Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaiseloa treenin saralla. En ole oikeastaan ehtinyt tekemään mitään Superin kanssa. Nyt keskiviikkona pääsin kuitenkin agilitytreeneihin ja eilen illalla innostuimme ottamaan kaukkareita perinteiseen tapaan. Agilityssa meillä oli tällainen virtava radan pätkä, jossa vain hyppyjä, putkia ja kepit.
Takaakierrot ovat vaikeita Superille, sillä niissä vauhti hidastuu. Minun pitää nyt erikseen opettaa niin, että kun annan "Takaa"-käskyn Super itsenäisesti hakeutuu esteen taakse ja suorittaa sen itsenäisesti. Alan tätä rakentaa systemaattisesti. Eli annan käsiavun vain lähetyksessä, enkä ota vastaan vaan väistän tieltä. Toisen putken leijeröin ensimmäisen putken edessä. Tämä toimi todella hienosti. Kepeillä oli vähän malttamattomuutta, kun pyrki namikupille, joka ei edes ollut maassa. Ensimmäisellä kierroksella laitoimme rimat 45 cm. Jokaisen suoraan suoritettavan esteen edessä edelleen pumpperi. Toisella kierroksella en tehnyt enää tuota loppukieputusta vaan etenimme suoraan palkkapurkille kepeiltä neljän hypyn kautta. Rimakorkeus 35 cm.
Eilen kun teimme kaukkareita kodinhoitohuoneessa, tulin siihen tulokseen, että Superilla toimii parhaiten pelkkä suullinen käsky seisomisesta maahanmenoon. Jos annan tähän jotain epämääräistä käsimerkkiä, sotkee Super vaihdon seisomisesta istumiseen. Kaikki eilen tehdyt vaihdot onnistuivat teknisesti täydellisesti, joten kaipa se tauko tekee aina välistä hyvää. Välimatka on nyt vasta sen metrin verran mutta hyvä, että olen päässyt irtautumaan Superista. Edistystä siis havaittavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti