tiistai 26. marraskuuta 2013

Tottelemattomuusharjoitus

Olen jo varsin hyvin toipunut lauantaisesta järkytyksestä. ;) Tullut myös tulokseen, ettei tuo meidän suoritus nyt loppupeleissä kovin ihmetystä herättävä ollutkaan. Paikkamakuun jumppaa kun on nähty aikaisemminkin. Zetan istuminen epäonnistui ennakoinnin vuoksi. Luoksetulon maahanmeno jätettäessä epäonnistui, koska en osannut pitää huolta Kiian vireestä eli saada Kiia mukaan sataprosenttisesti. Seuraamisessa on koko ajan ollut ongelmia erityisesti koesuorituksissa. Ohjatussa Kiia kun päättää jotain, niin se päättää. Ei tämäkään tule yllätyksenä. Metallinouto on aina ollut inhokki nro 1, joten ei minulla ole syytä pyöritellä silmiäni. Kaukkareiden maahanmenon ongelmat jätettäessä tulivat yllätyksenä mutta toisaalta en taaskaan pitänyt huolta koiran vireestä. Olimme päivällä käyneet pitkän metsälenkin. Koe oli kestoltaan todella pitkä. Minun olisi pitänyt muistaa kaksi asiaa: a) viedä koira välillä autoon ja b) pitää Kiian virettä silmällä. Olen jotenkin aina laskenut tuon tytön turbomoottorin varaan mutta nyt taisi tulla ylimitoitettua sen tehot.

Ja eilen harjoittelimme tottelemattomuutta. Iltalenkin jälkeen otin sekä Superille että Kiialle EVL:n paikkamakuun aloituksia niin, että mieheni huuteli (pusi pusi) useampia maahan-käskyjä. Hän oikein innostui varioimaan ja todella komentamaan koiria maahan. Super erehtyi kerran. Kiia useamman mutta loppujen lopuksi sain heidät olemaan tottelemattomia Teemulle. Hullunkurinen harrastus. Minun pitäisi keksiä tähän liikkeeseen jokin todella selkeä apu. Voisiko se olla esim. sellainen, että muiden käskyjen aikana pidän kättä nyrkissä ja sitten kun tulee oma vuoro, aukaisen nyrkin? Vinkkejä otetaan vastaan.

Tottelemattomuustreenin lisäksi tein Superin kanssa kaukkareita noin 30 cm päästä. Superilla tahtoo olla intoa sen verran, että se suorittelee vaihtoja omatoimisesti. Nyt pitää kiinnittää tähän huomiota. Vaihtojen tekniikka onnistui tuolta matkalta. Kisamatkaa se ei vielä kestä mutta hitaasti hyvää tulee.


2 kommenttia:

  1. Meillä Detta tekee tätä joka ilta sängyssä. Mamma ottaa sänkyyn ja mies käskee alas. Ei kuuntele miestä. Varsin hyvin koulutettu koira :D

    VastaaPoista
  2. Myyn kanssa olemme joutuneet myös tottelemattomuustreeneihin. Nopeasti neiti on hiffannut, että muita ei kuunnella. Tällä tavalla olen saanut Myylle hyvän paikkamakuun (olin ihan varma, etten saa sitä ikinä malttamaan paikoillaan paria sekuntia kauempaa!) Maria Mäkelän koulutukset ovat meille kyllä POP :)

    VastaaPoista