maanantai 18. marraskuuta 2013

EVL2

Kävimme torstaina treenaamassa tokoa pikaisesti ennenkuin pimeys laskeutui Laukaaseen. Ihan ok treeni oli Kiian kanssa. Superin kanssa en ehtinyt hirveän pitkälle mutta ei siitä sen enempää. Perjantai-ilta menikin juostessa.

Lauantaina lähdimme tyttöjen kanssa Pieksämäelle tokokokeeseen. Ennen paikkaistumista ja -makuuta seuruutin Kiiaa pitkät pätkät, jotta saisin tytön enemmän työmoodiin. Olemmehan nähneet, että Kiia on tällainen "onnistuu toisella kerralla" -koira. Paikkaistumisesta tuli 9,5 ja paikkamakuusta 9,5. Hyvillä mielin seuraavaan erään. Tein kaikki liikkeet (seuraaminen, zeta (maahan-istu-seiso), luoksetulo ja ruutu) läpi kertaalleen pihalla. Kyllä se ainakin siellä osaa. Seuraaminen oli muuten ihan ok mutta oikealle käännökset olivat huonoja. Kontakti herpaantui joka ikisellä oikealle kääntymisellä. Ahdistavaa. Tätä on nyt treenattava ja tehokkaasti! Saimme kuitenkin seuraamisesta 8 ja se on aika hyvin Puraselta.

Zetassa Kiia teki kaikki jäävät oikein. Saimme siitä 9. Luoksetulossa eka stoppi olisi varmaan saanut olla vieläkin napakampi ja maahanmeno nopeampi. Saimme siitä 8. Ruudusta saimme 8. Ei ylimääräisiä käskyjä, eikä minun silmään mitään mutta enpähän minä tiedä, mitä se siellä teki, kun olin Kiiaan selin. Saimme ruudusta siis 8.

Tämän jälkeen taas pihalle tekemään ohjattu molempiin suuntiin, metallinoutoa kerran (ja tässä kohdin lensin sitten täysin selälleni riehuessani ja löin pään maahan), tunnaria kerran ja kaukkareiden aloituksia. Kaikki ihan jes.

Sitten kehään. Ohjatussa saimme vasemman, jonka Kiia haki hienosti mutta luovutuksessa hyppäsi sitten sivulle siirtyessään vähän vasten. Saimme 7,5. Tämä treenin alle! Metallinoudossa olisi varmaankin saanut olla hieman nopeampi. Sivulletulossa samankaltainen hyppy kuin ohjatussa mutta ei vasten. Saimme 8. Tunnarissa nosti ensin oman, tiputti sen, haisteli yhtä kapulaa, nosti taas oman ja toi sen minulle. Saimme 7. Tässä vaiheessa minulta alkoi loppua happi. Ajattelin (mikä typerys!), että kyllähän Kiia nyt ne kaukkarit handlaa. Jos nousee ekalla seisomaan (vaikka pitäisi istua), annan vain toisen käskyn ja menetän siten yhden vaihdon mutta kyllähän ne muut vaihdot menevät hienosti. Mitä vielä! Ensimmäiseen istumiseen tuli kaksi käskyä, vaikkakin Kiia lähti nousemaan pienellä viiveellä jo ensimmäisestä käskystä. Johonkin toiseen vaihtoonkin tarvittiin kaksi käskyä. Tämän lisäksi Kiia otti useamman askeleen eteenpäin! Huokaus. Etenemä oli reilu ja siihen kun kaupan päälle saimme vielä kaksi ylimääräistä käskyä, ei pisteitä enää ollut jaossa. Saimme siis kaukkareista nollan. Voi sun...

Teimme siis kakkostuloksen 230 pisteellä. Lohduttavaa tietysti on, että tulos tuli ja vieläpä kakkonen. Eli ei me ihan niin mahdottoman surkeita olla, emmehän?

Kokeen jälkeen tein Superille kaikki EVL-liikkeet läpi. Super suoriutui oikein hyvin. Ainoastaan kaukkareissa ei vielä kestä ihan 15 metriä. Vaihdot onnistuvat nyt 10 metristä, ja silloinkin pienellä etenemällä (n. 30 cm). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti