Saimme siitä 79 pistettä, vaikkakin seuraamisessa ainakin alkuun Super jätätti ja muuten oli todella outo. Aivan paineen alla, vaikken ollut hermostunut yhtään jäljellä koko koiralle. Vaikka Super pitikin paikkansa hyvin loppuseuraamisen, teki se töitä puolella teholla, mikä ei tuntunut yhtään hyvältä. Istumiseen tarvittiin kaksi käskyä. Maahanmeno ja luoksetulo olivat erinomaiset. Kuten myös liikkeestä seisominen. Tasamaan nouto oli erinomainen. Metrisellä heitin tahallani kapulan täysin vinoon ja varmuuden vuoksi käskin vain noutamaan sen. Super harkitsi hypyn yli menemistä mutta haki sitten kapulan. Vilkaisi paluumatkalla estettä mutta ei sitten tehnyt sitä. Mielestäni ei ollut pisteiden arvoista lähteä hypyttämään osittain lumisella kentällä Superia metrisellä, koska siinä epäonnistumisen riski oli kuitenkin riittävän suuri. Koska meillä ei ollut mahdollisuutta saada tulosta, menetin oikein mielelläni ne 15 pistettä. Vinoeste oli erinomainen. Myös eteenlähetys oli erinomainen.
Moitittavaa tottiksessa omalta osaltani oli karmea henkilöryhmä ja seuraamisen alkuosa. Tätä meidän pitää nyt päästä treenaamaan. Otin myös haasteen vastaan ja alan nyt rakentaa tuota hyppyä sellaiseen kuntoon, että ensi toukokuussa me lennämme sen yli. Tarkoituksena tehdä nyt 100 hyppyä 50 cm lähtien aina sinne 100 cm.
Tänään siis ensimmäinen hyppytekniikkatreeni 10 hypyllä, korkeutena 50 cm. Jatkamme tätä nyt lokakuun ja marraskuun.
Myös serkkuni kisasi ihan ensimmäistä kertaa jäljellä. Oiva nosti jäljen ja löysi ensimmäisen kepin mutta sitten hukkasi jäljen tai itseasiassa serkkuni oli ilmeisesti epäuskossa vetänyt Oivan pois jäljeltä. Oppia ikä kaikki. Esineruutu meni nollille kokemattomuutta. Leila ja Oiva tekivät myös tottiksen, jossa näimme kyllä paljon hyvää. Seuraaminen oli jo varsin mallikasta pitkät matkat. Välistä kontakti herpaantui. Liikkeestä istuminen meni seisomiseksi. Liikeestä maahanmeno ja luoksetulo oli muuten erinomainen mutta Oiva käytännössä käväisi vain siinä edessä ja hyppäsi samantien sivulle. Tasamaannouto oli muuten hyvä mutta luovutuksessa alkoi peruutella. Metristä Oiva ei suorittanut kumpaakaan suuntaan mutta toi kuitenkin kapulan. Vinoesteellä Oiva meni vain menosuunnan mutta toi kapulan. Eteenlähetyksessä lähti ensin hieman kaartamaan mutta oikaisi sitten ja meni heti ensimmäisestä käskystä maahan. Paikkamakuussa Leilan kävellessä nousi seisomaan mutta kävi sitten maahan ja makasi kiltisti loppuun saaakka. Pisteitä taisi tulla 64.
Myös kolmas kokeeseen osallistunut bortsu löysi vain yhden kepin, joten kyllä tämän ottelun voitti kirkkaasti hoffit. :)
Kuva: Kristiina Kerttula Super seuraa |
Kuva: Kristiina Kerttula Superin tasamaan nouto |
Kuva: Kristiina Kerttula Jommankumman estenoudon paluu |
Kuva: Kristiina Kerttula Super vinoesteellä |
Kuva: Kristiina Kerttula Oiva seuraa |
Kuva: Kristiina Kerttula Oiva seuraa vol 2 |
Kuva: Kristiina Kerttula Oiva-poika noutaa |
Kuva: Kristiina Kerttula Oiva vinoesteellä |
Kuva: Kristiina Kerttula Vauhdilla takaisin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti