Näillä kuumilla ilmoilla olen alkanut miettiä oman toimintani eettisyyttä. Olimme nimittäin eilen hakukokeessa Superin kanssa. Varjossa oli 27 astetta tai jotain. Kuumaa oli. Koirakorven rata on tunnettu raskaudestaan. Oli hellettä tai ei. Rata nimittäin alkaa oikealla puolella nousta jyrkästi sadan metrin jälkeen ja on siten todella puuduttava koiralle.
Koe alkoi tottelevaisuudella. Mielestäni Super teki hienosti työtä, eikä isompia virheitä tullut. Aloitimme liikkeet paikkamakuulla. Seuraaminen oli mielestäni ihan ok paitsi, että alussa hieman jätätti, kun ennakoi tulevien liikkeiden stoppeja. Myös henkilöryhmässä (taas) olisi saanut olla tarkkaavaisempi. Tätä pitää päästä treenaamaan. Liikkeestä istuminen oli ok, vaikka liikkeelle lähdössä jouduin antamaan vartaloavun. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo olivat ok. Tuomarin mielestä olisi saanut tulla vieläkin nopeammin mutta itse olin kyllä vauhtiin tyytyväinen. Liikkeestä seisominen oli ok. Oli ottanut pari askelta perään mutta onnistui silti. Hyvä Supra!
Tasamaannoudossa meni kapulalle laukalla, nosti kapulan, tiputti sen maahan (ajatteli varmaan, että onpahan painava), nosti sen uudestaan ja tuli ravilla takaisin. Luovutus ja lopetus olivat ok. Mutta sitten alkoi tapahtua. Hyppyesteenä oli pressu. Super lähti hypylle, jäi takakoivistaan kiinni, lensi olalleen, teki siitä kuperkeikan, haki kapulan, kiersi esteen ja toi sen minulle. Itse en siis nähnyt kuperkeikkaa, enkä siis reagoinut siihen mitenkään. Vinoesteellä heitin kapulan hieman liian lähelle. Super kiipesi molempiin suuntiin mutta joutui ponnistelemaan paluussa ylösnousussa. Alas tullessaan tiputti kapulan mutta nosti sen sitten itsenäisesti. Eteenlähettämisessä, kun Super juoksi jo eteenpäin, parini käski koiransa maahan (oli meinannut lähteä litomaan), niin Super hämääntyi tästä, laski raville (n. 20 askelta juostuaan) ja kävi itsenäisesti maahan. Loppu meni hyvin. Saimme tällä suorituksella 75 pistettä kasaan.
Maastoon lähtivät ensin kolme voittajaluokan koirakkoa, joista yksi nosti kaikki kolme ukkoa mutta kaksi muuta vain kaksi. Koirat kerta kaikkiaan hyytyivät rankassa kelissä rankalle radalle. Me olimme avoimen luokan neljästä koirakosta viimeinen pari. Yksikään avoimen luokan koirakko ei nostanut kahta enempää vaan koirat yleensä hyytyivät satasen jälkeen radalle. Näitä kauhutarinoita kuunnellessa kieltämättä kävi mielessä, kuinka eettistä koiraharrastukseni oli sillä hetkellä. Jotkut kilpailijat olivat sitä mieltä, että kyllä KOIRAN pitää pystyä suorittamaan rata kelillä kuin kelillä, vaikka mitä luultavimmin itse he ei lähtisivät siinä kelissä esim. edes kympin lenkkiä juoksemaan. Puhuimme treeniporukan kesken asiasta ja sanoinkin heille, että kyllä tässä nyt laitetaan ohjaajan kilpailuvietti koiran hyvinvoinnin edelle. Tosin olin valmis keskeyttämään leikin, jos Super vaikuttaisi yhtään vaimealta. Yksi koira kun piti melkein kantaa autolle radalta.
Vihdoin ja viimein tuli meidän vuoro lähteä radalle. Tarkistimme molemmat etukulmat. Vasen meni hieman paremmin kuin oikea mutta myös oikea tuli tarkastettua. Etukulmasta noin 30-40 metrin päästä nousi ensimmäinen ukko oikealta puolelta. Ilmaisussa ei ongelmia, ja pika pikaa takaisin keskilinjalle. Lähemmäksi satasta löytyi toinen ukko vasemmalta. Haukku kuului kaukaa, ja minä pingoin epätasaisessa maastossa nilkkoja säästelemättä. Tulimme sellaiselle isolle kalliorykelmälle. Mutta mitä tapahtui. Super tulikin sieltä vastaan, jolloin minun piti pysähtyä ja vain odottaa, mitä koira tekee. Jonkin aikaa siinä törötettyämme Super palasi maalimiehelle, joka oli noin puolen metrin korkuudella kallionkolossa Sulon uumenissa. Super oli varmaan hämääntynyt siitä, kun ei oikein tiennyt miten pääsisi piilolle haukkumaan. Tästä saimme roimat pistevähennykset ilmaisussa sekä työskentelyssä. Jatkoimme rataa normaalisti ja saimme mennä melkein loppuun saakka. Super ei siis hyytynyt, vaikka väsymyksen merkkejä alkoi olla ilmassa. Kiitos varmaan pari kolme päivää aloitetun Juhan antamien ohjeiden mukaisen nesteytyksen ja proteiinitankkauksen. Arvelin, että kolmas maalimies olisi ylhäällä rinteessä 200 metrissä oikealla puolella ja lähetin Superin sinne. Super nousi ylös rinteeseen mutta sitten meiltä loppui aika, emmekä siis saaneet haaviimme kolmatta maalimiestä. Henkilöetsinnästä saimme säälittävät 99 pistettä. Vähennykset tulivat kahdesta asiasta. Tämä tuomari ei pitänyt Superin tavasta liikkua metsässä. Meni hänen sanojensa mukaan kuin aropupu. Saisi kuulemma mennä rivakammin ja tehdä niitä laatikoita. Puutteellinen ilmaisu ja siis ennen kaikkea maalimiehen välittömästä läheisyydestä poistuminen oli se toinen syntimme. Matkalla pois metsästä puhuimme koirista, ja tuomari tokaisi minulle, että miksi ihmeessä olen mennyt ottamaan itselleni tuollaisen markkinarodun. Heppuna tyyppi oli ihan hauska mutta ehkä me emme enää tällaisen näyttelypuudelin kanssa hänen kaltaisen tosi pk-miehen kokeisiin uskalleta.
Kävimme harjoituksen kannalta vielä esineruudussa pistäytymässä. Myös esineruutu oli vaikeassa maastossa. Ruutu nimittäin alkoi nousta puolen välin jälkeen mutta ei ollenkaan niin jyrkästi, mitä henkilöetsinnän maasto. Lähetin tyhmästi koiran matkaan keskeltä ruutua, eikä Super pystynyt ottamaan hajua vasemmasta etukulmasta olevasta esineestä. Aluksi näytti siltä, ettei se sieltä yhtään esinettä löydä mutta onneksemme sieltä yksi löytyi, minkä jälkeen sanoin, että jätän homman tähän. Halusin, että Superille jää onnistunut fiilis suorituksestaan.
Karmean vaativa päivä oli kaiken kaikkiaan mutta porukka oli mitä mainioin ja Super todellinen aarre. Että jotain koiraa voi rakastaa niin, että sydämeen sattuu. Nyt jätämme kisakentät tauolle vähäksi aikaa ja keskitymme treenailemaan maastoja paremmiksi sekä tietysti sitä hyppyä. Toista kertaa ei minun koirani tarvitse voltteja hypyllä tehdä. Se on vissi. Jos eivät ala hypyt kulkea, niin meidän pk-ura loppuu siihen. Haluan mieluummin Superille ehjän vanhuuden kuin kasan koulareita ja kivun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti