Perjantaina lähdin illasta treenailemaan tokoa ihan pienesti. Olin yökkövuorossa yksin, joten aikaa olisi ollut vaikka kuinka paljon. Päädyin kuitenkin tekemään vain ihan muutamia juttuja molempien junnujen kanssa. Vanhan rouvan jätin tällä kertaa matkasta pois. Superin kanssa tein muutaman luoksetulon pysäytykset, ruutua, ohjattua noutoa ja metallinoutoa. Taisinpa tehdä muutaman kaukkarinkin pitkästä matkasta. Sekä Superilla ja Kiialla on nyt jokin päähänpinttymä noiden kaukkareiden aloitusten suhteen: molemmat tarjoavat seisomista, vaikka kuinka käskisin istumaan. Tähän ongelmaan pitäisi päästä pureutumaan. En tosiaan osaa sanoa mistä tämä tulee. Olen koko ajan tehnyt aloituksia jommalla kummalla tasaisesti. Olen aloittanut kaukkareita myös ihan muistakin asennoista kuin maasta käsin. Käskyt minulla on hyvin erilaiset näissä, joten siitäkään se ei voi johtua. Tosin nousevat istumaan, jos muistan antaa käskyn tarpeeksi "kevyesti". Kiian kanssa tein samantyyppisen treenin. Ruudun kanssa tein niin, että vein pallon ruudun taakse. Sain Kiian etenemään reippaalla vauhdilla ja ruudun yli. Ajatuksena siis se, ettei Kiia juoksisi ruutuun haistelemaan. Tätä haisteluhommaa on saatava purettua tehokkaasti. Otin myös hieman lähempää ruutuun menoja niin, että käskin maahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti