Perjantaina tein hyvin lyhyen treenin molemmille tytöille, kun innostuin sitten vetämään omaa tokokurssia yhden tunnin sijasta melkein kaksi tuntia. Pitänee yrittää parantaa tapansa. :)
Kiia ja Superin kanssa tein ohjattua, zetan törppien kiertämistä, , luoksetuloa, tunnarin ja ruutua. Kiian ensimmäinen oikealle meni plörinäksi. Meni merkille mutta lähti sitten reippaana tyttönä vasemmalle. Pysäytin Kiian ja aloitin alusta. Kehotin tyttöä myös keskittymään ja nyt Kiia teki työtä käskettynä ja toi minulle oikeanpuoleisen kapulan. Seuraava toisto vasemmalle oli oikein mallikas kuten myös kolmas toisto oikealle.
Kiia seurasi hienosti, vaikka maassa olikin zetan törpöt. Minun pitää tehdä tätä treeniä vielä rutkasti lisää. Taisinpa tehdä muutaman jäävänkin mutta nyt en enää muista miten ne menivät. Luoksetulossa tein molemmat stopit. Tosin ensimmäisen aika läheltä, koska Kiia alkoi hidastella noin 15 metrin etenemän jälkeen. Tunnari onnistui ongelmitta. Myös ruutu oli hyvä. Super pääsi myös tekemään ohjattua ja ruutua sekä yhden hyvän tunnarin.
Lauantaina olikin huippupäivä, kun lähdimme Pieksämäelle treenailemaan porukassa. Tein Kiian kanssa aivan kokeenomaisen treenin, jossa jokaisen liikkeen lopussa palkkasin. Seuraaminen oli ihan ok. Vähän se vielä tsiikaili niitä merkkejä maassa mutta muuten oli kyllä kontakti ja paikkakin kohdillaan. Zetassa muistin nyt kävellä hieman hitaammin ja saimme onnistumaan kaikki jäävät ja ihan ensimmäisellä yrittämällä. Luoksetulo oli hyvä stoppeineen. Ruudussa meni maahan vasta toisella käskyllä mutta muuten liike oli hyvä. Ohjatun noudon tein oikealle vieläpä niin, että oikealla oli kapulan lähellä luoksetulon pysäytyskartio. Tästä huolimatta Kiia haki hienosti oikeanpuoleisen kapulan. Hyppynoudon teimme isolla kapulalla ja Kiia selvisi siitä hienosti. Ote olisi toki voinut olla lujempi mutta muuten ei ollut moitteen sijaa liikkeessä. Tunnari oli hyvä mutta treenin kruunasi lähes täydelliset kaukot. Itse vaihdot onnistuivat ilman etenemistä mutta Kiia ennakoi loppuperusasennon. Tällaisella suorituksella olisi kyllä kokeesta tullut se ykköstulos. Nyt enää pitäisi päästä kokeeseen...
Superin kanssa teimme tottiksen esteineen päivineen. Tosin metrinen ei ollut kuin 70-senttinen. Seuraaminen olisi saanut olla parempaa laukauksiin asti. Laukaukset taas nostattivat tyttöä niin, että selvisimme loppuseuraamisen oikein hienosti. Muut liikkeet olivat ihan ok paitsi esteiden kohdalla kapulan heitto aiheuttaa Superissa nykyisin peruuttamista. Tyttö parka joutuu itseään niin kovasti pidättelemään, että aivan on peruutettava. Pöhkö nainen. Eteenlähetyksessä eteni aluksi hyvin mutta kääntyi taas kysymään minulta toista käskyä, joten aloitin alusta. Nyt Super eteni hyvin. Minun on nyt saatava tähän treeniin se iso pallo Ikeasta, ettei Superin tarvitse zoomailla, missä se palkka on. Aivan lopuksi tein Superin kanssa vielä muutaman ruudun merkin kautta hallissa ja kahden ja puolen minuutin paikkaistumisen. Eilisestä illasta lähtien otan nyt tätä paikkaistumista ruokakupilla. Saa mummokoirakin jotain tehdä ruokansa eteen, kun laitan kaikki kolme istua napottamaan eteiseen.
Jatkamme myös jokailtaista kaukkarijumppaa junnujen kanssa. Kiia alkaa olla varsin pitkällä tässä mutta myös Superilla alkaa muodostua oikeanlainen ajatus vaihdoista. Kohtahan minulla on kaksi koiraa EV-luokassa. Mitenköhän minä sitten oikein kisaan? Olen miettinyt, että pitäisiköhän minun kisata Superin kanssa ensin TK3.
Lauantaina aamupäivästä kävimme Laukaan liikuntapuistossa ulkoilemassa. Otin myös kameran mukaan. Ties vaikka vielä tällä viikolla ehtisin purkaa kuvasaaliini ja laittaa muutaman söpöstelykuvan tännekin ihailtavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti