Koska eilen ei ollutkaan hakutreenejä, päätin hyödyntää iltaohjelmaani tulleen suuren aukon siivoamalla kotona perusteellisesti. Luitte oikein. Siivottuani menin sitten takapihalle tekemään takapihatokoa.
Superin kanssa otimme alkuun tunnistusnoudon, ja koska se sujui ihan ensimmäisellä yrittämällä niin hienosti, jätin liikkeen yhteen toistoon. Tämän jälkeen otin merkkiä noin 4-5 metrin päästä. Super hakeutuu nyt jo hienosti merkin taakse. Merkkiä teimme sellaiset 6-8 toistoa. Merkkitreenin yhteydessä otin samalla edestä sivulletuloja eli heitettyäni namin Superille merkille, kutsuin tytön käsiohjauksin eteeni ja siitä pyysin tulemaan sivulle. Merkin jälkeen teimme seuraamisen täyskäännöksiä ja ihan lopuksi taas kaukkarijumppaa.
Superin jälkeen oli Kiian vuoro päästä tekemään takapihatokoa. Myös Kiian kanssa aloitin tunnistusnoudosta. Kapulat olivat siis nurmella noin 3-4 metrin päässä. Meillähän on ollut Kiian kanssa tunnarin suhteen se ongelmana, että Kiia haistelee "suullaan" eli nostelee jokaikisen kapulan, kunnes tulee sille omalle. Nyt onnistuimme tekemään oppikirjasuorituksen kolme kertaa. Vau!
Tunnarin jälkeen teimme merkkiä. Aluksi Kiia ei selvästikään eroittanut punaista merkkiä nurmelta mutta sen löydettyään merkit onnistuivat oikein hienosti. Merkkejä otimme sen 6-8 toistoa. Merkkitreenin jälkeen tein Kiian kanssa liikkeestä jääviä eli zetaa kolme kertaa järjestyksellä istu-seiso-maahan. Maahanmeno tuottaa välistä vaikeuksia, kun annan käskyn "Super-moodilla". Näillä tytöillä on aivan erilaiset maahanmeno käskyt. Tämä lienee tullut siitä, kun Super läsähtää niin nopeasti maahan, niin sille on jäänyt sellainen varsin kevyt ja iloinen käsky, kun taas Kiialle se on sellainen matalampi ja intonaationaltaan laskeva. Tein myös luoksetulon pysäytyksiä siis siitä ihan läheltä. Kiiahan pysähtyy hienosti seisomaan mutta maahanmenon kanssa on ollut ongelmia. Nyt ne onnistuivat hyvin. Lopuksi vielä jumppasimme kaukkareita.
Takapihatokon jälkeen lähdimme lenkille. Lähtiessäni nappasin mieheni parittoman hiihtohanskan ja pari nakkia matkaani. Ajattelin, että voisin siinä lenkin yhteydessä opettaa Superille pudotettua. Superhan usein hengaillee minun lähellä, kun muut menee matkojaan mutta eihän se sitten ihan niin mennyt. Kun aloin kaivaa nakkia pussista, oli luonani neljä koiraa. ;)
Sain pari hölmömpää lähetettyä eteenpäin ja tein muutaman kerran tiputetun mutta mummokoira pääsi juonesta kiinni ja alkoi tuoda hanskaa minulle tyttönsä edestä. Aivan liian fiksu tuo meidän veteraani. Eihän minun auttanut muu kuin sitoa muu porukka puuhun ja tehdä kolme pudotettua lyhyeltä matkalta (10-15 metriä). Alkuun Super tarvitsi vähän käsiapua ymmärtääkseen mitä häneltä hain. Mietin myös, että pitäisiköhän tähän keksiä jokin toinen käsky kuin "etsi", jota käytän niin esineruudussa kuin jäljellä vai hoksaakohan se tyttö toiminnon luonteen kontekstista. Luulenpa, että Super oppii erottamaan nämä kolme eri toimintoa, koska ne ovat kaikki kovin erilaisia. Pitänee ottaa nyt myös pikkuruutu treenin alle. Sitähän voi vaikka ihan alkuun tehdä takapihalla tai sitten olohuoneen karvamatolla. Ajattelin siihen ilmaisuksi maahanmenoa. Nimimerkillä Myös EK:sta koulari?
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Aksaa, hyppytekniikkaa ja kaukkarijumppaa
Tulimme eilen huippuhienosta Latvian reissusta kotiin. Nina oli käynyt hakemassa Kiian Markkasten luota treeneihin, niin minulla ei ollut hirveä kiire minnekään ja sain hetken olla poikien kanssa, jotka olivat niin kovasti jo iskää ja äitiä ikävöineet. Hain Kiian Vihtavuoren kaukalolta seiskan jälkeen ja lähdin sitten neljän paimentytön kanssa juoksulenkille Peurunkaan.
Kävin huitasemassa kevyen seitsemän kilsan lenkin, jonka päätteeksi päätin ottaa Superille pihalla hyppyestettä sekä kaukkareiden seiso-maahan ja seiso-istu -vaihtoja. Tein Superille yhteensä kahdeksan toistoa eri korkeuksilla: 75 x 2, 80 x 2, 85 x 2 ja 75 x 2. Voltista huolimatta Super edelleen lähtee esteelle täysin estoitta mutta ikävä kyllä hyppää keräten takajalkansa alleen. Este ei kyllä kolissut ja hyppy oli ilmava. Seuraavaan treeniin otan avuksi eteen pari kolme matalaa (max 20 cm) estettä, jotta saisin Superin aukaisemaan hyppytekniikkaansa.
Lopuksi jumppasin takapihalla seisomisesta maahan -vaihtoja ja seisomisesta istu -vaihtoja. Näyttäisi vähän siltä, että tyttö alkaa pikku hiljaa hoksata, mistä tässä on oikeasti kyse. Tänään, jos hyvin käy, pääsemme hakumetsään. Jos treenejä ei ole, mennään sitten jälkeilemään ja/tai tokoilemaan.
Kävin huitasemassa kevyen seitsemän kilsan lenkin, jonka päätteeksi päätin ottaa Superille pihalla hyppyestettä sekä kaukkareiden seiso-maahan ja seiso-istu -vaihtoja. Tein Superille yhteensä kahdeksan toistoa eri korkeuksilla: 75 x 2, 80 x 2, 85 x 2 ja 75 x 2. Voltista huolimatta Super edelleen lähtee esteelle täysin estoitta mutta ikävä kyllä hyppää keräten takajalkansa alleen. Este ei kyllä kolissut ja hyppy oli ilmava. Seuraavaan treeniin otan avuksi eteen pari kolme matalaa (max 20 cm) estettä, jotta saisin Superin aukaisemaan hyppytekniikkaansa.
Lopuksi jumppasin takapihalla seisomisesta maahan -vaihtoja ja seisomisesta istu -vaihtoja. Näyttäisi vähän siltä, että tyttö alkaa pikku hiljaa hoksata, mistä tässä on oikeasti kyse. Tänään, jos hyvin käy, pääsemme hakumetsään. Jos treenejä ei ole, mennään sitten jälkeilemään ja/tai tokoilemaan.
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Superin tokotreeni ja Kiian agitreeni
Kirjoittelen tätä päivitystä autosta käsin. Saa nähdä saanko kirjoitettua loppuun ennen kuin tulee paha olo.
Eilen tosiaan Kiia pääsi toistamiseen Ninan kanssa agiliitaamaan. Hyvältä näytti parivaljakon touhu, ja Kiiallakin tuntui olevan hauskaa.
Me Superin kanssa teimme pitkästä aikaa tokotreenin. Aloitimme treenin seuraamisen aloituksilla sekä sivuilletuloilla. Viime koe paljasti, ettemme ole tehneet näitä liikkeiden alkuja ja loppuja treeneissä. Tämän jälkeen teimme liikkeestä jääviä. Seisomiset ja maahanmenot onnistuivat hyvin mutta istumiset olivat alkuun hukassa. Tämän jälkeen teimme useamman tasamaanoudon metallikapulalla. Yritin saada vauhtia myös palautukseen juoksuttamalla Supraa mutta tyttö vain kiristi vauhtiaan ravissa. Piru kun tyttö pystyy juoksemaan lujaa ravia. :)
Metallinoudon jälkeen teimme ohjatun noudon suuntia Pulliaisen Riikan oppien mukaisesti. Vien koiran merkille ja lähetän kapulalle, joka on aluksi samalla tasolla merkin kanssa viiden metrin päässä. Näin koira oppii kaartamaan tarpeeksi sivusuunnassa. Superillehan oikea puoli on helpompi eli Super kääntyy jouhevammin vasemmalle kuin oikealle. Kiialla tämä on just toisinpäin.
Tein muutaman toiston vasemmalle niin, että kapula oli noin kaksi metriä merkkiä ylempänä. Aikaisemminhan olen opettanut suuntia namikupeilla mutta tämän tekniikan ajatuksena on, ettei tarvitse opettaa yhtä välivaihetta pois. Toisekseen kun kerran Super tykkää noudosta, on tämä tapa opettaa suuntia tosi palkitseva. Kolmannekseen Superilla oli aina suuri kiusaus käydä tarkistamassa tyhjät namikupit, jolloin jouduin Superia tästä kieltämään.
Ohjatun jälkeen teimme luoksetuloa välistä suoraan leluun tai sitten pysäytysten kanssa. Nyt kun meillä on vielä pk-kausi kesken, en viitsisi hirveästi ottaa noita stoppeja. Toisaalta voisin ottaa tähän toisen käskyn. Itse pysäytyksistä onnistuivat hyvin seisomiset mutta maahanmenot eivät tahtoneet sujua. Olen päättänyt ottaa tässä ehdottoman linjan, jonka mukaan koiran on mentävä maahan ensimmäisestä käskystä. Jos ei onnistu, helpotetaan liikettä niin, että koira voi varmasti onnistua. Muutenkin sellainen "ehdottomuus" eli loogisuus on päivän sana. Palkka onnistumisista, virheistä palaute tyyliin "höpö höpö" ja uusiks.
Lopuksi teimme vielä seiso-istu ja seiso-maahan vaihtoja ihan jumppaharjoituksena. Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein mukava tokotreeni, mistä on hyvä jatkaa.
Eilen tosiaan Kiia pääsi toistamiseen Ninan kanssa agiliitaamaan. Hyvältä näytti parivaljakon touhu, ja Kiiallakin tuntui olevan hauskaa.
Me Superin kanssa teimme pitkästä aikaa tokotreenin. Aloitimme treenin seuraamisen aloituksilla sekä sivuilletuloilla. Viime koe paljasti, ettemme ole tehneet näitä liikkeiden alkuja ja loppuja treeneissä. Tämän jälkeen teimme liikkeestä jääviä. Seisomiset ja maahanmenot onnistuivat hyvin mutta istumiset olivat alkuun hukassa. Tämän jälkeen teimme useamman tasamaanoudon metallikapulalla. Yritin saada vauhtia myös palautukseen juoksuttamalla Supraa mutta tyttö vain kiristi vauhtiaan ravissa. Piru kun tyttö pystyy juoksemaan lujaa ravia. :)
Metallinoudon jälkeen teimme ohjatun noudon suuntia Pulliaisen Riikan oppien mukaisesti. Vien koiran merkille ja lähetän kapulalle, joka on aluksi samalla tasolla merkin kanssa viiden metrin päässä. Näin koira oppii kaartamaan tarpeeksi sivusuunnassa. Superillehan oikea puoli on helpompi eli Super kääntyy jouhevammin vasemmalle kuin oikealle. Kiialla tämä on just toisinpäin.
Tein muutaman toiston vasemmalle niin, että kapula oli noin kaksi metriä merkkiä ylempänä. Aikaisemminhan olen opettanut suuntia namikupeilla mutta tämän tekniikan ajatuksena on, ettei tarvitse opettaa yhtä välivaihetta pois. Toisekseen kun kerran Super tykkää noudosta, on tämä tapa opettaa suuntia tosi palkitseva. Kolmannekseen Superilla oli aina suuri kiusaus käydä tarkistamassa tyhjät namikupit, jolloin jouduin Superia tästä kieltämään.
Ohjatun jälkeen teimme luoksetuloa välistä suoraan leluun tai sitten pysäytysten kanssa. Nyt kun meillä on vielä pk-kausi kesken, en viitsisi hirveästi ottaa noita stoppeja. Toisaalta voisin ottaa tähän toisen käskyn. Itse pysäytyksistä onnistuivat hyvin seisomiset mutta maahanmenot eivät tahtoneet sujua. Olen päättänyt ottaa tässä ehdottoman linjan, jonka mukaan koiran on mentävä maahan ensimmäisestä käskystä. Jos ei onnistu, helpotetaan liikettä niin, että koira voi varmasti onnistua. Muutenkin sellainen "ehdottomuus" eli loogisuus on päivän sana. Palkka onnistumisista, virheistä palaute tyyliin "höpö höpö" ja uusiks.
Lopuksi teimme vielä seiso-istu ja seiso-maahan vaihtoja ihan jumppaharjoituksena. Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein mukava tokotreeni, mistä on hyvä jatkaa.
torstai 6. kesäkuuta 2013
Vauvaesineruututreeni
Eilen lähdimme tyttöjen tekemään helppoakin helpomman esineruututreenin. Olen tässä miettinyt miksi ihmeessä Super ei ole nyt näissä kahdessa tämän vuoden kokeessa näyttänyt parastaan esineruudussa, sillä treeneissä (myös niissä koemaisissa) Super suorastaan hymyilee päästessään työstämään esineruutua. Kokeissa esitys on ollut mielestäni vaisu siihen nähden miten innokkaasti, nopeasti ja tehokkaasti tyttö tekee esineruutua treeneissä. Nyt kun olemme alkaneet kisata myös haussa, minun pitäisi keksiä jokin viritys esineruutuun, jotta Super tietäisi kumpaa maastolajia olemme tekemässä.
Eilisen treenin ajatuksena oli tehdä helppo, palauttava treeni, joka sisälsi yhden uuden asian. Olen jotenkin jumiutunut lähettämään koiran ruutuun siltä kohdin, missä esine on. Kokeessahan esine voi olla melkeinpä missä tahansa, joten juoksemalla suoraan ei sitä heti välttämättä löydy. Treenimme oli kaikilta muilta osin helppo paitsi esineen sijoittelulta, sillä...
Treenin sai aloittaa mummokoira. Mummo upposi ruutuun ja noin 20 sekunnin päästä löysi esineen ja toi sen minulle. Siitä nakki suuhun ja next!
Toisena pääsi ruutuun täysin riehaantunut Super. Super tanssi, pyöri ja hillui, kun laitoin sille valjaita. Olisikohan ne pitänyt pukea päälle ennen treenin aloittamista? Tyttö ei meinannut pysyä nahoissaan vaan suorastaan himoitsi esineruutua. Lähetys vasemmasta etukulmasta ja Super upposi ruutuun sellaisella vauhdilla, että metsä rytisi. Loistavaa työskentelyä ja esine nousi alta puolen minuutin. Hieno palautus ja avot, seuraavan vuoro.
Kiia kävi aivan kuumana seurattuaan äitinsä ja pikkusiskonsa työskentelyä. Tuo mustasukkaisuus on melkomoinen voimavara. Kiialle valjaat niskaan, lähetys ruutuun ja... kymmenen metrin päästä Kiia kääntyi kysymään varmistusta. Sen saatuaan upposi ruutuun, työskenteli vauhdikkaasti, löysi esineen ja toi sen minulle ilman erillistä rohkaisua.
Näihin tunnelmiin oli hyvä jättää treeni ja hipsiä takaisin autolle ja kotiin. Tänään olisi luvassa agilityä Kiialle ja Superille tokoa sekä mahdollisesti myös lyhyt jälki. Huomenna lähdemmekin viikonlopuksi reissuun Latviaan, joten ei päivityksiä tiedossa treenien osalta ennen tiistaita.
Eilisen treenin ajatuksena oli tehdä helppo, palauttava treeni, joka sisälsi yhden uuden asian. Olen jotenkin jumiutunut lähettämään koiran ruutuun siltä kohdin, missä esine on. Kokeessahan esine voi olla melkeinpä missä tahansa, joten juoksemalla suoraan ei sitä heti välttämättä löydy. Treenimme oli kaikilta muilta osin helppo paitsi esineen sijoittelulta, sillä...
- Treenasimme vanhassa, tutussa paikassa.
- Koirat näkivät, kun tallasin ruudun ja osittain tallasivat sitä kanssani.
- Minulla oli meidän omat esineet mukana (kuten 99% treeneistämme).
- Laulukuoro oli taustavoimana puuhun sidottuna jokaisen henkilökohtaisen suorituksen ajan.
- Haetutin vain yhden esineen ja siitä iso palkka.
Treenin sai aloittaa mummokoira. Mummo upposi ruutuun ja noin 20 sekunnin päästä löysi esineen ja toi sen minulle. Siitä nakki suuhun ja next!
Toisena pääsi ruutuun täysin riehaantunut Super. Super tanssi, pyöri ja hillui, kun laitoin sille valjaita. Olisikohan ne pitänyt pukea päälle ennen treenin aloittamista? Tyttö ei meinannut pysyä nahoissaan vaan suorastaan himoitsi esineruutua. Lähetys vasemmasta etukulmasta ja Super upposi ruutuun sellaisella vauhdilla, että metsä rytisi. Loistavaa työskentelyä ja esine nousi alta puolen minuutin. Hieno palautus ja avot, seuraavan vuoro.
Kiia kävi aivan kuumana seurattuaan äitinsä ja pikkusiskonsa työskentelyä. Tuo mustasukkaisuus on melkomoinen voimavara. Kiialle valjaat niskaan, lähetys ruutuun ja... kymmenen metrin päästä Kiia kääntyi kysymään varmistusta. Sen saatuaan upposi ruutuun, työskenteli vauhdikkaasti, löysi esineen ja toi sen minulle ilman erillistä rohkaisua.
Näihin tunnelmiin oli hyvä jättää treeni ja hipsiä takaisin autolle ja kotiin. Tänään olisi luvassa agilityä Kiialle ja Superille tokoa sekä mahdollisesti myös lyhyt jälki. Huomenna lähdemmekin viikonlopuksi reissuun Latviaan, joten ei päivityksiä tiedossa treenien osalta ennen tiistaita.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Iltakisat Jattilassa
Eilen oli vuorostaan agilitykisat Jattilassa. Menossa mukana Kiia ja mä... Kinkereihin osallistuivat myös Superin siskotyttö, Theba ja Vellu. Sara oli kannustusjoukoissa mukana. Tuomarina oli Minna Räsänen.
Ensimmäinen rata meni yllättävän hyvin. Saimme sieltä vitosen, kun yksi rima tipahti minun huudettua Kiian ollessa juuri riman päällä. Hyppäriltä tulikin sitten hylätty, kun viimeinen keppiväli jäi suorittamatta ja Kiia ehti sukeltaa putkeen. Alla oli kyllä jo kaksi pudettua rimaa.
Vaikka tulokset eivät olleet kummoiset, olin todella tyytyväinen meidän molempiin ratoihin. Saimme ehjät, kokonaiset suoritukset. Ensimmäisellä radalla oli vain yksi täpärä pelastus, joka sekin onnistui. Tulipa pari minut jo jonkin aikaa tuntenutta ihmistä antamaan posiitivista palautetta siitä, kuinka olen ohjaajana kehittynyt. Kuten kaikki tietävät, treenaan agilityä suhteellisen vähän, noin 3-4 krt/kk. Tämän lisäksi Kiia oli tauolla syyskuusta lähtien tuonne huhtikuuhun. Olemme siis ehtineet treenailemaan agilityä muutaman hassun kerran reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Myös omat mammalomani eivät ole vieneet tätä harrastusta kovaa vauhtia eteenpäin.
Illassa lienee parasta parin entisen treenikaverin seura mutta ennen kaikkea Theban, Vellun ja Saran näkeminen. Theba ja Vellu tekivät kaksi nollaa, joista toinen oli täpärästi (+0,09 s) yliaikanolla. Harmillisesti tästä 0,09 sekunnista jäi Theban ja Vellun menolippu SM:iin saamatta mutta voivat he silti olla itsestään todella ylpeitä. Hienoa työtä tekivät. Vellu ohjasi coolisti radat alusta loppuun saakka. Upeaa katseltavaa!
Ensimmäinen rata meni yllättävän hyvin. Saimme sieltä vitosen, kun yksi rima tipahti minun huudettua Kiian ollessa juuri riman päällä. Hyppäriltä tulikin sitten hylätty, kun viimeinen keppiväli jäi suorittamatta ja Kiia ehti sukeltaa putkeen. Alla oli kyllä jo kaksi pudettua rimaa.
Vaikka tulokset eivät olleet kummoiset, olin todella tyytyväinen meidän molempiin ratoihin. Saimme ehjät, kokonaiset suoritukset. Ensimmäisellä radalla oli vain yksi täpärä pelastus, joka sekin onnistui. Tulipa pari minut jo jonkin aikaa tuntenutta ihmistä antamaan posiitivista palautetta siitä, kuinka olen ohjaajana kehittynyt. Kuten kaikki tietävät, treenaan agilityä suhteellisen vähän, noin 3-4 krt/kk. Tämän lisäksi Kiia oli tauolla syyskuusta lähtien tuonne huhtikuuhun. Olemme siis ehtineet treenailemaan agilityä muutaman hassun kerran reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Myös omat mammalomani eivät ole vieneet tätä harrastusta kovaa vauhtia eteenpäin.
Illassa lienee parasta parin entisen treenikaverin seura mutta ennen kaikkea Theban, Vellun ja Saran näkeminen. Theba ja Vellu tekivät kaksi nollaa, joista toinen oli täpärästi (+0,09 s) yliaikanolla. Harmillisesti tästä 0,09 sekunnista jäi Theban ja Vellun menolippu SM:iin saamatta mutta voivat he silti olla itsestään todella ylpeitä. Hienoa työtä tekivät. Vellu ohjasi coolisti radat alusta loppuun saakka. Upeaa katseltavaa!
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Koiraharrastuksen eettisyys
Näillä kuumilla ilmoilla olen alkanut miettiä oman toimintani eettisyyttä. Olimme nimittäin eilen hakukokeessa Superin kanssa. Varjossa oli 27 astetta tai jotain. Kuumaa oli. Koirakorven rata on tunnettu raskaudestaan. Oli hellettä tai ei. Rata nimittäin alkaa oikealla puolella nousta jyrkästi sadan metrin jälkeen ja on siten todella puuduttava koiralle.
Koe alkoi tottelevaisuudella. Mielestäni Super teki hienosti työtä, eikä isompia virheitä tullut. Aloitimme liikkeet paikkamakuulla. Seuraaminen oli mielestäni ihan ok paitsi, että alussa hieman jätätti, kun ennakoi tulevien liikkeiden stoppeja. Myös henkilöryhmässä (taas) olisi saanut olla tarkkaavaisempi. Tätä pitää päästä treenaamaan. Liikkeestä istuminen oli ok, vaikka liikkeelle lähdössä jouduin antamaan vartaloavun. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo olivat ok. Tuomarin mielestä olisi saanut tulla vieläkin nopeammin mutta itse olin kyllä vauhtiin tyytyväinen. Liikkeestä seisominen oli ok. Oli ottanut pari askelta perään mutta onnistui silti. Hyvä Supra!
Tasamaannoudossa meni kapulalle laukalla, nosti kapulan, tiputti sen maahan (ajatteli varmaan, että onpahan painava), nosti sen uudestaan ja tuli ravilla takaisin. Luovutus ja lopetus olivat ok. Mutta sitten alkoi tapahtua. Hyppyesteenä oli pressu. Super lähti hypylle, jäi takakoivistaan kiinni, lensi olalleen, teki siitä kuperkeikan, haki kapulan, kiersi esteen ja toi sen minulle. Itse en siis nähnyt kuperkeikkaa, enkä siis reagoinut siihen mitenkään. Vinoesteellä heitin kapulan hieman liian lähelle. Super kiipesi molempiin suuntiin mutta joutui ponnistelemaan paluussa ylösnousussa. Alas tullessaan tiputti kapulan mutta nosti sen sitten itsenäisesti. Eteenlähettämisessä, kun Super juoksi jo eteenpäin, parini käski koiransa maahan (oli meinannut lähteä litomaan), niin Super hämääntyi tästä, laski raville (n. 20 askelta juostuaan) ja kävi itsenäisesti maahan. Loppu meni hyvin. Saimme tällä suorituksella 75 pistettä kasaan.
Maastoon lähtivät ensin kolme voittajaluokan koirakkoa, joista yksi nosti kaikki kolme ukkoa mutta kaksi muuta vain kaksi. Koirat kerta kaikkiaan hyytyivät rankassa kelissä rankalle radalle. Me olimme avoimen luokan neljästä koirakosta viimeinen pari. Yksikään avoimen luokan koirakko ei nostanut kahta enempää vaan koirat yleensä hyytyivät satasen jälkeen radalle. Näitä kauhutarinoita kuunnellessa kieltämättä kävi mielessä, kuinka eettistä koiraharrastukseni oli sillä hetkellä. Jotkut kilpailijat olivat sitä mieltä, että kyllä KOIRAN pitää pystyä suorittamaan rata kelillä kuin kelillä, vaikka mitä luultavimmin itse he ei lähtisivät siinä kelissä esim. edes kympin lenkkiä juoksemaan. Puhuimme treeniporukan kesken asiasta ja sanoinkin heille, että kyllä tässä nyt laitetaan ohjaajan kilpailuvietti koiran hyvinvoinnin edelle. Tosin olin valmis keskeyttämään leikin, jos Super vaikuttaisi yhtään vaimealta. Yksi koira kun piti melkein kantaa autolle radalta.
Vihdoin ja viimein tuli meidän vuoro lähteä radalle. Tarkistimme molemmat etukulmat. Vasen meni hieman paremmin kuin oikea mutta myös oikea tuli tarkastettua. Etukulmasta noin 30-40 metrin päästä nousi ensimmäinen ukko oikealta puolelta. Ilmaisussa ei ongelmia, ja pika pikaa takaisin keskilinjalle. Lähemmäksi satasta löytyi toinen ukko vasemmalta. Haukku kuului kaukaa, ja minä pingoin epätasaisessa maastossa nilkkoja säästelemättä. Tulimme sellaiselle isolle kalliorykelmälle. Mutta mitä tapahtui. Super tulikin sieltä vastaan, jolloin minun piti pysähtyä ja vain odottaa, mitä koira tekee. Jonkin aikaa siinä törötettyämme Super palasi maalimiehelle, joka oli noin puolen metrin korkuudella kallionkolossa Sulon uumenissa. Super oli varmaan hämääntynyt siitä, kun ei oikein tiennyt miten pääsisi piilolle haukkumaan. Tästä saimme roimat pistevähennykset ilmaisussa sekä työskentelyssä. Jatkoimme rataa normaalisti ja saimme mennä melkein loppuun saakka. Super ei siis hyytynyt, vaikka väsymyksen merkkejä alkoi olla ilmassa. Kiitos varmaan pari kolme päivää aloitetun Juhan antamien ohjeiden mukaisen nesteytyksen ja proteiinitankkauksen. Arvelin, että kolmas maalimies olisi ylhäällä rinteessä 200 metrissä oikealla puolella ja lähetin Superin sinne. Super nousi ylös rinteeseen mutta sitten meiltä loppui aika, emmekä siis saaneet haaviimme kolmatta maalimiestä. Henkilöetsinnästä saimme säälittävät 99 pistettä. Vähennykset tulivat kahdesta asiasta. Tämä tuomari ei pitänyt Superin tavasta liikkua metsässä. Meni hänen sanojensa mukaan kuin aropupu. Saisi kuulemma mennä rivakammin ja tehdä niitä laatikoita. Puutteellinen ilmaisu ja siis ennen kaikkea maalimiehen välittömästä läheisyydestä poistuminen oli se toinen syntimme. Matkalla pois metsästä puhuimme koirista, ja tuomari tokaisi minulle, että miksi ihmeessä olen mennyt ottamaan itselleni tuollaisen markkinarodun. Heppuna tyyppi oli ihan hauska mutta ehkä me emme enää tällaisen näyttelypuudelin kanssa hänen kaltaisen tosi pk-miehen kokeisiin uskalleta.
Kävimme harjoituksen kannalta vielä esineruudussa pistäytymässä. Myös esineruutu oli vaikeassa maastossa. Ruutu nimittäin alkoi nousta puolen välin jälkeen mutta ei ollenkaan niin jyrkästi, mitä henkilöetsinnän maasto. Lähetin tyhmästi koiran matkaan keskeltä ruutua, eikä Super pystynyt ottamaan hajua vasemmasta etukulmasta olevasta esineestä. Aluksi näytti siltä, ettei se sieltä yhtään esinettä löydä mutta onneksemme sieltä yksi löytyi, minkä jälkeen sanoin, että jätän homman tähän. Halusin, että Superille jää onnistunut fiilis suorituksestaan.
Karmean vaativa päivä oli kaiken kaikkiaan mutta porukka oli mitä mainioin ja Super todellinen aarre. Että jotain koiraa voi rakastaa niin, että sydämeen sattuu. Nyt jätämme kisakentät tauolle vähäksi aikaa ja keskitymme treenailemaan maastoja paremmiksi sekä tietysti sitä hyppyä. Toista kertaa ei minun koirani tarvitse voltteja hypyllä tehdä. Se on vissi. Jos eivät ala hypyt kulkea, niin meidän pk-ura loppuu siihen. Haluan mieluummin Superille ehjän vanhuuden kuin kasan koulareita ja kivun.
Koe alkoi tottelevaisuudella. Mielestäni Super teki hienosti työtä, eikä isompia virheitä tullut. Aloitimme liikkeet paikkamakuulla. Seuraaminen oli mielestäni ihan ok paitsi, että alussa hieman jätätti, kun ennakoi tulevien liikkeiden stoppeja. Myös henkilöryhmässä (taas) olisi saanut olla tarkkaavaisempi. Tätä pitää päästä treenaamaan. Liikkeestä istuminen oli ok, vaikka liikkeelle lähdössä jouduin antamaan vartaloavun. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo olivat ok. Tuomarin mielestä olisi saanut tulla vieläkin nopeammin mutta itse olin kyllä vauhtiin tyytyväinen. Liikkeestä seisominen oli ok. Oli ottanut pari askelta perään mutta onnistui silti. Hyvä Supra!
Tasamaannoudossa meni kapulalle laukalla, nosti kapulan, tiputti sen maahan (ajatteli varmaan, että onpahan painava), nosti sen uudestaan ja tuli ravilla takaisin. Luovutus ja lopetus olivat ok. Mutta sitten alkoi tapahtua. Hyppyesteenä oli pressu. Super lähti hypylle, jäi takakoivistaan kiinni, lensi olalleen, teki siitä kuperkeikan, haki kapulan, kiersi esteen ja toi sen minulle. Itse en siis nähnyt kuperkeikkaa, enkä siis reagoinut siihen mitenkään. Vinoesteellä heitin kapulan hieman liian lähelle. Super kiipesi molempiin suuntiin mutta joutui ponnistelemaan paluussa ylösnousussa. Alas tullessaan tiputti kapulan mutta nosti sen sitten itsenäisesti. Eteenlähettämisessä, kun Super juoksi jo eteenpäin, parini käski koiransa maahan (oli meinannut lähteä litomaan), niin Super hämääntyi tästä, laski raville (n. 20 askelta juostuaan) ja kävi itsenäisesti maahan. Loppu meni hyvin. Saimme tällä suorituksella 75 pistettä kasaan.
Maastoon lähtivät ensin kolme voittajaluokan koirakkoa, joista yksi nosti kaikki kolme ukkoa mutta kaksi muuta vain kaksi. Koirat kerta kaikkiaan hyytyivät rankassa kelissä rankalle radalle. Me olimme avoimen luokan neljästä koirakosta viimeinen pari. Yksikään avoimen luokan koirakko ei nostanut kahta enempää vaan koirat yleensä hyytyivät satasen jälkeen radalle. Näitä kauhutarinoita kuunnellessa kieltämättä kävi mielessä, kuinka eettistä koiraharrastukseni oli sillä hetkellä. Jotkut kilpailijat olivat sitä mieltä, että kyllä KOIRAN pitää pystyä suorittamaan rata kelillä kuin kelillä, vaikka mitä luultavimmin itse he ei lähtisivät siinä kelissä esim. edes kympin lenkkiä juoksemaan. Puhuimme treeniporukan kesken asiasta ja sanoinkin heille, että kyllä tässä nyt laitetaan ohjaajan kilpailuvietti koiran hyvinvoinnin edelle. Tosin olin valmis keskeyttämään leikin, jos Super vaikuttaisi yhtään vaimealta. Yksi koira kun piti melkein kantaa autolle radalta.
Vihdoin ja viimein tuli meidän vuoro lähteä radalle. Tarkistimme molemmat etukulmat. Vasen meni hieman paremmin kuin oikea mutta myös oikea tuli tarkastettua. Etukulmasta noin 30-40 metrin päästä nousi ensimmäinen ukko oikealta puolelta. Ilmaisussa ei ongelmia, ja pika pikaa takaisin keskilinjalle. Lähemmäksi satasta löytyi toinen ukko vasemmalta. Haukku kuului kaukaa, ja minä pingoin epätasaisessa maastossa nilkkoja säästelemättä. Tulimme sellaiselle isolle kalliorykelmälle. Mutta mitä tapahtui. Super tulikin sieltä vastaan, jolloin minun piti pysähtyä ja vain odottaa, mitä koira tekee. Jonkin aikaa siinä törötettyämme Super palasi maalimiehelle, joka oli noin puolen metrin korkuudella kallionkolossa Sulon uumenissa. Super oli varmaan hämääntynyt siitä, kun ei oikein tiennyt miten pääsisi piilolle haukkumaan. Tästä saimme roimat pistevähennykset ilmaisussa sekä työskentelyssä. Jatkoimme rataa normaalisti ja saimme mennä melkein loppuun saakka. Super ei siis hyytynyt, vaikka väsymyksen merkkejä alkoi olla ilmassa. Kiitos varmaan pari kolme päivää aloitetun Juhan antamien ohjeiden mukaisen nesteytyksen ja proteiinitankkauksen. Arvelin, että kolmas maalimies olisi ylhäällä rinteessä 200 metrissä oikealla puolella ja lähetin Superin sinne. Super nousi ylös rinteeseen mutta sitten meiltä loppui aika, emmekä siis saaneet haaviimme kolmatta maalimiestä. Henkilöetsinnästä saimme säälittävät 99 pistettä. Vähennykset tulivat kahdesta asiasta. Tämä tuomari ei pitänyt Superin tavasta liikkua metsässä. Meni hänen sanojensa mukaan kuin aropupu. Saisi kuulemma mennä rivakammin ja tehdä niitä laatikoita. Puutteellinen ilmaisu ja siis ennen kaikkea maalimiehen välittömästä läheisyydestä poistuminen oli se toinen syntimme. Matkalla pois metsästä puhuimme koirista, ja tuomari tokaisi minulle, että miksi ihmeessä olen mennyt ottamaan itselleni tuollaisen markkinarodun. Heppuna tyyppi oli ihan hauska mutta ehkä me emme enää tällaisen näyttelypuudelin kanssa hänen kaltaisen tosi pk-miehen kokeisiin uskalleta.
Kävimme harjoituksen kannalta vielä esineruudussa pistäytymässä. Myös esineruutu oli vaikeassa maastossa. Ruutu nimittäin alkoi nousta puolen välin jälkeen mutta ei ollenkaan niin jyrkästi, mitä henkilöetsinnän maasto. Lähetin tyhmästi koiran matkaan keskeltä ruutua, eikä Super pystynyt ottamaan hajua vasemmasta etukulmasta olevasta esineestä. Aluksi näytti siltä, ettei se sieltä yhtään esinettä löydä mutta onneksemme sieltä yksi löytyi, minkä jälkeen sanoin, että jätän homman tähän. Halusin, että Superille jää onnistunut fiilis suorituksestaan.
Karmean vaativa päivä oli kaiken kaikkiaan mutta porukka oli mitä mainioin ja Super todellinen aarre. Että jotain koiraa voi rakastaa niin, että sydämeen sattuu. Nyt jätämme kisakentät tauolle vähäksi aikaa ja keskitymme treenailemaan maastoja paremmiksi sekä tietysti sitä hyppyä. Toista kertaa ei minun koirani tarvitse voltteja hypyllä tehdä. Se on vissi. Jos eivät ala hypyt kulkea, niin meidän pk-ura loppuu siihen. Haluan mieluummin Superille ehjän vanhuuden kuin kasan koulareita ja kivun.
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Kiia agiliitaa Ninan kanssa
Tänään oli taas Kiian vuoro päästä agilitytreeneihin Ninan kanssa. Ninahan on osallistumassa Laukaan koiraharrastajien maksijoukkueessa agilityn SM-kisoihin. Pari ehtii treenaamaan pari, kolme kertaa ennen kinkereitä.
Auton mittari näytti 22 astetta mutta ilma oli (ja on edelleen) todella painostava, mikä alkoi vähän näkyä Kiian suorituksessa. Aluksihan Kiia oli hieman vieraskorea Ninan kanssa mutta alkoi kyllä sitten "kuuroutua", kun olivat muutaman minuutin lyhyttä rataa treenanneet. Minäkin kävin yhden 18 esteen radan heittämässä 9 esteellä. Nina teki vielä saman setin lopuksi ja hyvältä alkoi näyttää. Positiivisiin fiiliksiin oli hyvä lopettaa.
Auton mittari näytti 22 astetta mutta ilma oli (ja on edelleen) todella painostava, mikä alkoi vähän näkyä Kiian suorituksessa. Aluksihan Kiia oli hieman vieraskorea Ninan kanssa mutta alkoi kyllä sitten "kuuroutua", kun olivat muutaman minuutin lyhyttä rataa treenanneet. Minäkin kävin yhden 18 esteen radan heittämässä 9 esteellä. Nina teki vielä saman setin lopuksi ja hyvältä alkoi näyttää. Positiivisiin fiiliksiin oli hyvä lopettaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)