeen. Kisasimme avoimessa ensimmäisen kerran maaliskuussa 2011. Ykköstulos jäi harmittavasti puolen pisteen päähän mutta kuukautta myöhemmin saimmekin sitten sen jo. Suurin ongelmamme avoimessa luokassa oli luoksetulon pysäytys, minkä vuoksi emme yltäneet kovinkaan korkeisiin pisteisiin. Seuraava ykköstulos avoimessa luokassa tuli tästä kuukauden päästä. Pari viikkoa myöhemmin kisasimme omalla kotikentällä mutta Super oli muissa maailmoissa, sillä juoksut tekivät tuloaan ja niinpä päätin keskeyttää kokeen. Kolmannen ykköstuloksen saimme lokakuussa 2011.

Minun TVA-tytöt

Ensimmäinen pentuprojekti hidasti tokouraamme sen verran, että kisasimme voittajassa vasta loppiaisena 2013. Silloin emme saaneet tulosta mutta seuraavassa kokeessa kaksi kuukautta myöhemmin saimmekin heti ykköstuloksen. Samaisena vuonna loppuvuodesta korkkasimme täysin keskeneräisenä EVL:n. Vasta keväällä 2014 alkoi näkyä häivähdyksiä osaamisesta ja saimmekin ensimmäiset kakkostulokset EVL:ssä. Toukokuun 2014 kisassa ykköstulos jäi 2,5 pisteen päähän. Jos vain Super olisi ollut esim. nostamatta pyllyään ruudussa (ei siis liikuttanut tassujaan mutta nosti pyllyn ylös), olisimme saaneet sen ykköstuloksen. Jossittelu on muuten kivaa... By the way, Super on aina ollut kovin taitava esittämään hullunkurisia temppujaan kokeissa. Yhdessäkin kokeessa Mikkelissä koko yleisö nauroi, liikkuri tirskui, tuomari hihitteli ja minä pidättelin naurua niin, että kyyneleet valuivat silmistä. Yksi kanssakisaajani usein yritti muistuttaa minua pysymään vakavana ja siitä, etten lähtisi Superin pelleilyihin mukaan. Olisinpa kuunnellut Niinaa paremmin...

Ensimmäinen ykköstuloksemme tuli sitten lokakuussa 2014 ja toinen perään parin kokeen jälkeen tammikuussa 2015. Viime keväänä oli hirveä paine saada Superista valio, kun säännöt olivat vaihtumassa elokuun alussa ja tiesin Superilla alkavan juoksut melkeinpä milloin tahansa. Yritin pusertaa Superista valion hinnalla millä hyväänsä ja siitä ei hyvää seurannut. Esim. Porin kokeessa Super taas teki omiaan ja oli täysin tyytyväinen itseensä. Pisterivimme Porissa oli sarjassa 10-010-0. Sitten alkoivat juoksut ja syntyivät Superin toiset pennut. Pentujen jälkeen ilman isompia treenejä yritin vielä epätoivoisesti tehdä Superista valiota vanhoilla säännöillä. Tästähän ei hyvää seurannut ja niinpä jouduin nöyrtymään... ja samalla ottamaan haasteen vastaan. Jos ei vanhoilla, niin tehdään uusilla!

Treenasimme uusia liikkeitä koko syksyn. Onneksi minulla oli tuomarikoulutuksen vuoksi harjoitteluja, joten en päässyt menemään kokeisiin Superin kanssa kuin vasta maaliskuussa. Muuten olisin varmaan taas lähtenyt kisaamaan ei valmiin koiran kanssa. Ensimmäinen koe uusilla säännöillä oli rohkaiseva kokemus. Itse olin kauhusta kankeana mutta onnistuimme kuitenkin saamaan kolmostuloksen. Ongelmaksi osoittautuivat vanhat liikkeet, lähinnä zeta, joka on ollut pitkään vahvuutemme. Toinen koe huhtikuussa meni osittain minun takia mutta osittain myös Superin vuoksi täysin penkin alle. Tämän jälkeen olin todella murheissani. Mitä teen väärin, kun en saa Superista sitä irti, mitä se esittää treeneissä, myös niissä palkattomissa? Pohdittuani asiaa pari päivää, päätin kokeilla, josko pieni jääkausi auttaisi kaivamaan tytöstä halun miellyttää minua vai ei. Tämä alkoi tuottaa tulosta myös treeneissä. Nyt kun tämä minun pikkuprinsessani ei enää saanutkaan mitään ilmaiseksi, alkoi tyttö yrittämään olla minulle mieliksi ja minun kehuillanikin alkoi olla jotain arvoa. Superhan on meidän perheen lellipentu. Se saa kiedottua minut tassunsa ympäri katsomalla isoilla, ruskeilla silmillään hieman samalla hymyillen ja häntäänsä heiluttaen. Otan hänet mukaan omille spesiaaliretkeillemme. Hän saa matkustaa etupenkillä autossa jne. Viime viikon kokeemme osoitti, että taisin olla oikeilla jäljillä. Tyttö keskittyi hienosti työntekoon ja saimme vihdoinkin kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen.

Superin EVL-kokeet

Tuosta yllä olevasta kuviosta vielä sen verran, että olen keskeyttänyt kolme kertaa kokeemme, kun aina en ole aina jaksanut nauraa Superin improvisoinneille (kaukkareita omaan tahtiin tai metallinoutokapulan tuonti tassuilla maata pitkin tönien jne.). Vanhoilla säännöillähän pisteet jäivät voimaan, vaikka ohjaaja keskeytti kokeen. Alhaisimmat luvut lienee juuri em. kokeet. Kakkostuloksia teimme yhteensä 5, kolmostuloksia 6 ja sitten niitä nollia 6. Yleensähän meillä meni niin, että kun yksi liike nollattiin, minä luovutin ja sitten alkoi se alamäki. Joskus kieltämättä tulee mieleen, että missäköhän meillä meni vikaan, koska alku oli varsin lupaava. Tosiasiassa olen kyllä melko perillä tekemistäni virheistä, joista toivottavasti olen ottanut opikseni. Tosin tämä minun nykyinen nassikka on taas niin eri puusta veistetty, että taatusti Brien kanssa tulen taas oppimaan jotain uutta ja hyvä niin. Nämä kolme leidiä ovat olleet kovin erilaisia koulutettavia, vaikka ovatkin toisilleen hyvinkin läheistä sukua. Niitä on pitänyt vedellä tyystin eri naruista. Neljännen tokokoirani narut ovat vielä selvittämättä...