Eilen pääsin sitten ihan illasta treenaamaan tokoa. Satu ja Elisa olivatkin jo omansa treenanneet mutta jäivät sitten minulle avuksi. Tein alkuun vähän seuraamista ja siitä sitten kaikki stopit. Aloitin helpoimmasta eli istumisesta. Onnistui hienosti ja oli napakka. Tämän jälkeen teimme maahanmenon. Myös tämä onnistui hienosti ja oli todella nopea. Lopuksi teimme seisomisen ja kas, tämäkin onnistui. Jee!
Tämän jälkeen tein ruutua Satun liikkuroimana. Ensimmäinen merkki oli parempi kuin toinen. Toisella kerralla lähetin ruutuun. Alkuun ihmeteltyään Elisaa, joka oli maassa kyykyssä, Super eteni ruutuun ihan kivalla vauhdilla. Annoin maahan-käskyn ehkä puoli sekuntia myöhässä ja Super vähän ajautui ulos ruudusta. Loppuosa liikkeestä oli hyvä. Teimme myös yhden ohjatun vasemmalle. Se oli hyvä pientä kapulalle syöksymistä lukuun ottamatta. Tein myös metallinoutoa pari kertaa käskytettynä. Vaikka pylly vähän oli nousta ennen käskyä, ei Super kuitenkaan karannut kapulalle. Teimme myös tunnarin. Se oli muuten hyvä mutta luovutuksessa Super irrotti otteen ennen käskyä ja annoin kapulan tipahtaa maahna. Super nosti kapulan ja luovutti sen korrektisti. Teimme aivan loppuun siivekkeiden kiertoa ja siitä yhden seisomisen ja yhden maahanmenon. Olivat molemmat hyvät. Kaiken kaikkiaan todella kiva treeni.
Tänään otin kaukkareita niin, että laitoin takajalkojen eteen pannulaput. Tämä auttoi, sillä Super teki kaikki vaihdot virheettömästi. Jatkamme siis tällä tiellä. Päivällä lenkin yhteydessä innostuin tekemään pellolle esineruutua. Mukana oli hanskat ja pallo. Haetutin siis ne.
Tämän jälkeen tein samaiselle pellolle (oli muuten tyhmä idea) pikkuruutua kynän metallisen "nipsun" kanssa. Super kyllä pienen avustuksen (eli seisoin lähempänä esinettä) kanssa löysi esineen kolme kertaa. Idea oli kahdesta syystä tyhmä: 1) olimme tallonneet pellolla ristiin rastiin, jolloin pikkuruudun rajat eivät olleet niin selvät, 2) pellolla tuuli ihan mahdottomasti. Aivan lopuksi teimme pudotettua kolme kertaa. Kolmannella kerralla Super haki hanskani jo 70 metrin päästä. Ja huomenna pääsemme hakuilemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti