Eilen lähdimme Superin kanssa agilitytreeneihin, jotka olivat tällä kertaa oikein passelit meidän tytölle. Paljon hyppysuoria ja putkeen menoja sekä kontaktesta A sekä keinu. Rimat pidimme ensimmäisellä kierroksella 30-40 cm välillä. Toisella kierroksella annoin niiden olla 30 sentissä. Jo nyt muutaman treenikerran jälkeen, Super tekee ihan toisenlaisella ilmeellä. Etenee ja irtoaa hienosti. Minun pitää nyt vain muistaa, ettei se palkka tulee koskaan minun kädestä. Kontakteillakin on hyvä pitää namikuppi edessä. Toisen kierroksen lopussa teimme vielä kepit neljä viisi kertaa. Käytimme vinokeppejä, jolloin Super pystyi keskittymään enemmän etenemiseen. Väliajalla tein Superin kanssa muutamat merkit mehupurkilla. Oli kieltämättä oikein mukavaa nähdä miten tyttö päästeli menemään. Treenien loputtua otin vielä Superille 10 toistoa 60 sentin hypyllä pumpperin avustuksella. Vähän se kyllä vielä hakee optimaalista hyppytekniikkaa tällä tavalla. En tiedä pitäisikö minun sittenkin jatkaa edelleen sillä perussarjalla näitä hyppytekniikkatreenejä.
Tänään kävimme iltapäivästä (lopetin työt vähän aikaisemmin) ensin juoksemassa 8,5 kilsan lenkin. Illasta kävimme vielä kävelemässä sellaiset 40 minsan lenkin. Ruoalla eli sen ajan, kun laitoin tytöille ruoan valmiiksi, Super ja Nancy tekivät paikkaistumisen. Ruoan jälkeen pyyhkäisin vielä lattiat ja sitten olikin hyvä alkaa treenata puhtaalla lattialla yhtä sun toista. Superin kanssa aloitin tunnarikepin luovutuksilla. Nämä menivät hyvin. Sitten otin metallinoutokapulan luovutuksia. Näissä Super inhoaa kapulan nostamista ylöspäin, niinpä mietin, josko opettaisin sen kiertämään takakautta sivulle. Ei ku tuumasta toimeen. Ensin annoin käskynä "kierrä" ja ohjasin kädellä oikean liikeradan. Super kyllä lähti käsiohjaukseen mukaan mutta jossain määrin tahmeasti. Jatkoin treeniä, kunnes Super yrittikin kodinhoitohuoneessa kiertää jotain... suuntasi nurkkaan... Silloin tajusin mistä tämä tahmeus johtui. Orjallisena käskyjen noudattajana Super ajatteli, että johan on kumma. Akka käskee kiertämään, eikä täällä oikein ole mitään, mitä kiertää. Niinpä vaihdoin käskyn "Liki"-käskyksi. Nyt Super alkoi pelittää paremmin. Otin myös näitä sivulle takakautta kiertämisiä tunnarikapula suussa. Onnistuivat ihan hyvin mutta tosin pienellä käsiavustuksella. Jatkamme näitä ja katsotaan parantuuko sitten tuo metallisen tuonti tällä tavoin. Olisipa muutenkin yksi virhemahdollisuus vähemmän. :) Lopuksi jumppasimme sen kymmenen vaihdon verran seiso-istu-seiso -vaihtoja ja maahan-seiso-maahan -vaihtoja. Superilla alkaa olla jo ideaa näissä. On se vain pätevä.
Kiian kanssa tein kolme neljä tunnarin tuontia. Aluksi maasta käsin ja sitten ihan perusluovutusjuttuja. Kiia kun tahtoo innoissaan jäytää kapulaa. Teimme myös kolme noutoa metallikapulalla. Kapula nousi maasta ja tehokkaasti. On tuo tyttö vain vinkee, kun se niin mahdottoman kiihkeästi tekee noita hommia. Lopuksi jumppasimme kaukkareista vain seiso-istu-seiso -vaihtoja. Kävin ihan maahan istumaan ja laitoin välistä käteni takajalan päälle. Kiia ei kyllä tästä tykkää yhtään mutta tuntui kuitenkin apukeinona auttavan. Minun ei tarvinnut kuin pari kolme kertaa laittaa käsi takajalan päälle, kun Kiia jo alkoi tehdä istumisen hienona hissinä. Tästä jatkamme...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti