maanantai 17. helmikuuta 2014

Pää täynnä ajatuksia

Perjantaina menimme halille tekemään tokoa hieman luovemmalla otteella. Tein Superin kanssa alkuun pari hyppyä pumpperin avulla. Sitten ajattelin, että käynpäs rakentamassa ruudun sen taakse. Lähetin Superin ruutuun hypyn kautta. Superilla oli kivaa ja samalla tuli tehtyä 10 toistoa hypylle. Supran kanssa teimme myös tunnaria, ohjattua, hyppynoutoa metallinoutokapulan kanssa... Eli hyvin tällaiset noutopainotteiset treenit. Ei niistä sen enempää.

Kiian kanssa tein myös ruutua hypyn kautta. Jalostin tätä ajatustani niin, että laitoin hypyn myös ohjatun noudon merkin eteen. Ajatuksenani oli, että hyppy motivoisi vielä enemmän merkille menoa. Tosiasiassa tämä vähän sotki palikoita Kiian päässä mutta onnistuimme kuitenkin viemään treenin loppuun. Kiian kanssa tein myös metallinoutoa hypyn kanssa ja kaukkareita. Kiva treeni kaiken kaikkiaan.

Nancy pääsi rallytokoilemaan. Saa nähdä selviämmekö viikonlopun koitoksesta. Ongelmana se, että Nancy on oppinut nyt sitten painamaan jalkaani vasten. Voi mummoa...

Lauantaina kurvasimme Pieksämäelle treenaamaan taas tämän meidän superhauskan porukan kanssa. Tällä kertaa en tehnyt kokeenomaista treeniä vaan treenasin aivan normaaliin tapaan. Sekä Superin ja Kiian kanssa tein paljon seuraamista. Otimme myös ruutua, ohjattua pari kertaa sekä tunnarin. Teimme myös kaukkareita. Kiia edelleen etenee sen 30 cm. Ennen kaikkea se istumisesta seisominen ei onnistu puhtaasti kisamatkasta ja sitten kun siihen päälle lyödään se seisomisesta istuminen, niin etenemä on tuo 30 cm. Super teki hyvät vaihdot niin, että olin aivan Superin edessä. Viiteentoista metriin on siis vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä matka. Launtain treeni kirvoitti mieleen paljon ajatuksia ihan koiran kouluttamisen perusteista: mitä treenaan? miten palkkaan? ja milloin palkkaan? Sitä usein ei osaa pilkkoa asioita tarpeeksi pieniin osiin, joita treenata ensin erikseen vaan vaatii koiralta jotain sellaista mitä ei ole tullut edes sille opettaneeksi. Pahimmillaan palkka tulee myöhässä ja on vielä koiran mielestä laimea...

Sunnuntaina ajelin erittäin hyvässä (ja paljon ajatuksia herättävässä) seurassa Helsingistä Laukaaseen. Sain paljon vinkkejä liittyen koiran palkkaukseen, noutoon, ruutuun, tunnariin, luoksetuloon, seuraamiseen jne. Paljonhan tässä on tullut opittua 10 vuoden aikana mutta näemmä on vielä paljon opittavaa. Kiitos seurasta ja vinkeistä, Hannalle! Eihän tämä koirien kanssa touhuaminen muuten näin mukavaa olisi, ellei sitä koko ajan oppisi jotain uutta itsestään että koiristaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti