Eilen kävin tekemässä Superille pikaisen jälken. Janalla oli pituutta 30 m, itse jäljellä noin 650 m. Mukaan mahtui ainakin kolme kulmaa ja yksi isomman polun ylitys. Vanhenemisaika oli melkein sen 1,5 tuntia.
Janalla Super eteni hienosti mutta ei nostanut jälkeä vaan ajoi se ohi. Siinä kohdin tuuli pääsi hyvin metsään. Lienee se sitten siirtänyt hajua. Autoin tyttöä seisomalla paikallani, kunnes Super pongasi jäljen ja lähti ajamaan sitä oikeaan suuntaan. Yllätyksekseni ensimmäinen keppi nousi. Kaikki kulmat olivat myös erinomaiset. En nyt tiedä missä välissä meiltä jäi keppi metsään mutta ihan hyvillä mielin voi jatkaa treenejä myös tällä saralla.
Keskiviikkonahan me olimme agilitytreeneissä. Rata oli todella sujuva ja mukava. Siinä välissä oli sellaista serpentiiniä eli kolme estettä samassa linjassa ja ne suoritettiin kahteen kertaa 1. edestä, toinen takaa ja kolmas edestä. Tein ensimmäisen kierroksen ohjausmielessä eli hypyt olivat matalalla. Super tahtoo vähän jäädä kiinni palkkaajiin, joten tähän on ihan oikeasti keksittävä jokin parempi keino.
Toisella kierroksella tein n. 5-6 hyppyä sianharjahyppytekniikkaharjoitteella. Aivan treenin lopuksi teimme pk-estettä, joka oli korkeimmillaan n. 85 cm. Tämän harjoitteen tein Palveluskoirat-lehdessä olleen hyppytekniikkaa koskevan artikkelin pohjalta eli aloitin ensin 40 cm:sta. Jokaiselle korkeudelle yksi hyppy. Ensin siis n. 40 cm (eli neljä lautaa + telineen maavara), sitten viisi lautaa, sitten kuusi lautaa, sitten seitsemän, sitten kahdeksan, sitten taas seitsemän, ja taas kuusi jne. Tämä harjoitus onnistui loistavasti. Tänään jos kävisi vähän humputtelemassa tokoa. Huomenna onkin oikea tokotreeni Pieksämäellä ja sunnuntaina hakua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti