Perjantaina lähdin illasta treenailemaan tokoa ihan pienesti. Olin yökkövuorossa yksin, joten aikaa olisi ollut vaikka kuinka paljon. Päädyin kuitenkin tekemään vain ihan muutamia juttuja molempien junnujen kanssa. Vanhan rouvan jätin tällä kertaa matkasta pois. Superin kanssa tein muutaman luoksetulon pysäytykset, ruutua, ohjattua noutoa ja metallinoutoa. Taisinpa tehdä muutaman kaukkarinkin pitkästä matkasta. Sekä Superilla ja Kiialla on nyt jokin päähänpinttymä noiden kaukkareiden aloitusten suhteen: molemmat tarjoavat seisomista, vaikka kuinka käskisin istumaan. Tähän ongelmaan pitäisi päästä pureutumaan. En tosiaan osaa sanoa mistä tämä tulee. Olen koko ajan tehnyt aloituksia jommalla kummalla tasaisesti. Olen aloittanut kaukkareita myös ihan muistakin asennoista kuin maasta käsin. Käskyt minulla on hyvin erilaiset näissä, joten siitäkään se ei voi johtua. Tosin nousevat istumaan, jos muistan antaa käskyn tarpeeksi "kevyesti". Kiian kanssa tein samantyyppisen treenin. Ruudun kanssa tein niin, että vein pallon ruudun taakse. Sain Kiian etenemään reippaalla vauhdilla ja ruudun yli. Ajatuksena siis se, ettei Kiia juoksisi ruutuun haistelemaan. Tätä haisteluhommaa on saatava purettua tehokkaasti. Otin myös hieman lähempää ruutuun menoja niin, että käskin maahan.
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
perjantai 29. marraskuuta 2013
Mun tytöt on kultaa - vol2
Sain aikaisemman postauksen johdosta muutamia kannustavia yhteydenottoja. Kiitos ajatuksesta ja kannustuksesta! Tämän innoittamana ajattelin, että minun on varmaan syytä selventää pari ajatusta asian tiimoilta, vaikka tämän blogin tarkoitus ei olekaan avata sielunmaailmaani yleisölle vaan toimia minulle treenipäiväkirjana. Mutta siis asiaan tai niihin ajatuksiin. Monihan minut tunteva tietää, että minulla on neljä lasta, joista vanhin täytti tässä kuussa 19 vuotta. Olen saanut siis olla äiti jo 19 vuotta (nimenomaan saanut olla äiti, sillä lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Tämänkin olen päässyt ihan omakohtaisesti kokemaan.) Lähes puolet elämästäni olen vaihtanut vaippoja, pyyhkinyt pyllyjä, syöttänyt aamu- ja iltapuuroja, kuunnellut kiukkuja ja kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhempien arkiseen aherrukseen. Tästä ajasta olen ollut lähes 10 vuotta yksinhuoltajana. Esikoiseni isä kuoli onnettomuudessa, kun olin raskaana. Näin ollen olen kasvattanut häntä yksin lähes tulkoon ensimmäiset kymmenen vuotta (toki lähipiirini tukemana). Suurin osa ihmisistähän joko tekevät lapset nuorena ja lasten kasvettua nauttivat neli-viisikymppisinä itselleen tärkeistä asioista ja omasta ajasta tai sitten hieman vanhempina, jolloin he ovat voineet toteuttaa itseään haluamillaan tavoilla ennen lasten syntymää. Minun kohdalla tarina ei ole mennyt ihan tavanomaisimmalla tavalla. Olin itse juuri täyttänyt 20 vuotta, kun sain esikoiseni. Opiskeluaikoina, kun opiskelijakaverit lähtivät kaiken maailman opiskelijarientoihin, menin minä kotiin tyttäreni kanssa. En kerro tätä sillä, että olisin silloin kokenut jääväni jostain paitsi. Esikoiseni kasvettua tarpeeksi isoksi (vaikkei hän vieläkään ole kovin iso - hädin tuskin 160 cm ja painoakin aivan liian vähän, jos minulta kysytään - pusi pusi ;) katsoin, että nyt on sopiva aika toteuttaa pitkäaikainen haaveeni ja ottaa itselleni koira. Niinpä Nancy astui elämäämme. Tämäkin on tarina erikseen mutta aivan ensihetkistä lähtien Nancy tuntui omimmalta ja sen myös näki Nancysta. Nancy tunsi myös minut omakseen. Ei itkenyt pätkääkään ensimmäisenä yönä, eikä sen jälkeen. (tähän iso sydän)
Siitä tammikuisesta päivästä tämä kaikki alkoi. Olin aina haaveillut omasta koirasta. Kaverista, jonka hoito- ja koulutusvastuu olisi täysin minulla. Tästä reilun puolen vuoden päästä törmäsin nykyiseen mieheeni, poikieni isään. Vaikka kuinka olin päättänyt, etten enää haluaisi lisää lapsia esikoiseni täytettyä 10 vuotta, toisin kävi. Olemme saaneet kolme aivan ratkiriemukkaan vilkasta ja toimeliasta poikaa. Samalla kuitenkin olen saanut pitää oman haaveeni – eli koiraharrastuksen. Kiitos siitä miehelleni, vaikka hänen huumorintajuaan usein koetellaan. Totta puhuakseni en ole missään muodossa Super Mario (tämä on lähipiirini minulle antama lisänimi - ja nimenomaan i:llä), koska jaksan käydä töissä, pyörittää viisihenkisen perheen arkea (esikoiseni asuu toisella paikkakunnalla ja on omillaan) ja vielä treenata koiriani. Itse asiassa jaksan arjessa paremmin juuri sen vuoksi, että pääsen myös toteuttamaan itseäni edes jollain tasolla. Totuuden nimissä myönnettäköön, että ilman perhevelvoitteita meno saattaisi olla vieläkin hurjempaa. Kesäisin varmaan asuisin metsässä ja jos olisin mies, kasvaisi minulle pitkä parta vaelluksieni aikana :)
Minulle sanotaan usein, että enkö voisi joku ilta vain istua alas ja katsoa telkkua rauhassa. Tottahan toki, jos fiilikset olisivat sen suuntaiset mutta usein ne eivät ole. Kyllä minä mieluummin lähden metsään tai treenikentälle. Jokainen taplaa tavallaan. Toiset rentoutuvat televisiota katsoessa, toiset punttisalilla, toiset metsälenkillä (tai tokotreeneissä) koirien kanssa. Jotkut puolestaan sanovat, että kannattaisi pitää taukoa kokeista tai olla treenaamatta niin tavoitteellisesti. Itse koen, etten treenaa ”tavoitteellisesti” siinä mielessä, mitä ehkä sanalla nykyään tarkoitetaan. Onhan minulla kotona jo 6-vuotias bordercollietyttö, joka ei vieläkään ole valio missään lajissa. Onpahan minulla pian viisi vuotta täyttävä bordercollietyttö, joka ei vieläkään ole kisannut EVL:ssä. Tottahan toki minulla on tavoitteita ja siinä mielessä treenaan tavoitteellisesti mutta missään vaiheessa en tee tätä hampaat irveessä. Tavoitteet eivät asetu koskaan etusijalle. Itse näen niin, että harrastusten on tarkoitus tuoda enemmän hyvää mieltä ja energiaa kuin stressiä. Kertaakaan en ole mennyt treenikentälle, jos fiilis on huono. Silloin lähdetään metsään latautumaan.
Kokeet ovat minun mielestä osa tätä harrastusta. Minulle kokeet ovat tilaisuus päästä mittaamaan koiran koulutustasoa. Koetilanne näyttää sen, osaako koirani todella sille opettamani asiat. Tuomarilta saan virhelistan, jota sitten alan työstää. On selvää, että minua harmittaa, jos koe menee huonosti. Kun kokeeseen ilmoittautuu, kaipa sitä toivoo siinä onnistuvansa. Onneksi pettymys on käännettävä voitoksi ja opittava virheistään. Erityisesti pk- ja tokopuolella minusta on hienointa se, että voimme puhua edelleen kokeista, eikä kilpailuista. Kaikilla kokeeseen osallistujalla on yhtäläiset mahdollisuudet saada se ykköstulos ja sen saadakseen kenenkään ei tarvitse olla sinua huonompi. Tämän lisäksi koen, että koiraharrastus on parhaimmillaan sitä, kun voi oikeasti iloita itselleen ventovieraan ihmisen onnistumisesta, saatika sitten oman treenikaverin tai ystävän. Viimeksi, kun olin tokokokeessa Pieksämäellä, yksi koirakko valioitui ja kyllähän sitä piti käydä halauksin onnittelemassa ohjaajaa, vaikka en ollut koskaan aikaisemmin tavannut kyseistä ihmistä. Kokeet ovat minulle myös tapa irtautua arjesta, tavata eri ihmisiä… Kaipa sitä hakee sitä jännitystäkin kokeista. Mutta kuten jo sanoin, jokainen taplaa tavallaan. Tämä on minun tapani.
Ja sitten eiliseen treeniin. Koska perinteeksi muodostunut messari lähestyy, sen innoittamana päätin sitten eilen treenata hieman sitä näyttelyhihnassa juoksemista. Kiia pyrkii nyt koko ajan iloisesti tokottelemaan (lue: tekee häntä tötteröllä seuruuta) ja Super sen sijaan lahnailee. Kiian kanssa otin rauhoittumisharjoituksia (katse eteenpäin ja häntä alas). Osaa kyllä, kun malttaa. Superin kanssa sen sijaan otin piristysruisketreenejä. Hihnan kanssa juostiin lujaa edessä olevalle palkalle. Saapa nähdä tuottavatko tulosta nämä minun treenit. Tämän lisäksi tein Superin kanssa etupihalla heikossa valaistuksessa hyppytreeniä baby noutokapulan kanssa. Kyllähän tuo pölhö edelleen aivan turhan korkealle hyppää esteeseen nähden. Kapulan kanssa hypystä häviää osittain myös se eteenpäin suuntautuminen mutta haenkin nyt näillä treeneillä Superille oikeaa mielentilaa hyppyihin. Super on osoittanut pääsevänsä fyysisesti esteen yli mutta haluaisin Superin suorastaan himoitsevan metristä. Kiia voisi käydä kuiskuttelemassa muutaman boostaavan taikasanan Superin superisoihin hörökorviin.
PS. Eilisen päivän arvoitus kuuluu näin: Syy koirien hiljaisuuteen kotiin tultaessa on mitä luultavimmin
a) koirat nukkuvat niin sikeästi, etteivät kuule kotiintuloani
b) olohuoneen lattialla on ripulipaska
c) koirat ovat vihdoinkin oppineet hillitsemään iloaan, jonka isäntäväen kotiintulo heissä synnyttää.
Siitä tammikuisesta päivästä tämä kaikki alkoi. Olin aina haaveillut omasta koirasta. Kaverista, jonka hoito- ja koulutusvastuu olisi täysin minulla. Tästä reilun puolen vuoden päästä törmäsin nykyiseen mieheeni, poikieni isään. Vaikka kuinka olin päättänyt, etten enää haluaisi lisää lapsia esikoiseni täytettyä 10 vuotta, toisin kävi. Olemme saaneet kolme aivan ratkiriemukkaan vilkasta ja toimeliasta poikaa. Samalla kuitenkin olen saanut pitää oman haaveeni – eli koiraharrastuksen. Kiitos siitä miehelleni, vaikka hänen huumorintajuaan usein koetellaan. Totta puhuakseni en ole missään muodossa Super Mario (tämä on lähipiirini minulle antama lisänimi - ja nimenomaan i:llä), koska jaksan käydä töissä, pyörittää viisihenkisen perheen arkea (esikoiseni asuu toisella paikkakunnalla ja on omillaan) ja vielä treenata koiriani. Itse asiassa jaksan arjessa paremmin juuri sen vuoksi, että pääsen myös toteuttamaan itseäni edes jollain tasolla. Totuuden nimissä myönnettäköön, että ilman perhevelvoitteita meno saattaisi olla vieläkin hurjempaa. Kesäisin varmaan asuisin metsässä ja jos olisin mies, kasvaisi minulle pitkä parta vaelluksieni aikana :)
Minulle sanotaan usein, että enkö voisi joku ilta vain istua alas ja katsoa telkkua rauhassa. Tottahan toki, jos fiilikset olisivat sen suuntaiset mutta usein ne eivät ole. Kyllä minä mieluummin lähden metsään tai treenikentälle. Jokainen taplaa tavallaan. Toiset rentoutuvat televisiota katsoessa, toiset punttisalilla, toiset metsälenkillä (tai tokotreeneissä) koirien kanssa. Jotkut puolestaan sanovat, että kannattaisi pitää taukoa kokeista tai olla treenaamatta niin tavoitteellisesti. Itse koen, etten treenaa ”tavoitteellisesti” siinä mielessä, mitä ehkä sanalla nykyään tarkoitetaan. Onhan minulla kotona jo 6-vuotias bordercollietyttö, joka ei vieläkään ole valio missään lajissa. Onpahan minulla pian viisi vuotta täyttävä bordercollietyttö, joka ei vieläkään ole kisannut EVL:ssä. Tottahan toki minulla on tavoitteita ja siinä mielessä treenaan tavoitteellisesti mutta missään vaiheessa en tee tätä hampaat irveessä. Tavoitteet eivät asetu koskaan etusijalle. Itse näen niin, että harrastusten on tarkoitus tuoda enemmän hyvää mieltä ja energiaa kuin stressiä. Kertaakaan en ole mennyt treenikentälle, jos fiilis on huono. Silloin lähdetään metsään latautumaan.
Kokeet ovat minun mielestä osa tätä harrastusta. Minulle kokeet ovat tilaisuus päästä mittaamaan koiran koulutustasoa. Koetilanne näyttää sen, osaako koirani todella sille opettamani asiat. Tuomarilta saan virhelistan, jota sitten alan työstää. On selvää, että minua harmittaa, jos koe menee huonosti. Kun kokeeseen ilmoittautuu, kaipa sitä toivoo siinä onnistuvansa. Onneksi pettymys on käännettävä voitoksi ja opittava virheistään. Erityisesti pk- ja tokopuolella minusta on hienointa se, että voimme puhua edelleen kokeista, eikä kilpailuista. Kaikilla kokeeseen osallistujalla on yhtäläiset mahdollisuudet saada se ykköstulos ja sen saadakseen kenenkään ei tarvitse olla sinua huonompi. Tämän lisäksi koen, että koiraharrastus on parhaimmillaan sitä, kun voi oikeasti iloita itselleen ventovieraan ihmisen onnistumisesta, saatika sitten oman treenikaverin tai ystävän. Viimeksi, kun olin tokokokeessa Pieksämäellä, yksi koirakko valioitui ja kyllähän sitä piti käydä halauksin onnittelemassa ohjaajaa, vaikka en ollut koskaan aikaisemmin tavannut kyseistä ihmistä. Kokeet ovat minulle myös tapa irtautua arjesta, tavata eri ihmisiä… Kaipa sitä hakee sitä jännitystäkin kokeista. Mutta kuten jo sanoin, jokainen taplaa tavallaan. Tämä on minun tapani.
Ja sitten eiliseen treeniin. Koska perinteeksi muodostunut messari lähestyy, sen innoittamana päätin sitten eilen treenata hieman sitä näyttelyhihnassa juoksemista. Kiia pyrkii nyt koko ajan iloisesti tokottelemaan (lue: tekee häntä tötteröllä seuruuta) ja Super sen sijaan lahnailee. Kiian kanssa otin rauhoittumisharjoituksia (katse eteenpäin ja häntä alas). Osaa kyllä, kun malttaa. Superin kanssa sen sijaan otin piristysruisketreenejä. Hihnan kanssa juostiin lujaa edessä olevalle palkalle. Saapa nähdä tuottavatko tulosta nämä minun treenit. Tämän lisäksi tein Superin kanssa etupihalla heikossa valaistuksessa hyppytreeniä baby noutokapulan kanssa. Kyllähän tuo pölhö edelleen aivan turhan korkealle hyppää esteeseen nähden. Kapulan kanssa hypystä häviää osittain myös se eteenpäin suuntautuminen mutta haenkin nyt näillä treeneillä Superille oikeaa mielentilaa hyppyihin. Super on osoittanut pääsevänsä fyysisesti esteen yli mutta haluaisin Superin suorastaan himoitsevan metristä. Kiia voisi käydä kuiskuttelemassa muutaman boostaavan taikasanan Superin superisoihin hörökorviin.
PS. Eilisen päivän arvoitus kuuluu näin: Syy koirien hiljaisuuteen kotiin tultaessa on mitä luultavimmin
a) koirat nukkuvat niin sikeästi, etteivät kuule kotiintuloani
b) olohuoneen lattialla on ripulipaska
c) koirat ovat vihdoinkin oppineet hillitsemään iloaan, jonka isäntäväen kotiintulo heissä synnyttää.
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Kun siipi on maassa...
Kun siipi on maassa, on onni omistaa hyvä ystävä ja koirat. Viime aikoina olen saanut osalleni paljon murhetta ja surua kannettavaksi. (Uteliaille tiedoksi, että pojat ja mieheni voivat hyvin, emmekä ole yrittäneet viidettä lasta. Tämän enempää en lähde ruotimaan yksityiselämääni sosiaalisessa mediassa. Tila tulee olemaan pitkä, ja tämä suru on käsiteltävä pala palalta ajan kanssa.). Sosiaalisessa mediassa, lähinnä tuolla Facessa, pyöri juttu loppuunpalamisesta koiraharrastuspuolella. He, jotka seuraavat tätä blogia, ovat varmaan huomanneet, että treenaan koirieni kanssa paljon mutta syy siihen on pitkälti jossain muualla kuin tavoitteissa. Kun puuhastelen koirieni kanssa, saan pistettyä aivoni narikkaan. Aika ikään kuin unohtuu, ja voin keskittyä vain näihin minun hullunkurisiin otuksiin. He ovat minun pakokeinoni arjen pienemmistä ja isommista murheista. Niinpä taas eilen suuntasimme lenkin jälkeen Peurungan parkkipaikalle treenaamaan. Lenkin loppuvaiheessa alkoi sataa räntää vaakasuoraan mutta eipähän tämä meitä karpaaseita haittanut. Parkkipaikka on valaistu mutta kuten kuvista näkyy, en lähtisi sitä luonnehtimaan täysin valaistuksi treenipaikaksi. Sijoitin ruudun valaisimen alle, jotta tytöillä olisi edes jonkinlaiset edellytykset nähdä se vallitsevasta pimeydestä ja lumisateesta huolimatta.
 |
| Siellä se ruutu häämöttää |
Aloitin treenin Kiian kanssa, vaikka niin olin uhonut pitäväni taukoa. Mutta toisaalta, jos Kiia vallan kiljuu nähdessään tokotarvikkeet, niin eikös se ole merkki siitä, että tyttö hyvinkin halukas työstämään jotain pientä kivaa. Sen verran halusin kuitenkin muuttaa treeniä, että teen nyt niistä lyhyempiä. Aloitimme zetan seuraamisella. Kiia seurasi zetan kahteen kertaan aivan täpönä. Todella loistavaa työskentelyä. Ei sitten kertaakaan tsiikaillut merkkejä. Pusi pusi, Kiia. Tämän jälkeen teimme muutaman merkin (tai itseasiassa en muista teimmekö Kiian kanssa merkkiharjoitusta laisinkaan). Ruutua teimme yhden merkiltä ja loput lähempää. Vein pallon palkaksi ruutuun, jotta saisin Kiian sinne suoraan ilman haistelua. Aivan lopuksi harjoittelimme ruudun paikkaa namipalkalla. Ennen autoon laittamista tein yhden kaukkareiden aloituksen istumisella. Tässä sitten tuli illan ensimmäinen virhe. Kiia nyt jostain syystä tarjoaa koko ajan sitä seisomista silloin, kun olen kisamatkassa. Pitänee nauhoittaa omat käskyt ja kuunnella niitä tarkkaan. En nimittäin keksi mistä moinen virhe oikein tulee. Kotona ennen lenkille lähtöä teimme muuten triplatottelemattomuustreenin, jossa Elias, Tuomas ja mieheni käskivät vuorotellen koiria maahan, eivätkä ne totelleet. Mieheni oikein tuli siihen kovasti komentamaan mutta Kiia oli hievahtamaton ja istua napotti vierelläni. Olkoonkin, että tehostin tätä pitämällä namia kädessä. ;)
Myös Superin kanssa aloitin zetan törppöjen seuraamisella. Nyt oikealle käännökset alkavat olla huomattavasti parempia. Tämän jälkeen teimme merkkejä (minulla oli neljä merkkiä eli zetan törpöt merkkeinä). Nyt Superilla oli jo aika kivasti vauhtia niissä. Neljännellä merkillä meni kyllä ensin maahan. Toisella yrittämällä kävi istumaan. Kolmannella yrittämällä seisoi. Tästä lähetin ruutuun mutta Super ei sitä heti löytänyt. Otin lähetyksen vähän lähempää ja nyt ruutu löytyi. Teimme tämän jälkeen vielä muutaman lähilähetyksen palkalla. Teimme myös luoksetulon stoppeja - sekä seisomista että maahanmenoa. Nuo seisomisethan ovat olleet meidän kompastuskivi mutta nyt ne alkavat näyttää todella hyviltä. Superille ei oikein tehoa takapalkka. Kiertämistreenit ovat olleet Superista kivoja mutta viime aikoina olen treenannut heittämällä lihapullan puolikkaan Superin taakse. Super tulee kivalla vauhdilla, pysähtyy napakasti ja saa palkan. Katsotaan saammeko tästä koevalmiin liikkeen miten nopeasti. Ai niin, tein muuten Superin kanssa zetan pysäytyksiä. Superhan hienosti tekee kaikki jäävät mutta tahtoo kääntyä minun perään, kun menen ei-totutulta puolelta Superin taakse. Tätä on nyt treenattava ahkerasti ja vaikka ihan siellä kotona. Illalla kotiin tultuamme tytöt saivat tehdä vielä paikkaistumisen sen ajan, kun laitoin ruoat kuppiin.
 |
| Ruutu löydetty by Super |
Sen lisäksi, että minusta on kiva treenata koirieni kanssa, nautin myös niiden kanssa lenkkeilystä. Minusta on tärkeää, että koirat saavat nautiskella pitkistä lenkeistä haistellen ja tuusailen omiaan.Tässäpä yksi kuva tältä syksyltä.
 |
| Höröski |
Olen myös miettinyt, että mitäköhän alan tehdä seuraavan koiran kanssa. Nancyn kanssa olen päässyt opettelemaan kaiken uutena ja se on ollut hieno tutkimusmatka se. Nyt Kiian ja Superin kanssa asiat eivät ole olleet ihan niin uusia minulle, vaikkakin molemmat koirat ovat tyystin erilaisia kuin äitinsä ja sillä tavalla tuoneet minulle uusia haasteita kuvioon. Superin kanssa olen päässyt tutustumaan hakuun. Kehittyäkseni tässä hommassa ja ennen kaikkea löytääkseni jutun punaisen langan olen ajatellut, että voisin kerrankin yrittää syventää osaamista jollakin alalla, jolloin minun pitäisi tehdä valintoja. Työssäkäyvänä, perheellisenä ihmisenä aikaresurssit ovat rajallisia. Vaikkakin olen uskotellut kaikille, että minulla on enemmän aikaa vuorokaudessa kuin muilla ihmisillä keskimäärin, niin se ei pidä paikkansa. Toisekseen en ole ihan satavarma, pystyykö koira omaksumaan hirveän määrän uutta tietoa useammasta lajista samanaikaisesti vai pitäisikö sitä keskittyä lajiin kerrallaan. Siinäpä pähkinää purtavaksi. Joka tapauksessa olen miettinyt, että tokoa en jätä. Niinpä aionkin opettaa seuraavalle koiralleni heti pennusta lähtien ainakin seuraavat asiat: 1) metalliesineet (aloitetaan vaikkapa lusikalla), 2) tunnari, 3) ohjattu nouto, 4) ruutu ja 5) kaukkarit. Kontakti- ym. treenin lisäksi otan nämä viisi asiaa heti repertuaariin mutta AINA leikin avulla.
tiistai 26. marraskuuta 2013
Tottelemattomuusharjoitus
Olen jo varsin hyvin toipunut lauantaisesta järkytyksestä. ;) Tullut myös tulokseen, ettei tuo meidän suoritus nyt loppupeleissä kovin ihmetystä herättävä ollutkaan. Paikkamakuun jumppaa kun on nähty aikaisemminkin. Zetan istuminen epäonnistui ennakoinnin vuoksi. Luoksetulon maahanmeno jätettäessä epäonnistui, koska en osannut pitää huolta Kiian vireestä eli saada Kiia mukaan sataprosenttisesti. Seuraamisessa on koko ajan ollut ongelmia erityisesti koesuorituksissa. Ohjatussa Kiia kun päättää jotain, niin se päättää. Ei tämäkään tule yllätyksenä. Metallinouto on aina ollut inhokki nro 1, joten ei minulla ole syytä pyöritellä silmiäni. Kaukkareiden maahanmenon ongelmat jätettäessä tulivat yllätyksenä mutta toisaalta en taaskaan pitänyt huolta koiran vireestä. Olimme päivällä käyneet pitkän metsälenkin. Koe oli kestoltaan todella pitkä. Minun olisi pitänyt muistaa kaksi asiaa: a) viedä koira välillä autoon ja b) pitää Kiian virettä silmällä. Olen jotenkin aina laskenut tuon tytön turbomoottorin varaan mutta nyt taisi tulla ylimitoitettua sen tehot.
Ja eilen harjoittelimme tottelemattomuutta. Iltalenkin jälkeen otin sekä Superille että Kiialle EVL:n paikkamakuun aloituksia niin, että mieheni huuteli (pusi pusi) useampia maahan-käskyjä. Hän oikein innostui varioimaan ja todella komentamaan koiria maahan. Super erehtyi kerran. Kiia useamman mutta loppujen lopuksi sain heidät olemaan tottelemattomia Teemulle. Hullunkurinen harrastus. Minun pitäisi keksiä tähän liikkeeseen jokin todella selkeä apu. Voisiko se olla esim. sellainen, että muiden käskyjen aikana pidän kättä nyrkissä ja sitten kun tulee oma vuoro, aukaisen nyrkin? Vinkkejä otetaan vastaan.
Tottelemattomuustreenin lisäksi tein Superin kanssa kaukkareita noin 30 cm päästä. Superilla tahtoo olla intoa sen verran, että se suorittelee vaihtoja omatoimisesti. Nyt pitää kiinnittää tähän huomiota. Vaihtojen tekniikka onnistui tuolta matkalta. Kisamatkaa se ei vielä kestä mutta hitaasti hyvää tulee.
Ja eilen harjoittelimme tottelemattomuutta. Iltalenkin jälkeen otin sekä Superille että Kiialle EVL:n paikkamakuun aloituksia niin, että mieheni huuteli (pusi pusi) useampia maahan-käskyjä. Hän oikein innostui varioimaan ja todella komentamaan koiria maahan. Super erehtyi kerran. Kiia useamman mutta loppujen lopuksi sain heidät olemaan tottelemattomia Teemulle. Hullunkurinen harrastus. Minun pitäisi keksiä tähän liikkeeseen jokin todella selkeä apu. Voisiko se olla esim. sellainen, että muiden käskyjen aikana pidän kättä nyrkissä ja sitten kun tulee oma vuoro, aukaisen nyrkin? Vinkkejä otetaan vastaan.
Tottelemattomuustreenin lisäksi tein Superin kanssa kaukkareita noin 30 cm päästä. Superilla tahtoo olla intoa sen verran, että se suorittelee vaihtoja omatoimisesti. Nyt pitää kiinnittää tähän huomiota. Vaihtojen tekniikka onnistui tuolta matkalta. Kisamatkaa se ei vielä kestä mutta hitaasti hyvää tulee.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Tilinteon aika
Keskiviikkona kävimme treenailemassa Jyskässä tokoa molempien tyttöjen kanssa. Ei kummempaa kerrottavaa treenistä. Eilen tein Superin kanssa lenkin jälkeen hyppytekniikkaa 150-grammaisen kapulan kanssa. Ei ongelmia mutta ongelmia tulikin sitten oikein roppakaupalla Kiian kanssa tokokokeessa.
Menimme paikan päälle hyvissä ajoin eli 13:45. Kokeen piti alkaa 14.30 mutta se alkoi vasta 15.50 eli saimme odotella tovin. Liikkeet oli jaettu viiteen osaan (1. paikkaistuminen ja paikkamakuu 2. seuruu, zeta ja luoksetulo, 3. ruutu 4. ohjattu 5. hyppynouto, tunnari ja kaukot). Olemme olleet tällaisessakin kokeessa, eikä mielestäni meillä ole ollut ongelmia asian suhteen.
Eilisen tokokokeen pisteet eivät päätä huimanneet.
Paikkaistuminen: 10
Paikkamakuu: 0
Seuraaminen: 8,5
Zeta: 6
Luoksetulo: 7,5
Ruutu: 7,5
Ohjattu: 0
Hyppynouto: 0
Tunnari: 8,5
Kaukot: 0
Siis mitä ihmettä? Aivan. Siis mitä ihmettä. Olen sitä itsekin miettinyt ankarasti, että missä mennään vikaan. Tuskin osaamisessa tapahtuu näin lyhyellä aikavälillä noin suuria muutoksia eli nyt ongelma on kyllä jossain muualla. Olen aina ajatellut, että Kiiaa ei tarvitse "buustata" kokeisiin, koska koira nauttii tekemisestä niin paljon, niin se kyllä menee sillä sen kokeen läpi. Ongelmana tietty se, että koira nauttii tekemisestä mutta ei pyri miellyttämään minua. Se ei myöskään paineistu minusta, enkä minä eilen nollattuamme paikkamakuun ollut enää kovin jännittynyt. Oliko tämä sitten syynä epäonnistumiseemme? Eli olin kenties itse liian löysä, enkä skarpannut. Mietittyäni yön yli olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että Kiia on nyt kisannut useamman kokeen perä perään ja päässyt varmaan oppimaan, ettei koetilanteessa tulekaan palkkaa. Eli en ole tehnyt palkatonta treeniä Kiialle, ja nyt Kiiaa ei vain napannut homma. Väitettäni nimittäin tukee se ajatus, että poistuttuamme kehästä kaukkareiden jälkeen teimme kaukkarit sataprosenttisen hienosti täydestä matkasta ja ilman suullisia käskyjä! (En tosiaan voinut käskyttää suullisesti, kun kehässä oli vielä yksi kilpailija.) Erona koetilanteeseen oli se, että nyt takana oli palkka, ja Kiia tiesi sen.
Jos Kiialla olisi enemmän miellyttämisenhalua, se pyrkisi olemaan minulle mieliksi ja palkattomuus saattaisi tehdä siitä vain epävarman. Näin ainakin homma meni Nancyn kanssa. Tämän ymmärrettyäni osasin palkata Nancyn "leipomalla" sitä ja kertomalla suullisesti kehuen, kuinka hieno hän olikaan, vaikka sitä nakkia tai palloa ei tullutkaan. Kiian kanssa homma menee vähän toisin. Ensinnäkin tämä minun "sylikoirani" ei pidä siitä, että sitä lääpitään, kun tehdään töitä, eikä se myöskään paineistu palkattomuudesta tai minun jännittämisestä. Minun ei siis tarvitse purkaa painetta. Mitä minun pitäisi sitten tehdä? Rakentaa ne liikkeet kestämään palkattomuutta. Suunnitelmani on seuraavanlainen. Alan treenata edelleen kolme kertaa viikossa mutta nyt teen lyhyitä treenejä, joissa treenaan korkeintaan kolmen liikkeen osa-alueita. Lopussa iso ja hulvaton palkka. Jotain positiivista eilisessä kokeessa kuitenkin oli. Kiia oli hanskassa koko ajan eli kyllä tuonkin kuumakallen saa latistettua tylsällä ja monotonisella ohjauksella. (Lukijat, lukekaa lausahdukseni takaa ironiaa...)
Eilisen kokeen mokat olivat siis tässä:
Paikkamakuu: Olimme neljänsiä rivissä. Kiia meni toisen ja kolmannen käskystä maahan ja nousi sieltä itsenäisesti istumaan. Note to self: tähän tarvitsemme häiriötreeniä + kokeilenkin nyt sitä, että katson koiraan. Opetan sille, että jos suuni ei liiku, ei tarvitse mennä maahan. Nythän käännän kokonaan kasvoni pois Kiiasta ja näin ollen Kiian on vaikea tietää, kuka se siellä käskyjä huutelee.
Seuraaminen: Seuraamisessa oikealle käännöksissä pakka hajosi hetkeksi. Kiia siis jatkoi matkaa 1-2 metriä suoraan, kunnes hoksasi, että akkahan on tuolla ja tuli takaisin sivulle seuraamaan. Muutoin seuraaminen oli ihan ok.
Zeta (istu-seiso-maahan): Istuminen nollille, sillä Kiia ennakoi jäävän ja jäi seisomaan, annoin käskyn mutta koska istumiseen tulee huomaamaton jalka-apu, en saanut Kiiaa istumaan.
Luoksetulo: Maahanmenoon jätettäessä tarvittiin kaksi käskyä. Kiia katseli muualle, kun liike alkoi. Eli jo tässä kohdin oli havaittavissa sellaista "ei voisi vähempää kiinnostaa nää hommat"-fiilistä. Pohja ei siis ole tarpeeksi vahva. Maahanmeno stoppina olisi saanut olla hieman nopeampi.
Ruutu: Meni hienosti ruutuun mutta haisteli ruudussa, jatkoi haistelua sinnikkäästi, kun käskin maahan ensimmäisen kerran. Toisella puolikkaalla (maaaaa--) käskyllä meni sitten maahan. Tähän nyt sellaista treeniä, että palkka on selvästi näkyvillä, ettei Kiia tarvitse etsiä sitä. Kokeissa kun esim. palloa ei näy, tietää, ettei sitä siellä olekaan. Erikseen jatkamme maahanmenotreenejä asian tiimoilta.
Ohjattu nouto (vasen): Mielestäni Kiia hienosti merkkasi vasemman kapulan mutta sitten kun sain lähettää tytön merkille, lähti sinkoamaan suoraan keskimmäiselle kapulalle. Onneksi sain pysäytettyä merkille mutta Kiia oli jo tässä vaiheessa päättänyt hakea keskimmäisen kapulan. Tähän virheeseen en kyllä nyt keksi syytä.
Hyppynouto: Varasti esteelle liikkurin käskystä, meni kapulalle, haistoi sitä ja tuli takaisin ilman kapulaa. Olisi pitänyt antaa toinen noutokäsky tähän mutta samapa se. Tähän note to self: metallikapulalle vahvaa motivointia lisää
Tunnari: Vähän korjaili otetta kapulasta, muutoin hyvä tunnari.
Kaukkarit: Ei mennyt maahan jätettäessä edes kolmannella käskyllä. Voi per#¤%&/()le!
Menimme paikan päälle hyvissä ajoin eli 13:45. Kokeen piti alkaa 14.30 mutta se alkoi vasta 15.50 eli saimme odotella tovin. Liikkeet oli jaettu viiteen osaan (1. paikkaistuminen ja paikkamakuu 2. seuruu, zeta ja luoksetulo, 3. ruutu 4. ohjattu 5. hyppynouto, tunnari ja kaukot). Olemme olleet tällaisessakin kokeessa, eikä mielestäni meillä ole ollut ongelmia asian suhteen.
Eilisen tokokokeen pisteet eivät päätä huimanneet.
Paikkaistuminen: 10
Paikkamakuu: 0
Seuraaminen: 8,5
Zeta: 6
Luoksetulo: 7,5
Ruutu: 7,5
Ohjattu: 0
Hyppynouto: 0
Tunnari: 8,5
Kaukot: 0
Siis mitä ihmettä? Aivan. Siis mitä ihmettä. Olen sitä itsekin miettinyt ankarasti, että missä mennään vikaan. Tuskin osaamisessa tapahtuu näin lyhyellä aikavälillä noin suuria muutoksia eli nyt ongelma on kyllä jossain muualla. Olen aina ajatellut, että Kiiaa ei tarvitse "buustata" kokeisiin, koska koira nauttii tekemisestä niin paljon, niin se kyllä menee sillä sen kokeen läpi. Ongelmana tietty se, että koira nauttii tekemisestä mutta ei pyri miellyttämään minua. Se ei myöskään paineistu minusta, enkä minä eilen nollattuamme paikkamakuun ollut enää kovin jännittynyt. Oliko tämä sitten syynä epäonnistumiseemme? Eli olin kenties itse liian löysä, enkä skarpannut. Mietittyäni yön yli olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että Kiia on nyt kisannut useamman kokeen perä perään ja päässyt varmaan oppimaan, ettei koetilanteessa tulekaan palkkaa. Eli en ole tehnyt palkatonta treeniä Kiialle, ja nyt Kiiaa ei vain napannut homma. Väitettäni nimittäin tukee se ajatus, että poistuttuamme kehästä kaukkareiden jälkeen teimme kaukkarit sataprosenttisen hienosti täydestä matkasta ja ilman suullisia käskyjä! (En tosiaan voinut käskyttää suullisesti, kun kehässä oli vielä yksi kilpailija.) Erona koetilanteeseen oli se, että nyt takana oli palkka, ja Kiia tiesi sen.
Jos Kiialla olisi enemmän miellyttämisenhalua, se pyrkisi olemaan minulle mieliksi ja palkattomuus saattaisi tehdä siitä vain epävarman. Näin ainakin homma meni Nancyn kanssa. Tämän ymmärrettyäni osasin palkata Nancyn "leipomalla" sitä ja kertomalla suullisesti kehuen, kuinka hieno hän olikaan, vaikka sitä nakkia tai palloa ei tullutkaan. Kiian kanssa homma menee vähän toisin. Ensinnäkin tämä minun "sylikoirani" ei pidä siitä, että sitä lääpitään, kun tehdään töitä, eikä se myöskään paineistu palkattomuudesta tai minun jännittämisestä. Minun ei siis tarvitse purkaa painetta. Mitä minun pitäisi sitten tehdä? Rakentaa ne liikkeet kestämään palkattomuutta. Suunnitelmani on seuraavanlainen. Alan treenata edelleen kolme kertaa viikossa mutta nyt teen lyhyitä treenejä, joissa treenaan korkeintaan kolmen liikkeen osa-alueita. Lopussa iso ja hulvaton palkka. Jotain positiivista eilisessä kokeessa kuitenkin oli. Kiia oli hanskassa koko ajan eli kyllä tuonkin kuumakallen saa latistettua tylsällä ja monotonisella ohjauksella. (Lukijat, lukekaa lausahdukseni takaa ironiaa...)
Eilisen kokeen mokat olivat siis tässä:
Paikkamakuu: Olimme neljänsiä rivissä. Kiia meni toisen ja kolmannen käskystä maahan ja nousi sieltä itsenäisesti istumaan. Note to self: tähän tarvitsemme häiriötreeniä + kokeilenkin nyt sitä, että katson koiraan. Opetan sille, että jos suuni ei liiku, ei tarvitse mennä maahan. Nythän käännän kokonaan kasvoni pois Kiiasta ja näin ollen Kiian on vaikea tietää, kuka se siellä käskyjä huutelee.
Seuraaminen: Seuraamisessa oikealle käännöksissä pakka hajosi hetkeksi. Kiia siis jatkoi matkaa 1-2 metriä suoraan, kunnes hoksasi, että akkahan on tuolla ja tuli takaisin sivulle seuraamaan. Muutoin seuraaminen oli ihan ok.
Zeta (istu-seiso-maahan): Istuminen nollille, sillä Kiia ennakoi jäävän ja jäi seisomaan, annoin käskyn mutta koska istumiseen tulee huomaamaton jalka-apu, en saanut Kiiaa istumaan.
Luoksetulo: Maahanmenoon jätettäessä tarvittiin kaksi käskyä. Kiia katseli muualle, kun liike alkoi. Eli jo tässä kohdin oli havaittavissa sellaista "ei voisi vähempää kiinnostaa nää hommat"-fiilistä. Pohja ei siis ole tarpeeksi vahva. Maahanmeno stoppina olisi saanut olla hieman nopeampi.
Ruutu: Meni hienosti ruutuun mutta haisteli ruudussa, jatkoi haistelua sinnikkäästi, kun käskin maahan ensimmäisen kerran. Toisella puolikkaalla (maaaaa--) käskyllä meni sitten maahan. Tähän nyt sellaista treeniä, että palkka on selvästi näkyvillä, ettei Kiia tarvitse etsiä sitä. Kokeissa kun esim. palloa ei näy, tietää, ettei sitä siellä olekaan. Erikseen jatkamme maahanmenotreenejä asian tiimoilta.
Ohjattu nouto (vasen): Mielestäni Kiia hienosti merkkasi vasemman kapulan mutta sitten kun sain lähettää tytön merkille, lähti sinkoamaan suoraan keskimmäiselle kapulalle. Onneksi sain pysäytettyä merkille mutta Kiia oli jo tässä vaiheessa päättänyt hakea keskimmäisen kapulan. Tähän virheeseen en kyllä nyt keksi syytä.
Hyppynouto: Varasti esteelle liikkurin käskystä, meni kapulalle, haistoi sitä ja tuli takaisin ilman kapulaa. Olisi pitänyt antaa toinen noutokäsky tähän mutta samapa se. Tähän note to self: metallikapulalle vahvaa motivointia lisää
Tunnari: Vähän korjaili otetta kapulasta, muutoin hyvä tunnari.
Kaukkarit: Ei mennyt maahan jätettäessä edes kolmannella käskyllä. Voi per#¤%&/()le!
tiistai 19. marraskuuta 2013
Toko on palastelua
Eilen lähdin tyttöjen kanssa palastelemaan muutamia liikkeitä Vihtavuoren kentälle. Ennen lähtöä tein Superin kanssa hyppytekniikkaa sen 5 edestakaisen hypyn verran. Kiian kanssa aloitimme ihan ohjatun noudon kapulan noudolla. Heitin siis kapulan ja pyysin tuomaan. Tällä tavalla sain treenattua pelkästään kapulan luovutuksia. Myös metallinoudon kanssa teimme kolme toistoa hienolla palkalla. Tästä siirryimme tekemään luoksetulon ensimmäistä stoppia. Stopin jälkeen Kiia pääsi takapalkalle ja kun sieltä lähti tulemaan luokse, niin käskin vielä maahan. Teimme myös yhden suoran luoksetulon, sillä nyt taas Kiia meinasi ennakoida ensimmäistä stoppia. Tähän väliin otin sitten kaukkareiden aloituksen täydestä matkasta niin, ettei Kiia nähnyt, kun piilotin takapalkan. Ensimmäisellä istu-käskyllä Kiia nousi seisomaan. Käskin tästä istumaan ja teinpä sitten pari vaihtoa perään ja vapautin palkalle. Kiia ei meinannut uskoa korviaan. Siis mitä täh? Onko täällä muka jossain palkka mutta lähti sitä sitten etsimään. Olipahan hyvä opetus Kiialle. Tein tällaisia aloituksia/lyhyitä sarjoja täydestä matkasta yhteensä neljä kappaletta ja kolme viimeisintä onnistuivat ongelmitta. Olin aina sopivasti esim. Kiian syöksyessä pallon perään piilottanut jonnekin kentän laidalle takapalkan. Otin näitä kaukkareita eri kohdissa kenttää, jottei Kiia ehdi oppia, että tässä kohdin tehdään nyt kaukkareita. Tein Kiian kanssa myös paljon oikealle kääntymisiä. Olen onnistunut hävittämään naksun, joten merkkaaminen oli jossain määrin vaikeaa. Pitänee käydä ostamassa uusi. Teimme myös merkkiä ja ruutua. Ruutua jopa niin, että Kiian ja minun välillä oli jalkapallomaali. Eipähän tuo tuota ihmetellyt... Luulin olevani kenkku mutta kumpikaan tytöistä ei noteeranut maalia välissämme vaan lähtivät hienosti ruutuun.
Superin kanssa tein pitkälti samantyyppisen treenin. Luoksetulon stoppeja vahvistan heittämällä lihapullan taakse. Maahanhan Super menee super nopeasti mutta tuo stoppi saa vielä terävöityä. En myöskään tehnyt Superin kanssa noita kaukkareita. Pohjustetaan ensin tekniikka kotoa käsin ja siirretään se sitten kentälle.
Nancyn kanssa teimme taas rallytokoa. Nancy on kyllä ehkä maailman ihanin mummotokokoira ikinä.
Superin kanssa tein pitkälti samantyyppisen treenin. Luoksetulon stoppeja vahvistan heittämällä lihapullan taakse. Maahanhan Super menee super nopeasti mutta tuo stoppi saa vielä terävöityä. En myöskään tehnyt Superin kanssa noita kaukkareita. Pohjustetaan ensin tekniikka kotoa käsin ja siirretään se sitten kentälle.
Nancyn kanssa teimme taas rallytokoa. Nancy on kyllä ehkä maailman ihanin mummotokokoira ikinä.
maanantai 18. marraskuuta 2013
EVL2
Kävimme torstaina treenaamassa tokoa pikaisesti ennenkuin pimeys laskeutui Laukaaseen. Ihan ok treeni oli Kiian kanssa. Superin kanssa en ehtinyt hirveän pitkälle mutta ei siitä sen enempää. Perjantai-ilta menikin juostessa.
Lauantaina lähdimme tyttöjen kanssa Pieksämäelle tokokokeeseen. Ennen paikkaistumista ja -makuuta seuruutin Kiiaa pitkät pätkät, jotta saisin tytön enemmän työmoodiin. Olemmehan nähneet, että Kiia on tällainen "onnistuu toisella kerralla" -koira. Paikkaistumisesta tuli 9,5 ja paikkamakuusta 9,5. Hyvillä mielin seuraavaan erään. Tein kaikki liikkeet (seuraaminen, zeta (maahan-istu-seiso), luoksetulo ja ruutu) läpi kertaalleen pihalla. Kyllä se ainakin siellä osaa. Seuraaminen oli muuten ihan ok mutta oikealle käännökset olivat huonoja. Kontakti herpaantui joka ikisellä oikealle kääntymisellä. Ahdistavaa. Tätä on nyt treenattava ja tehokkaasti! Saimme kuitenkin seuraamisesta 8 ja se on aika hyvin Puraselta.
Zetassa Kiia teki kaikki jäävät oikein. Saimme siitä 9. Luoksetulossa eka stoppi olisi varmaan saanut olla vieläkin napakampi ja maahanmeno nopeampi. Saimme siitä 8. Ruudusta saimme 8. Ei ylimääräisiä käskyjä, eikä minun silmään mitään mutta enpähän minä tiedä, mitä se siellä teki, kun olin Kiiaan selin. Saimme ruudusta siis 8.
Tämän jälkeen taas pihalle tekemään ohjattu molempiin suuntiin, metallinoutoa kerran (ja tässä kohdin lensin sitten täysin selälleni riehuessani ja löin pään maahan), tunnaria kerran ja kaukkareiden aloituksia. Kaikki ihan jes.
Sitten kehään. Ohjatussa saimme vasemman, jonka Kiia haki hienosti mutta luovutuksessa hyppäsi sitten sivulle siirtyessään vähän vasten. Saimme 7,5. Tämä treenin alle! Metallinoudossa olisi varmaankin saanut olla hieman nopeampi. Sivulletulossa samankaltainen hyppy kuin ohjatussa mutta ei vasten. Saimme 8. Tunnarissa nosti ensin oman, tiputti sen, haisteli yhtä kapulaa, nosti taas oman ja toi sen minulle. Saimme 7. Tässä vaiheessa minulta alkoi loppua happi. Ajattelin (mikä typerys!), että kyllähän Kiia nyt ne kaukkarit handlaa. Jos nousee ekalla seisomaan (vaikka pitäisi istua), annan vain toisen käskyn ja menetän siten yhden vaihdon mutta kyllähän ne muut vaihdot menevät hienosti. Mitä vielä! Ensimmäiseen istumiseen tuli kaksi käskyä, vaikkakin Kiia lähti nousemaan pienellä viiveellä jo ensimmäisestä käskystä. Johonkin toiseen vaihtoonkin tarvittiin kaksi käskyä. Tämän lisäksi Kiia otti useamman askeleen eteenpäin! Huokaus. Etenemä oli reilu ja siihen kun kaupan päälle saimme vielä kaksi ylimääräistä käskyä, ei pisteitä enää ollut jaossa. Saimme siis kaukkareista nollan. Voi sun...
Teimme siis kakkostuloksen 230 pisteellä. Lohduttavaa tietysti on, että tulos tuli ja vieläpä kakkonen. Eli ei me ihan niin mahdottoman surkeita olla, emmehän?
Kokeen jälkeen tein Superille kaikki EVL-liikkeet läpi. Super suoriutui oikein hyvin. Ainoastaan kaukkareissa ei vielä kestä ihan 15 metriä. Vaihdot onnistuvat nyt 10 metristä, ja silloinkin pienellä etenemällä (n. 30 cm).
Lauantaina lähdimme tyttöjen kanssa Pieksämäelle tokokokeeseen. Ennen paikkaistumista ja -makuuta seuruutin Kiiaa pitkät pätkät, jotta saisin tytön enemmän työmoodiin. Olemmehan nähneet, että Kiia on tällainen "onnistuu toisella kerralla" -koira. Paikkaistumisesta tuli 9,5 ja paikkamakuusta 9,5. Hyvillä mielin seuraavaan erään. Tein kaikki liikkeet (seuraaminen, zeta (maahan-istu-seiso), luoksetulo ja ruutu) läpi kertaalleen pihalla. Kyllä se ainakin siellä osaa. Seuraaminen oli muuten ihan ok mutta oikealle käännökset olivat huonoja. Kontakti herpaantui joka ikisellä oikealle kääntymisellä. Ahdistavaa. Tätä on nyt treenattava ja tehokkaasti! Saimme kuitenkin seuraamisesta 8 ja se on aika hyvin Puraselta.
Zetassa Kiia teki kaikki jäävät oikein. Saimme siitä 9. Luoksetulossa eka stoppi olisi varmaan saanut olla vieläkin napakampi ja maahanmeno nopeampi. Saimme siitä 8. Ruudusta saimme 8. Ei ylimääräisiä käskyjä, eikä minun silmään mitään mutta enpähän minä tiedä, mitä se siellä teki, kun olin Kiiaan selin. Saimme ruudusta siis 8.
Tämän jälkeen taas pihalle tekemään ohjattu molempiin suuntiin, metallinoutoa kerran (ja tässä kohdin lensin sitten täysin selälleni riehuessani ja löin pään maahan), tunnaria kerran ja kaukkareiden aloituksia. Kaikki ihan jes.
Sitten kehään. Ohjatussa saimme vasemman, jonka Kiia haki hienosti mutta luovutuksessa hyppäsi sitten sivulle siirtyessään vähän vasten. Saimme 7,5. Tämä treenin alle! Metallinoudossa olisi varmaankin saanut olla hieman nopeampi. Sivulletulossa samankaltainen hyppy kuin ohjatussa mutta ei vasten. Saimme 8. Tunnarissa nosti ensin oman, tiputti sen, haisteli yhtä kapulaa, nosti taas oman ja toi sen minulle. Saimme 7. Tässä vaiheessa minulta alkoi loppua happi. Ajattelin (mikä typerys!), että kyllähän Kiia nyt ne kaukkarit handlaa. Jos nousee ekalla seisomaan (vaikka pitäisi istua), annan vain toisen käskyn ja menetän siten yhden vaihdon mutta kyllähän ne muut vaihdot menevät hienosti. Mitä vielä! Ensimmäiseen istumiseen tuli kaksi käskyä, vaikkakin Kiia lähti nousemaan pienellä viiveellä jo ensimmäisestä käskystä. Johonkin toiseen vaihtoonkin tarvittiin kaksi käskyä. Tämän lisäksi Kiia otti useamman askeleen eteenpäin! Huokaus. Etenemä oli reilu ja siihen kun kaupan päälle saimme vielä kaksi ylimääräistä käskyä, ei pisteitä enää ollut jaossa. Saimme siis kaukkareista nollan. Voi sun...
Teimme siis kakkostuloksen 230 pisteellä. Lohduttavaa tietysti on, että tulos tuli ja vieläpä kakkonen. Eli ei me ihan niin mahdottoman surkeita olla, emmehän?
Kokeen jälkeen tein Superille kaikki EVL-liikkeet läpi. Super suoriutui oikein hyvin. Ainoastaan kaukkareissa ei vielä kestä ihan 15 metriä. Vaihdot onnistuvat nyt 10 metristä, ja silloinkin pienellä etenemällä (n. 30 cm).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)