Niinhän se menee vai meneekö? Meidän kohdalla pitäisi kuitenkin sanoa, että lahjattomien tulisi treenata. Viime viikkoina olen kunnostautunut koesaralla mutta treenaamaan en ole päässyt kovinkaan usein. Nyt poimin sitä mitä olen kylvänyt eli nollatuloksia yksi toisensa perään. Viime viikon lauantaina kävimme Kiian kanssa tokokokeessa Jyväskylässä ja saimme toisen ykköstuloksen. Kokeessa oli paljon hyvää mutta myös paljon korjattavaa. Pisteet kuitenkin riittivät nippanappa ykköseen ja se nyt saa kelvata. Sunnuntaina olikin vuorossa jälkikoe ja Kiialle vuoden ihan ensimmäinen jälki. Jäljeltä nousi kolme keppiä ja sitten menimme hukkaan tai suoraan sanoen siinä risukossa minä hukkasin koirani ja jonkin aikaa sitä etsittyäni Kiia löysikin minut... Kyseli ihmetellen, että mitä ihmettä tein siellä kohdin metsää. Oli siis jättänyt jäljen kesken ja lähtenyt minua etsimään. Yhdessä hieman hankalammassa kohdassa nimittäin päästin liinan vapaaksi ja yritin pysyä tytön perässä mutta tämä oli virhe. Virheistä oppii, jos oppii.
Esineruudusta nousi kuitenkin kaksi esinettä ja tottiksestakin saimme pisteet kasaan mutta kolmella kepillä ei tule tulosta, vaikka kuinka sitä haluaisi. Yritin toki nostattaa oletetulla loppusuoralla jäljen uudestaan kulkemalla poikkisuuntaisesti tienvierusta pitkin mutta törmäsimme vain marjastajiin, eikä Kiia enää pystynyt nostamaan sitä oikeaa jälkeä. Tämä tosiaan oli Kiialle vuoden ensimmäinen jälki, joten ei kai sen isompia odotuksia voinut minua tosiasiassa olla. Koirallekin ehkä jossain määrin epäreilu tilanne joutua heti kisajäljelle vuoden tauon jälkeen...
Tiistaina kävimme taas tokoilemassa ja nyt paketti oli vuorostaan aivan levällään. Pitänee nyt ihan oikeasti alkaa työstää tuota tyttöä, jos mielin siitä valion tehdä. Tiedän monen epäilevän minun onnistumista mutta fakta on se, että Kiia on teknisesti todella taitava, niin halutessaan/minun onnistuessa ohjata sitä ja säädellä sen virettä. Minulta on vain vienyt aika paljon aikaa päästä tuon tytön pään sisälle, emmekä nyt ehkä kuitenkaan ihan ahkerimmasta päästä treenaajia... Monen asian olen jättänyt puolitiehen ja oikonut mutkia. Nyt sen kyllä huomaa ja siitä saa maksaa loppujen lopuksi aika kovan hinnan. Näitä ovat esim. perusasentojen ennakoinnit/vinoudet, kapulan levoton kuljettaminen, tunnarin pureskelu, seuraamisen käännökset, ruudun paikan epämääräisyys... Lista on loputon.
Tänä viikonloppuna olikin Superin vuoro olla estradilla. Tänä kautena meidän hakutreenit ovat jääneet ihan muutamaan treeniin keväällä ja nyt syksyllä olemme päässeet treenaamaan ruhtinaalliset kaksi kertaa. Tältä pohjalta lähdimme sitten kuitenkin hakukokeeseen. Ensimmäisen ukon jälkeen Super ei enää uponnut laisinkaan metsään ja meidän homma jäi siihen. Meillä on selkeästi se vanha kunnon kroonisesti vaivaava maalimiesmotivaatiopula taas kehissä. Toisaalta enpä ole sitä hirveästi ollutkaan korjaamassa tänä kesänä. Mutta ei tässä kaikki. Olinpa sitten innoissani vaihtanut Kiian paikalle Superin (Kiia vähän ontui oliko se nyt keskiviikkoiltana jalkaansa, niin vaihdoin sitten lennosta Superin piirinmestaruustokokokeeseen). Superhan ei ole treenannut tokoa sitten Jyväskylän kokeen. Onneksi lievä vatsatauti pelasti minut uudelta nöyryytykseltä ja epäonnistumiselta ja jouduin jäämään kotiin. Tosi asia on, ettei ole kovin reilua koiraakaan kohtaa joutua koetilanteeseen liian kepposin taidon. Jospa nyt sitten seuraavan kerran tytöillä oli edes teoreettiset mahdollisuudet suoriutua tehtävistään. Varmaan tällainen luottamus koiraan ja sen osaamiseen näkyisi myös minussa, jolloin itse koesuoritus ei olisi lähes lamaannuttavan jännittävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti