Kun siipi on maassa...

Kun siipi on maassa, on onni omistaa hyvä ystävä ja koirat. Viime aikoina olen saanut osalleni paljon murhetta ja surua kannettavaksi. (Uteliaille tiedoksi, että pojat ja mieheni voivat hyvin, emmekä ole yrittäneet viidettä lasta. Tämän enempää en lähde ruotimaan yksityiselämääni sosiaalisessa mediassa. Tila tulee olemaan pitkä, ja tämä suru on käsiteltävä pala palalta ajan kanssa.). Sosiaalisessa mediassa, lähinnä tuolla Facessa, pyöri juttu loppuunpalamisesta koiraharrastuspuolella. He, jotka seuraavat tätä blogia, ovat varmaan huomanneet, että treenaan koirieni kanssa paljon mutta syy siihen on pitkälti jossain muualla kuin tavoitteissa. Kun puuhastelen koirieni kanssa, saan pistettyä aivoni narikkaan. Aika ikään kuin unohtuu, ja voin keskittyä vain näihin minun hullunkurisiin otuksiin. He ovat minun pakokeinoni arjen pienemmistä ja isommista murheista. Niinpä taas eilen suuntasimme lenkin jälkeen Peurungan parkkipaikalle treenaamaan. Lenkin loppuvaiheessa alkoi sataa räntää vaakasuoraan mutta eipähän tämä meitä karpaaseita haittanut. Parkkipaikka on valaistu mutta kuten kuvista näkyy, en lähtisi sitä luonnehtimaan täysin valaistuksi treenipaikaksi. Sijoitin ruudun valaisimen alle, jotta tytöillä olisi edes jonkinlaiset edellytykset nähdä se vallitsevasta pimeydestä ja lumisateesta huolimatta.

Siellä se ruutu häämöttää

Aloitin treenin Kiian kanssa, vaikka niin olin uhonut pitäväni taukoa. Mutta toisaalta, jos Kiia vallan kiljuu nähdessään tokotarvikkeet, niin eikös se ole merkki siitä, että tyttö hyvinkin halukas työstämään jotain pientä kivaa. Sen verran halusin kuitenkin muuttaa treeniä, että teen nyt niistä lyhyempiä. Aloitimme zetan seuraamisella. Kiia seurasi zetan kahteen kertaan aivan täpönä. Todella loistavaa työskentelyä. Ei sitten kertaakaan tsiikaillut merkkejä. Pusi pusi, Kiia. Tämän jälkeen teimme muutaman merkin (tai itseasiassa en muista teimmekö Kiian kanssa merkkiharjoitusta laisinkaan). Ruutua teimme yhden merkiltä ja loput lähempää. Vein pallon palkaksi ruutuun, jotta saisin Kiian sinne suoraan ilman haistelua. Aivan lopuksi harjoittelimme ruudun paikkaa namipalkalla. Ennen autoon laittamista tein yhden kaukkareiden aloituksen istumisella. Tässä sitten tuli illan ensimmäinen virhe. Kiia nyt jostain syystä tarjoaa koko ajan sitä seisomista silloin, kun olen kisamatkassa. Pitänee nauhoittaa omat käskyt ja kuunnella niitä tarkkaan. En nimittäin keksi mistä moinen virhe oikein tulee. Kotona ennen lenkille lähtöä teimme muuten triplatottelemattomuustreenin, jossa Elias, Tuomas ja mieheni käskivät vuorotellen koiria maahan, eivätkä ne totelleet. Mieheni oikein tuli siihen kovasti komentamaan mutta Kiia oli hievahtamaton ja istua napotti vierelläni. Olkoonkin, että tehostin tätä pitämällä namia kädessä. ;)

Myös Superin kanssa aloitin zetan törppöjen seuraamisella. Nyt oikealle käännökset alkavat olla huomattavasti parempia. Tämän jälkeen teimme merkkejä (minulla oli neljä merkkiä eli zetan törpöt merkkeinä). Nyt Superilla oli jo aika kivasti vauhtia niissä. Neljännellä merkillä meni kyllä ensin maahan. Toisella yrittämällä kävi istumaan. Kolmannella yrittämällä seisoi. Tästä lähetin ruutuun mutta Super ei sitä heti löytänyt. Otin lähetyksen vähän lähempää ja nyt ruutu löytyi. Teimme tämän jälkeen vielä muutaman lähilähetyksen palkalla. Teimme myös luoksetulon stoppeja - sekä seisomista että maahanmenoa. Nuo seisomisethan ovat olleet meidän kompastuskivi mutta nyt ne alkavat näyttää todella hyviltä. Superille ei oikein tehoa takapalkka. Kiertämistreenit ovat olleet Superista kivoja mutta viime aikoina olen treenannut heittämällä lihapullan puolikkaan Superin taakse. Super tulee kivalla vauhdilla, pysähtyy napakasti ja saa palkan. Katsotaan saammeko tästä koevalmiin liikkeen miten nopeasti. Ai niin, tein muuten Superin kanssa zetan pysäytyksiä. Superhan hienosti tekee kaikki jäävät mutta tahtoo kääntyä minun perään, kun menen ei-totutulta puolelta Superin taakse. Tätä on nyt treenattava ahkerasti ja vaikka ihan siellä kotona. Illalla kotiin tultuamme tytöt saivat tehdä vielä paikkaistumisen sen ajan, kun laitoin ruoat kuppiin.

Ruutu löydetty by Super

Sen lisäksi, että minusta on kiva treenata koirieni kanssa, nautin myös niiden kanssa lenkkeilystä. Minusta on tärkeää, että koirat saavat nautiskella pitkistä lenkeistä haistellen ja tuusailen omiaan.Tässäpä yksi kuva tältä syksyltä.

Höröski

Olen myös miettinyt, että mitäköhän alan tehdä seuraavan koiran kanssa. Nancyn kanssa olen päässyt opettelemaan kaiken uutena ja se on ollut hieno tutkimusmatka se. Nyt Kiian ja Superin kanssa asiat eivät ole olleet ihan niin uusia minulle, vaikkakin molemmat koirat ovat tyystin erilaisia kuin äitinsä ja sillä tavalla tuoneet minulle uusia haasteita kuvioon. Superin kanssa olen päässyt tutustumaan hakuun. Kehittyäkseni tässä hommassa ja ennen kaikkea löytääkseni jutun punaisen langan olen ajatellut, että voisin kerrankin yrittää syventää osaamista jollakin alalla, jolloin minun pitäisi tehdä valintoja. Työssäkäyvänä, perheellisenä ihmisenä aikaresurssit ovat rajallisia. Vaikkakin olen uskotellut kaikille, että minulla on enemmän aikaa vuorokaudessa kuin muilla ihmisillä keskimäärin, niin se ei pidä paikkansa. Toisekseen en ole ihan satavarma, pystyykö koira omaksumaan hirveän määrän uutta tietoa useammasta lajista samanaikaisesti vai pitäisikö sitä keskittyä lajiin kerrallaan. Siinäpä pähkinää purtavaksi. Joka tapauksessa olen miettinyt, että tokoa en jätä. Niinpä aionkin opettaa seuraavalle koiralleni heti pennusta lähtien ainakin seuraavat asiat: 1) metalliesineet (aloitetaan vaikkapa lusikalla), 2) tunnari, 3) ohjattu nouto, 4) ruutu ja 5) kaukkarit. Kontakti- ym. treenin lisäksi otan nämä viisi asiaa heti repertuaariin mutta AINA leikin avulla.