sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hulinaviikonloppu tuotti tulosta

Herkkupöydän rippeet juhlaväen jäljiltä :)
Tästä viikonlopusta ei ole puuttunut ohjelmaa. Eilen aamusta ajelin Pieksämäelle treenaamaan Superin kanssa tokon uutta pitkää liikettä sekä ruudun merkintöntä merkkiä. Samalla tuli treenattua Kiian kanssa tottista kokeenomaisesti esteineen päivineen. Superille tuottaa edelleen tuskaa se merkin kierto, kun sivussa on hypyt ja ennen kaikkea ne kapulat. Kuulin muuten eilen, ettei tämä ole niin helppoa myöskään huippukoirakoille eli voin lohduttautua, ettemme me aivan mahdottoman surkeita olla, jos huiputkin tuskailevat tämän liikkeen kanssa. Lähestyn nyt tätä ongelmaa palkkauksen kautta. Siitä isosta merkistä on tehtävä nyt niin tärkeä, ettei Superin päähän mahdu mitään muuta, kun näkee ison merkin. Tämähän onnistuu super hyvällä palkalla ja alkuun niin, että lähetän kapuloiden tasalta merkin kiertoon. Tämä onnistui vallan mainiosti. Tein muuten seuraamisen peruutusta. Superhan peruttaa taitavasti mutta ikävä kyllä seuraamisasento aukeaa vähän vielä. Peruuttamista pitää siis vahvistaa jonkin aidan yms. vieressä.

Treenasimme myös Eikan ja Hemmon kanssa. Leila oli Oivan kanssa Kiian tottisparina. Ehdinpä nähdä edes ohi mennen Superin poikaa Kodaakin. On se vain aika suloinen äksönipoika tuo pikku-Kodanen. 

Pieksämäeltä kurvasin sitten kotiin tekemään loppuvalmistelut Tuomaksen syntymäpäiväjuhlia varten. Matkalla sain hienoja uutisia Kouvolasta, jossa Nova (Amazeme Faithful Soul) oli ollut PN2 ja sai jo viidennen varasertinsä. Hilla (Amazeme Smoky Blue Diamond) oli valioluokan ykkönen ja PN3.



Ensimmäiset vieraat tulivatkin puoli neljän maissa. Talo oli sen kaksi tuntia täynnä vilskettä ja vilinää. Ukko onneksi lähti käyttämään koiria ulos siksi aikaa. Kyllä siinä piti keksiä kaikenlaista toimintaa, ettei meno ehtisi yltyä päättömäksi mutta kivat oli juhlat. Ainakin synttärisankari oli kovin mielissään. Illasta saimme vielä mummon ja kummin kylään. Pikkupoikien huoneenkin saimme valmiiksi torstaina. Enää pitää ehtiä verho sinne ompelemaan, niin sitten pääsen seuraavan kohteen kimppuun. :)

Ykkösten A-rata
Ykkösten B-rata
Tänään olikin vuorossa aksaa ja oikein aamusta asti. Kisasin nimittäin ensimmäisen kerran Nastan kanssa aksassa. Teimme kaksi hyllyä. Ensimmäinen rata oli todella kiva muutoin mutta Nasta sukelsi ysi hypyn jälkeen väärään päähän putkeen tai siis minä ohjasin Nastan väärään päähän putkea. Nasta selvitti hienosti kaiken muun. Erityisen iloinen olin Nastan kepeistä ja kontakteista. B-radalla keppien jälkeen sain Nastan hienosti putken oikeaan päähän mutta sitten en muistanut antaa ohjeita ajoissa ja niinpä Nasta ehti puikkasta nokkansa takaisin kepeille ja siitä hylky. Muuten rata oli oikein hieno. Olin kyllä niin ylpeä Nastasta!

Samaisella radalla Hoppu (Amazeme Fool Moon) tempaisi nollan ja koska tämä oli Hopun ja Mimmun kolmas nolla ykkösissä, sai Hoppu menolipun kakkosiin. Paljon onnea Mimmulle ja tuoreelle kakkosluokkalaiselle luokkanoususta! Kakkosissa näimmekin Ronjalta ja Tuijalta kaksi todella kivaa rataa mutta tällä kertaa ei sitä viimeistä LUVAa tullut. Olipa kiva kuitenkin jutella kisapäivän lomassa. Ronjakin piti sellaisen serenaadin minut nähdessään, että moni olisi luullut, että koiraa pidetään pahoin. :P



Tuusulassa sen sijaan kisattiin rallytokossa. Meiltä kisoissa oli Hopun ja Novan sisko Lova (Amazeme Foxtrot Lady). Lova ja Jonna tekivät kolmannen kolmannen hyväksytyn tuloksen rallytokosta. Lova on siis tätä nykyään RTK1 TK2 Lova. Paljon onnea Jonnalle uudesta koulutustunnuksesta!


Misseilypuolella Diva (Amazeme English Meadows) kirmasi tänään Baltian Voittaja 2015 -näyttelyssä. Diva oli JUN-ERI JUK1 SA BALT JV-15 ROP-JUNIORI PN1 VSP. Vähänkö hienoa! Paljon onnea Sannalle Divan ensimmäisestä tittelistä!



Kolmosten radat eivät olleet kyllä yhtään sen helpommat, joten haastetta oli luvassa. Kisasin tänään Kiian kanssa puolen vuoden tauon jälkeen. Edelliskerralla kisasimme ystävänpäivänä Lempäälässä kolmen radan verran ja saimme vain yhden tuloksen, josta kyllä olin todella onnellinen. Me emme ole olleet kovinkaan hyviä tuloskoneita agilityn saralla. Ennen Lempäälän koetta meillä ehti olla 1,5 vuoden kisatauko. Vuonna 2013 kävimme Kiian kanssa kolmissa kisoissa, joissa juoksimme yhteensä kahdeksan starttia, joista puolesta saimme hylsyn. Olemme siis kisanneet Kiian kanssa kolmosissa jo keväästä 2011. Ensimmäisenä vuonna kisasimme kolmessa kisassa seitsemän startin verran, joista viimeiseltä saimme nollan mutta loput kuusi olivat hylkyjä. Vuonna 2012 kisasimme viidessä kisassa kahdentoista startin verran. Näistä viideltä hylky ja lopuilta rutkasti virhepisteitä ja pahimmillaan myös yliaikaa. Vuonna 2014 emme kisanneet laisinkaan agilityssa. Tänään saimme ensimmäiseltä radalta 25 virhepistettä. Rimoja tippui se 4 ja mahtuipa sinne yksi kieltokin renkaalta. Vähän taisi aurinko silmiin häikäistä putken jälkeen, kun piti juosta renkaan ohi. Toisen rata olikin jo vähän jouhevampi ja teimme 23 koirakon kisassa yhden neljästä nollasta. Voiton vei super nopea Trixie ja Kaisa Honkonen mutta koska Trixie on jo valio ja koska me sijoituimme toiseksi, sai Kiia ensimmäisen A-SERTinsä. Siis mitä?! Luit oikein, Meidän pieni Kiippuli meni ja hommasi itselleen agilitysertin. Että sellainen sertipäivä tänään meidän porukalla ;) 

Kiia ja Kiian A-SERT






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti