On se ihminen kumma, kun aina pitää lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Ei siitä tule kuin paha mieli... tai no joo, tuli siitä ensin hirveän hyvä mieli mutta sitten suuren suuri pettymys, kun onnetar ei ollutkaan suotuisa meille. Lauantaina ajoimme tyttöjen kanssa Pieksämäelle treenaamaan tokoa. Teimme kaikki liikkeet lähes kokeenomaisesti. Treeni meni hienosti ja hyvin mielin voinen lähteä tulevan viikonlopun tokokokeisiin. Lauantaina kisaan Kiian kanssa Pieksämäellä ja sunnuntaina Superin kanssa Kangasalalla. Illasta sain sitten soiton Mäntästä, että meille olisi jälkikokeeseen paikka. Sain asiat järjestymään niin, että päätin ottaa paikan vastaan. Superhan on ajanut tänä vuonna yhteensä kolme jälkeä, joista kaksi keväällä ja yhden nyt EK-kokeessa. Ajattelin, että jospa se nyt onni olisi myötäinen ja saisimme edes yhden pk-koularin tältä kaudelta. Koe alkoi jäljellä. Janalla Super lähti vetämään oikealle. Siinä edessä oli sellainen karahka, johon liina sitten tarttui. Liinan nyppäsystä Super kääntyi takaisin (otti sen ilmeisesti kieltona) ja pyysin Superin takaisin luokseni. Selvitin liinan takaisin käteeni ja lähetin uudestaan. Super lähti etenemään hiljalleen ja nosti jäljen. Se oli nyt sitten takajälki. Pyysin tulemaan luokseni ja nostatin jäljen oikeaan suuntaan. Saimme janasta 32 pistettä. Alkuun maasto oli helppoa kangasmetsään mutta sitten tulimme hakkuuaukiolle, jonne oli tehty yksi kulmakin. Sieltä löytyi myös neljäs keppi. Super selvitti hienosti koko jäljen työskennellen todella rauhallisesti. Aikaa meillä meni n. 15 minuuttia ja jäljeltä nousi siis kaikki kuusi keppiä.
Esineruudussa oli hieman sikailun makua, kun Super haukkui minulle ja meinasi hyppiä vasten. Jätti myös luovutuksen kesken eli luovutti molemmat esineet maasta käsin. Pieni porsas. Saimme esineruudusta ansaitusti vain 25 pistettä. Sitten lopuksi olikin tottis. Nostatin Superia vähän ennen tottista mutta se ei auttanut. Jos kentälle mennessä Super alkoi vilkuilla esteitä. Seuraamisessa jätätti takaisin tullessa, sillä sillä kohdin olivat myös esteet. Saimme seuraamisesta tyydyttävän. Liikkeestä istumisessa jouduin antamaan vartaloavun, kun Super meinasi ennakoida istumisen. Itse istuminen ja loppuliike meni hyvin. Saimme tyydyttävän. Liikkeestä maahanmenon Super ennakoi niin, että alkoi jättäytyä seuraamisosuudella taakse, jolloin annoin sitten käskyn. Myös luoksetulo olisi saanut olla nopeampi. Saimmekohan siitäkin tyydyttävän. Liikkeestä seisomisessa ei ollut ongelmia. Saimmeko siitä erittäin hyvän. Tasamaannoudossa ei ollut ongelmia. Metrisen Super kiersi molempiin suuntiin ja A:nkin teki vain toiseen suuntaan. Eteenlähetyksessä Super ei oikein hahmottanut minne pitäisi mennä, sillä kenttä oli yhtä nurmituppoa tupon perään, eikä selvää kentän päätyä ollut havaittavissa. Jouduin antamaan toisen käskyn, jolloin Super eteni mutta silloinkin selkeästi vinoon. Saimmeko siitä tyydyttävän. Paikkamakuussa Super ennakoi loppuperusasennon, kun jalkani osui Superiin mennessäni Superin sivulle. Saimme tottiksesta vaivaiset 62 pistettä, eikä tulosta.
Tätä tietysti mietin, että miten nyt tällä kertaa Super suoriutui noista muista osioista noin huonosti. Sitten puhuttuani pitkään puhelimessa Mirkun kanssa tajusin, että olemmehan me toki saaneet parempiakin pisteitä tottiksesta mutta silloin yleensä takana on ollut enemmän treeniä. Nyt kun tuosta metrisestä on tullut meille mieletön peikko, alkaa se näkyä myös muissa liikkeissä. EK-kokeessa onnistuimme kaikkien seuraamista vaativissa liikkeissä hienosti ainakin ne seuraamisosuudet sekä myös eteenlähetys onnistui hienosti sekä A mutta olimmekin ehtineet käydä treenaamassa kyseisellä kentällä sen pari kertaa ennen koetta. Vieraalla kentällä itse kenttään ei liity virettä nostattavaa elementtiä, jolloin sen pohjan tulisi olla vahvempi, jota se ei nyt ole. On varsin epäreilua koiralle viedä sitä koetilanteeseen vieraalle kentälle niin, ettei sillä ole edes rahkeita suoriutua liikkeistä sillä tasolla, mitä se parhaimmillaan osaa. Jospa sitä nyt ihan oikeasti unohtaisi haaveet pk-koulareista tältä kaudelta ja keskittyisi vaikka nyt siihen tokoon. Rakentelisi sitä pk-tottista tai ennen kaikkea estevarmuutta pikku hiljaa talven aikana. Pitänee aloittaa ihan makkaran syönnistä metrisen lähellä, kun kerran se nyt tuntuu niin kovasti tyttöä ahistavan. Toisaalta tulee mieleen, että olenko jopa itse tämän ongelman rakentanut omalla käyttäytymisellä ja kauhullani kyseistä estettä kohtaan...
Kävin muuten myös Kiian kanssa treenaamassa kyseisellä kentällä esteitä ja eteenlähetystä. Tuolla viirupäällä ei taas järki paljon päätä pakota vaaan yli mennään, että kuuluu vain viudahdus. Myös eteenlähetys oli todella hieno. Jos vain ehtisi vähän jälkeä Kiialle ajamaan, niin voisinhan yrittää edes Kiian kanssa saada vielä tälle kaudelle JK2:sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti