torstai 14. tammikuuta 2016

Kierrä-p***kele onnistui!

Tiistaina olikin pitkästä aikaan aksatreenit. Koska meitä ei ollut minun lisäksi kuin Hugo-koiranen, ehdin tekemään tokoa Superin kanssa aksatreenien jälkeen. Treenasin muuten loppiaisena tokoa Pieksämäellä mutta koska oli varsin kylmä kelin, jätin tarkoituksella treenin hyvin lyhyeksi. Teimme pari luoksetuloa, pari eteenlähetystä ja sitten sitä pitkää liikettä eli kierrä-perkelettä, joksikin jotkut tätä liikettä kutsuvat. :P

Aksatreenistä ei nyt ole kummasempaa kerrottavaa. Keppikulma oli molemmille koirille haastava. Treenaamme vielä vähän aikaa ilman huipputaitavaa koutsiamme, niin jäi tuo treeni vähän tyngäksi. Mutta Kiiaa ja Nastaa tämä ei haitannut. Kovin tykkäsivät päästä vähän rallattelemaan useamman viikon tauon jälkeen. Alla treeniratamme.


Mutta menkäämme asiaan. Tein Superin kanssa peruutuksia, merkin kiertoa ensin ilman kapuloita (Hyvin alkaa Super jo fokusoitua kiertoon häiriöstä huolimatta), pitkän liikkeen suuntia siten, että olen vienyt Superin merkinkierrolle läheltä ja pysäyttänyt sinne ja juossut itse lähetyspaikalle.  Tein myös luoksetuloa ja eteenlähetyksiä. Kokeilin kerran tätä pitkää liikettä kokeenomaisesti ja se onnistui! Alkuun toki Super lähti vähän hitaanlaisesti (kuitenkin laukalla edelleen) mutta ohitettuaan kapulat vauhti kiihtyi. Olin niin ylpeä tytöstäni. Ehkä me sittenkin selätämme tämän liikkeen! Lopuksi teimme merkin kierron ja siitä iso palkka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti