Lauantaina menin maneesille tekemään agiityä kahdella putkella ja neljällä hypyllä. Hyppykorkeus oli 45 cm. Tein ihan simppeleitä hyppy-hyppy-putkeen-hyppy jne. treenejä alkuun. Tein myös siitä sitten valssin kautta niin, ettemme tehneetkään enää putkean jne. Teimme myös takaakiertoja ja välistävetoja namikuppien avustuksella. Aina siis niin, ettei nami tule minun kädestä. Lopussa heittelin Superille palloa ja Supra vallan villinä juoksi pallon perään ja siinä mennessään hyppeli esteiden yli. Näyttäisi alkaa hyppiminen maistua myös Superille. Aivan ihanaa.
Olemme nyt tehneet joka ilta kaukkareita. Edistymistä on havaittavissa, vaikkakin töitä on edelleen tehtävä todella paljon. Alkuun siis jumppasimme ihan lattialta käsin. Nyt kun keksin laittaa takajalkojen päälle muistutukseksi pannulaput (nyttemin hernepussit), olen päässyt irtautumaan Superista. Palkkauksen kanssa pitää olla kyllä tarkka ja ennen kaikkea tarpeeksi nopea, ettei Supra ehdi kävellä vahingossa vastaan. Hernepussien avulla olen päässyt palkkaamaan ueasti oikeista suorituksista. Mielenkiintoisinta lienee se, että vaikka hernepussit usein valahtavat lattialle, Super jatkaa siirtojen tekoa oikealla tekniikalla. Alla olevaan videoon olen koostanut pätkiä muutamia vaihtoja kolmelta eri illalta viime viikolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti