perjantai 25. huhtikuuta 2014

Neljän nakin tokotreeni

Eilen illasta, ennen lenkille lähtöä, päätin tehdä jotain pienesti ja nappasin mukaani neljä nakkia. Niillä ja leluilla oli pärjättävä. Yksi nakki meni hyppynoudon treenaamiseen takapihallamme. Super meinaa varastaa hypylle, joten tänään otamme uudestaan häiriökäskyillä. Puhelimeni saa toimia käskyttäjänä.

Toinen nakki meni luoksetulon stoppeihin. Teimme luoksetulon stopit luoksetulona kaksi kertaa. Kaikki stopit onnistuivat hyvin. Myös luoksetulossa minun pitää treenata aloitusta. Super tahtoo joko mennä maahan tai sitten jäädä haaveilemaan. Meidän on siis treenattava odottamista keskittyneesti.

Kolmas nakki meni ruutuun ja ruudun merkkiin. Saimme hyvin vauhdikkaat merkit sekä vauhdikkaan ruudun.

Neljäs nakki meni ohjattuun noutoon ja ennen kaikkea sen merkkiin. Nyt merkille menot olivat laukalla. Neljännellä toistolla käskin Superin vasemmalle "VASEN" ja näytin sitten kuitenkin kädelläni oikealle. Super lähti oikealle. Pysäytin Superin ja vasta sitten tajusin minkä virheen olin tehnyt. Voi minua... Sitä ei pitäisi treenailla puolikuntoisena (flunssa meinaa iskeä päälle).

Huomisen kokeen jälkeen siirryn nyt toisenlaiseen palkkaukseen ainakin pariksi viikoksi eli alan palkata aina noin 3-4 liikkeen tai liikeosiotreenin jälkeen 1/3 iltraruoalla niin, että palkkapurkit ovat näkyvillä. Treenaamme siis "palkattomuutta" nyt pari viikkoa ja sitten taas palataan palkkatreeniin mutta jatkossa minun pitää malttaa treenata vain muutamaa asiaa per treeni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti