Tänään saimme erittäin ikäviä uutisia, jotka pistivät kyllä mielen matalaksi. Päätin siitä huolimatta tai varmaankin juuri sen vuoksi lähteä Vihtavuoreen treenaamaan tokoa oikein olan takaa. Niinpä tein kummankin junnun kanssa koko EVL-setin läpi paikkaistumista, -makuuta ja metallinoutoa lukuun ottamatta. Nancyn kanssa teimme rallytokon käännöksiä.
Kiian kanssa teimme siis alkuun zetamerkkien kiertämistä. Tyttö oli kyllä hyvässä vireessä ja teki todella hienoa seuraamista. Stopeissa kaksi ensimmäistä toistoa meni pieleen. Yritin tehdä seisomista ja Kiia tarjosi istumista. Kolmannella kerralla saimme tehtyä seisomisen, maahanmenon ja istumisen. Nyt Kiia oli hyvin kuulolla. Luoksetulon stopeista seisominen onnistui hienosti. Tein ensin seisomisen ja vapautin palkalle. Sieltä sitten maahanmenon. Ensimmäinen maahanmeno oli hieman puolinainen. Kiia jäi kyttäämään. Toisella toistolla palkka oli takana ja nyt sitten maahanmeno onnistui ongelmitta. Ruutuun meno oli hyvä. Merkit myös. Ohjatussa ensimmäinen nouto oli oikealle. Meinasi ensin lähteä keskimmäiselle, joten aloitimme alusta. Nyt toisella kerralla onnistui. Toinen nouto oli vasemmalle. Ei meinannut pongata sitä vaan meinasi mennä kentän reunalla olevalle merkille mutta lähti sitten itsenäisesti hakemaan vasenta kapulaa. Kolmas toisto oli taas vasemmalle. Nyt onnistui ongelmitta. Neljäs toisto oli oikealle. Onnistui hyvin. Sitten teimme tunnarin. Tämä oli oppikirjasuoritus. Hyvä Kiia! Teimme myös kaukkarit täydestä kisamatkasta ja ne onnistuivat täysin. Super hyvä Kiia! Lopetimme treenin ruutuun. Kyllä Kiia osaa mammansa mieltä piristää.
Tein samanlaisen treenin Superin kanssa. Seuraaminen oli nyt todella hyvää. Myös zetan kaikki stopit olivat napakoita ja onnistuivat ensimmäisellä yrittämällä. Luoksetulon stoppi oli hyvä siitä vauhdista, mitä Superkin tulee. Maahanmeno oli loistava. Ensimmäisellä kerralla, kun yritin lähettää ruutuun, Super lähti vasemmalla oleville ohjatun noudon kapuloille, pysähtyi ja meni jotenkin hämilleen. Aloitimme alusta. Nyt Super meni hienosti ruutuun (oikealle siis). Ohjatussa noudossa ensimmäinen oikea meni hyvin. Vasemmalle lähetettäessä meinasi lähteä oikealle. Aloitimme siis alusta. Nyt nouto onnistui hyvin.Tunnarissa oli karmean paljon vauhtia mutta Super työskenteli täsmällisesti ja toi oman. Kaukkareita teimme metrin päästä. Vaihdot onnistuivat hienosti. Aivan loppuun teimme vielä yhden ruudun vasemmalle. Super meinasi ensin laistaa merkin teosta mutta sain kuitenkin Superin merkille. Loppu menikin hyvin.
Nancyn kanssa tosiaan teimme vain seuraamista pujotellen ja eri tavalla kääntyen. Tein myös Nancyn kiertämistä sekä pari luoksetuloa lyhyellä matkalla maasta käsin. Nancylla oli hauskaa. Kuten myös minulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti