Maalari maalasi taloa ja vähän koiraakin

Poikien huoneen uusi ilme

Sitten tiistai-illan jälkeen emme treenailleet mitään sen kummempaa ennen sunnuntaita. Tässä on nyt muu arki pitänyt emännän sen verran kiireisenä, ettei ole oikein ehtinyt treenikentille. Perjantaina illasta aloitin mieheni avustuksella pienempien poikiemme huoneen remontin. Mieheni auttoi siis kaapin siirrossa sekä listojen irrottamisessa. Muutoin minä olen ollut maalausprojektin päämaalarina. Värikin tuli valittua vähintäänkin kyseenalaisin menetelmin. Kurvasin nimittäin perjantaina töiden jälkeen Palokkaan Kodin Terralle maalikaupoille. Ystäväni, Jasmine, oli antanut minulle pikavinkit oikean maalin valintaan mutta sitten tulikin tenkkapoo, kun piti valita väri. Ei kun kilauttamaan ystävälle ja laittamaan WhatsAppin kautta kuvia. Lopuilta saimme kuin saimme asian päätökseen ja seinän väriksi valikoitui tällainen petrooninsinisen ja turkoosin välimuoto. Pääsin vetämään ensimmäisen kerroksen heti lauantaina. Nastakin ehti saamaan turkkiinsa pienen siivun uutta väriä. :) Projekti jatkuu vielä tämän viikon, joten hiljaista tulee olemaan treenin saralla.

Lauantaina olin muuten aamusta match show'ssa kehäsihteerinä (lapsi-koira -kilpailussa) ja tuomarina (isot pennut). Oli varsin liikuttavaa nähdä lasten tsemppaus. Me aikuiset pidimme kisaa hömpöttelynä mutta osalle lapsista se oli kyllä totisinta totta. Ihan niin, että kädet tärisivät. Nähtiinpä muutama varsin taitava handlerin alkukin. Oli kyllä kiva seurata lasten työskentelyä koirien kanssa. Vielä hienompaa oli jakaa jokaiselle osallistujalle järjettömän hienot palkinnot. :)

Neljä Ruusua livenä Laukaassa

Illasta lähdimmekin mieheni kanssa Satama Festivaaleille, jonka "pääesintyjänä" oli Haloo Helsinki!. Bändi veti erinomaisen setin mutta heitä ennen esiintynyt Neljä Ruusua oli täyttä kultaa. Heidän vetämänsä setti oli jäätävän ammattimaista mutta niin, että se tehtiin saman aikaan tunteella ja taidolla. Ilkka Alankoa voidaan kyllä luonnehtia todelliseksi taitelijaksi. Hänen tulkintansa on niin syvälle sieluun menevää, että oksat pois. Miksi kirjoitan tästä tänne koira-aiheeseen blogiin? No siksi, että kuulin Alangon perheen omistavan kaksi bordercollieta! Niin, että jos Alangon perhettä alkaa vaivata pentukuume, niin ei ku soittoa vaan Laukaan suunnalle... ;)

Sunnuntain jäljen kepit

Sunnuntaina olikin sitten maastotreenipäivä. Kaivelin aamusta jälki- sekä esineruuturepun. Tosin jälkirepusta ei löytynyt kuin viisi keppiä. Pitäisi vissiin joko tehdä lisää keppejä tai sitten kouluttaa koiransa paremmin, niin ei jäisi niitä sinne metsään. Otinpa sitten yhden tunnarin kuudenneksi kepiksi. Valitsin tällä kertaa maastoksi varsin helppokulkuisen maaston. Tosin vähän siellä on rinnettä mutta kuitenkin niin, että se on täysin kuljettavissa. Käytyäni tallaamassa Kiialle jäljen, lähdimme tyttöjen kanssa treenaamaan esineruutua.

Partiolaiset valmiina etsimään esineitä

Esineruudussa lähestyin asiaa nyt uudesta näkökulmasta. En tallanutkaan aluetta vaan kiersin ikään kuin isolla ympyrän kaarella noin 50 metriin, jonne jätin sitten kolme esinettä. Ruudun leveys oli reilu 30 metriä mutta ajatuksena oli treenata pistojen syvyyttä, ei niinkään alueen haravointia. Ajatuksena siis saada koirat paremmin uppoamaan suoraan takarajalle.

Super sai aloittaa. Tämä oli Superin ensimmäinen esineruututreeni pitkään, pitkään aikaan ja se meni loistavasti! Supran silmät paloivat päässä, kun tyttö tajusi, mitä olemme tekemässä. Super ampaisi suoraan takarajalle, etsi esineen ja toi sen minulle. Luovutus olisi kyllä saanut olla parempi, jos nyt pitää jostain nipottaa. Haetutin kolme esinettä. Super haki ne todella nopeasti. Sitten olikin Kiian vuoro. Alkuun Kiia haki tukea jäljestäni (siis siitä joka kulki kaaren tavoin reilusti sivussa) mutta tajusi sitten palata takaisin päin ja lähti etenemään takarajalle. Ensimmäisellä ja toisella esineellä Kiia ei tarvinnut toista käskyä vaan haki esineet ensimmäisellä käskyllä. Kolmannella esineellä Kiia eteni n. 10 metriä, pysähtyi, katsoi kysyvästi minuun, että vieläkö pitää oikeasti hakea ja sitten kun annoin toisen käsken, eteni takalinjalle ja nosti viimeisen esineen. Luovutukset olisivat saaneet olla tällä vastikään veteraani-ikään tulleella junnullani.

Kato mitä mä löysin tuolta metsästä!

Minun talloma jälki

Myös Nancy pääsi etsimään kaksi esinettä mutta vain noin 20 metristä. Nancy vallan loisti, kun pääsi näyttämään nuorisolle, kuinka hän on pätevä esineruudussakin. Nancy oli kyllä aika pro. Ajattelin, että kyllä tietää mistä ovat tytöt esineruutugeeninsä perineet. :) Esineruututreenin jälkeen kävimme heittämässä pienen lenkin ja sitten olikin aika lähteä ajamaan jälkeä.

Jäljen jana oli sittenkin yllättävän lyhyt. Se ei varmaankaan ollut enempään kuin 20 metriä. Jälki lähti oikealle (kts. kuva alla). Kiia tarkasti takajäljen mutta korjasi suunnan itsenäisesti.

Kiian ajama jälki

Ensimmäinen keppi jäi nostamatta, kun Kiialla oli kova kiire jäljellä. Kiia siis kulki about 0,5 metrin päästä kepistä. Tosin voi olla, että se ei ollut ehtinyt oikein kunnolla hajustua tai sitten tuuli kuljetti hajua jotenkin hassusti. Eihän näistä oikein aina tiedä.

Ensimmäistä kulmaa Kiia joutui hieman työstämään eli ajoi se yli mutta nosti jäljen oikeaan suuntaan vähän kauempaa. Toinen keppi olikin heti kulman jälkeen. Se ja loput Kiia nosti ongelmitta. Toisen kulman jälkeen Kiia alkoi keskittyä aina vain paremmin jälkeen. Aina välistä Kiia joutui tarkistamaan ja nostamaan jäljen uudestaan (erityisesti loppusuoralla väsy ja kuumus alkoivat näkyä suorituksessa). Näissä kohdin itse seisoin ja olin hiljaa. Annoin tytölle työrauhan. Hienosti Kiia ajoi sitkeästi jäljen loppuun. En taaskaan ollut muistanut ottaa vettä mukaan jäljelle, vaikka olin kyllä tällä kertaa muistanut ottaa vettä mukaan. Ennen kuin kukaan ehtii soittamaan jonnekin eerikäiselle, niin olin siis kyllä juottanut tytöt esineruudun jälkeen mutta näillä keleillä pitäisi muistaa ottaa vettä mukaan myös sille jäljelle. Toinen asia, jota MINUN pitäisi harjoitella lisää (tuli siis eilen kovastikin tätä harjoiteltua), on liinasta kiinni pitäminen. Liina nimittäin pääsi minun kädestä ehkä about 6 kertaa. Kiia kun kuitenkin varsin reippaasti kulkee metsässä, joudun kyllä ihan jonkin verran siinä harppomaan, että saan taas liinan päästä kiinni. Miten se voikin olla noin vaikeaa pitää yhdestä liinasta kiinni?!

Eräs asia, joka minua kovasti hymyillyttää on se, että Kiia teki hienosti töitä, vaikka sillä on näemmä (liehittelee Nastaa...) jo toista päivää tärppipäivät. Tästä huolimatta, kun töitä on tarjolla, niitä tehdään, vaikka kuinka hormoonit hyrräävät. :)

Capon ruusukesaalis

Saimme muuten eilen hienoja uutisia Pohjanmaalta. Kiian ja Ranen poika, Capo, kisasi eilen Lotan kanssa kolmella radalla. Kahdelta ensimmäiseltä oli tullut 5, kun se vika rima oli tippunut. Vitosella Capo ja Lotta sijoittuivat kuitenkin 1.:ksi ja 2.:ksi. Kolmannella radalla sen sijaan myös se viimeinen rima oli pysynyt ja niinpä Capo ja Lotta juoksivat jo kolmannen 0-tuloksensa ykkösissä ja saivat menolipun kakkosiin. Paljon onnea Lotalle ja Capolle kakkosiin noususta!