Ajatuksena oli siis tehdä Kiian kanssa paikkamakuun aloituksia niin, että Lumia huutelee maahan-käskyjä taskustani. Muutamaan Kiia haksahtikin mutta sitten terävöityi ja alkoi seurata suutani.Loppujen lopuksi Kiia ei enää mennytkään lankaan vaan pysyi hienosti perusasennossa. Tein Kiian kanssa myös zetan seuraamista lelupalkalla. Pysäytyksiä en ottanut laisinkaan. Tämän jälkeen ajattelin tehdä luoksetulon pysäytyksineen niin, että saan taas vahvistettua mielikuvaa palkasta. Pysäytykset olivat hyvät. Tosin maahanmeno oli taas kyttäävä... Ruutua teimme myös. Ensin treenasimme ruudun merkkiä ja sitten ruutuun menoa täydestä matkasta kerran maahanmenon kera. Ei tosin tahtonut mennä maahan heti, kun piti jäädä haistelemaan maata. Otin sitten läheltä lähetyksiä maahanmenon kanssa useampia.
Ruudun jälkeen teimme tasamaannoutoa puukapulalla, kun alustana oli märkä asfaltti, enkä halunnut rikkoa metallinoutokapulaani. Laitoin myös tähän (kuten myös ruudun luoksetuloon, jonka otin ruudusta ulkona erikseen) häiriönauhan pyörimään. Kerran Kiia meni lankaan mutta ei sitten enää toista kertaa. Aivan lopuksi ennen kaukkaritreeniä tein Kiian kanssa vielä ohjatun noudon merkkiä. Tähän myös häiriökäskyjä. Tästä selvisimme. Syöttelin myös hyvät tovit Kiiaa ennen lähetystä, kun viimeksi tahtoi hieman piipata odotuksessa. Aivan loppuun tein siis kaukkaritreeniä niin, että olin vienyt valmiiksi namipalat taakse. Ensimmäinen satsi oli vähän levoton. Toinen oli jo parempi. Kolmannella kerralla tein vain puolikkaan satsin ja neljännen otin vain kymmenestä metristä. Kotona teimme paikkaistumisen ruoalla. Siihen saivat osallistua myös Super ja Nancy.
Superin kanssa tein vain kaukkaritreeniä maksimissaan viiden askeleen päästä. Superilla tahtoo tuosta ylihyvästä ruokapalkasta nousta vire ja sen vuoksi Super etenee eli tuo takapalkka ei oikein toimi. Se ei tahdo vetää puoleensa tai vetäähän se mutta väärällä tavalla. Kiiallehan takapalkka toimii hyvin mutta Superille minun pitää varmaan vaihtaa tekniikkaa. Takapalkasta ei ole sanottavaa hyötyä.
Ja aivan lopuksi minua kovasti innoittanut (ja hauskuttanut) video YouTubesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti