Ennen kuin menen tämän päivän tokokokeeseen, kerron eilisestä EK-treenistä. Tein iltalenkin yhteydessä kolme kertaa pudotetun (kaksi kertaa umpimetsässä ja yhden kerran pellossa). Kaikki nämä menivät hienosti. Teimme myös kolme kertaa pikkuruutua. Ensimmäinen kerta oli hieman hutiloiva, kunnes Super tajusi alkaa työskennellä tarkemmin. Kaksi seuraavaa toistoa olivat hyvät. Minun pitäisi nyt kyllä päättää ilmaisumuodosta. Ensimmäisellä ja toisella kerralla Super seisoi kolikon edessä ja kolmannella kerralla yritti poimia sen suuhun.
Tänään lähdimme Superin kanssa matkaan klo 6.45, koska olin lupautunut liikkuriksi alokkaaseen ja voittajaan. Meidän kehä alkoi joskus puoli yhden maissa. Ennen omaa vuoroamme kävin tekemässä Superille esineruututreenin kolmella esineellä. Nyt siinä oli sitä ilmettä, johon olen tottunut. Tosin Superkin oli virittäytynyt esineruutuun ihan toisella tavalla, koska näki minun ja serkkuni tallaavan ruudun.
By the way, meidän Team Rämästä tänään sai yksi ykköstuloksen. Eikka ja Hemmo saivat kolmostuloksen voittajassa. Parivaljakko nollasi kaikki noudot karkaamalla kapuloille ennen käskyä. Tiedetäänpän mitä nyt treenataan. Avoimessa luokassa kilpailivat Jonna ja Lova, Heidi ja Ekku, Leila ja Oiva sekä Jenni ja Lara. Jonna ja Lova jäivät yhden pisteen päähän ykköstuloksesta. Heidi ja Ekku sen sijaan tekivät komean ykköstuloksen KP:n kera. Leila ja Oiva tekivät kolmostuloksen 139 pisteellä. He eivät kuitenkaan nollanneet mitään mutta luoksetulo meni läpijuoksuksi ja Oiva varasti kaikki perusasennot. Jenni ja Lara tekivät myös vahvaa työtä mutta nollasivat kaukkarit ja näin ollen he saivat kakkostuloksen.
Superin ja minun koe alkoi hienosti. Molemmista paikallaoloista täydet kympit. Seuraamisesta saimme 8. Löysyyttä oli oikealle käännöksissä ja täyskäännöksissä. Zeta (istu-maahan-seiso) meni täydellisesti. Saimme siitä kympin mutta sitten tapahtui notkahdus. Luoksetulossa Super ei tehnyt stoppia. Loppu meni hyvin. Saimme 5. Ruutu oli karmea. Niin merkille kuin ruutuun Super meni ravaten. Tämä saattoi johtua siitä, että ennen kehään menoa olin tajunnut, että merkille mentäessä vaesmmalle jäi hyppy. Kävin treenaamassa tilannetta pihalla ennen omaa vuoroani ja hypyllehän Super oli menossa, mistä jouduin kieltämään. Saimme kuitenkin onnistuneita toistoja pari ennen omaa vuoroa. Super saattoi olla tuossa kohdin hieman epävarma ja siksi raahusti merkille sekä ruutuun. Saimme ruudusta kuitenkin 9. Ohjatussa arvoimme vasemman ja Super oli tuomassa oikeaa. Pysäytin uudestaan ja sain Superin vaemmalle. Saimme ohjatusta 5. Pihalla ennen omaa vuoroa olimme tehneet ohjatun kerran ja se onnitui hienosti. Minen ymmärrä. Hyppynoudosta saimme pyöreän nollan. Super hyppäsi, meni kapulalle, ei meinannut nostaa, nosti sen ja lähti tulemaan, tiputti sen, katseli minua hetken, nosti sen ja meni hypyn taakse seisomaan, mietti, hyppäsi yli, tiputti kapulan minulle jaloille seisten. Otin kapulan, Super istui ja siitä sitten käskystä sivulle. Voihan video. Pihalla tämä onnistui hienosti ennen omaa vuoroamme. Minen ymmärrä edelleenkään. Tunnari oli muuten hyvä mutta korjasi otetta kerran ja taisipa loppuasento olla vino. Kaukkareissa meni jätettäessä vasta toisella käskyllä maahan ja ensimmäiseen istumiseen vastavuoroisesti tarvitsi kaksi käskyä. Jompaan kumpaan seisomiseen tarvitsi myös kaksi käskyä. Tämä yhdistettynä noin 20 cm etenemään tarkoitti pyöreää nollaa.
Harmitti ihan hirmuisesti ehkä sen minuutin verran mutta sitten aloin jo miettiä, että mikä tässä menee vikaa. Superin motivaatio laskee kokeen myötä eli Superille tuo palkattomuus tuottaa ongelmia. Minun on ehdottomasti nyt otettava aikaisemmin mainitsema treenisuunnitelma käyttöön. Tänä iltana aloitimme myös hyppynoudon treenaamisen iltaruoalla. Eiköhän se metallinoutokapula ala kohta tyttöä kiinnostaa ihan toisella tavalla, kun saa palkaksi iltaruokansa. Meillä on nyt kuukausi aikaa saada tämä paketti sillai ihan aikuisten oikeasti kasaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti