Tyttöjen uudet pallot |
Kiialla oli ongelmia edelleen oikeanpuoleisen kapulan kanssa. Meinasi hakea keskimmäistä. Aloitimme aina alusta. Loppua kohden saimme onnistuneita toistoja ainakin se kaksi.
Superin kanssa vähän samaa vikaa mutta oli siinä muutakin. Kerran vasemmalle kun piti mennä, tyttö oli menossa oikealle jne. Mutta jatkamme hinkkaamista. Eihän tämäkään asia perille mene, ellei treenaa.
Superin tytöt tahkoavat sellaista vauhtia tulosta tokon puolella, että meillehän alkaa tulla kiire, ellemme halua jäädä tyttärien jalkoihin. ;)
Vakavissaan puhuen tähtään Superin kanssa EVL:n korkkaukseen ensi keväälle. Mahdollisesti jo tammikuussa mutta jos Kiia on silloin hyvässä iskussa ja ykköstuloksia vailla, niin sitten minun pitää panostaa Kiiaan. Kahden koiran kanssa, kun ei voi kisata samassa luokassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti