Eilen tosiaan oli ajatuksena tehdä Supralle rehellinen (ei siis mitään kikkailuja sisältävä) ja palauttava treeni. Ajatuksena oli nostattaa kolme ukkoa molemmilta puolilta (ensimmäinen virhe). Palkkaus heti muutaman haukun jälkeen. Viimeinen ukko roskiksessa. Alueena oli hieno kangasmetsä. Talloimme sellaisen 100 metrin radan. Meitä oli siis vain kolme henkeä, joten alue ei nyt ollut kovinkaan tiiviisti tallattu.
Ensin lähetin Superin vasempaan etukulmaan. Koska maalimies oli mennyt sellaisen pienen nyppylän taakse umppariin piiloon ja koska ei käynyt oikein tuulenvirekään, niin Super ei saanut hajua ensimmäisestä maalimiehestä mutta lähti pistolle, eteni oikealle, otti hajun toisella puolella olevasta maalimiehestä ja meni sinne. Enpä alkanut koiraa siitä torumaan vaan juoksin maalimiehelle. Palkkauksen jälkeen, otin vasemman etukulman hieman lähempää, jolloin Super sai kuin saikin hajun siitä.
Jatkoimme rataa oikealta puolelta. Nyt Super lähti pistolle hienosti mutta kävi sitten tarkistamassa oikean etukulman (ns. kuuma piilo) ja haki sitten toisen maalimiehen keskemmältä rataa. Ei ongelmia. Virhe oli asetella maalimiehiä noin lähelle toisiaan, koska ajatuksena ei ollut treenata kuumia piiloja eikä myöskään taaksepäin työskentelyä.
Lähetin Superin neljännelle maalimiehelle (siis joka oli edelleen se sama takalinjalla siirtyvä mokke). Super lähti hienosti pistolle mutta sitten otti hajun vasemmalta eli työskenteli taaksepäin. Mokke ei ollut mennyt niin keskelle, mitä olimme sopineet. Tämä oli eilisen treenin toinen virhe. Jatkossa treenataan niin, että a) kaikki piilot on merkitty niin, ettei mokke voi mennä väärään paikkaan piiloon tai b) joku on keskilinjalla näyttämässä, missä ukko on. Vain tällä tavoin voin varmistaa, etten opeta koiralle taaksepäin työskentelyä. Täytyy myöntää, että otti kyllä päähän oma tyhmyys.
Minä olen vastuussa koirani koulutuksesta ja minun olisi pitänyt pitää huoli näistä asioista.
Viides ukko olikin sitten roskiksessa. Super pongasi sen heti lähdössä. Roskis oli noin puolessa välin aluetta kivien takana, joten ukko varmaan haisi jo keskilinjalle, kun Super niin varmana meni suoraan piilolle. Nyt ei ollut ongelmia roskiksen ilmaisussa. Tämä oli eilisen treenin paras anti. Mutta sitten mentiin metsään ja pahasti...
Kuudennen ukon piti olla vasemmassa yläkulmassa. Piilo, joka oli siis merkitty krepein, oli isojen kivien takana puitten alla. Lähetin Superin sinne. Ensimmäisellä kerralla se ei sinne uponnut yhtään. Ei saanut hajua maalimiehestä. Lähetin toisen kerran ja nyt se meni ihan loppuun saakka mutta ei saanut hajua vaan lähti taas työskentelemään taaksepäin, koska mokke oli about 20 metriä piilosta vasemmalla! Voi hemmetin hemmetti. Kaiken kukkuraksi Super tuli pois tältä maalimieheltä ennen kuin ehdin lähellekään heitä... Pieleen meni tosi pahasti tämä treeni.
Päätimme ottaa vielä kerran sen vasemman yläkulman. Ukko tai siis akka juoksi sinne puitten alle koloon piiloon niin, ettei Super nähnyt sitä. Olisi varmaan pitänyt antaa nähdä, sillä piilo oli vaikea, eikä tuulikaan auttanut yhtään asiassa. Jouduin työntämään Superin sinne kulmaan kolme kertaa, kunnes osui ja uppos ja tyttö pääsi palkalle.
Tein siis eilen virheitä perusasioissa. Superille tuli kolme taaksepäin työskentelyä. Sen lisäksi se pääsi lähtemään maalimieheltä ennen kuin olin paikan päällä, vaikka yleensä kyllä pysyy siellä niin kauan, kun maalimies syöttelee koiraa. Nyt vissiin pääsi haukkaamaan ruokansa liian nopeasti. Tämän lisäksi viimeisellä ukolla minun olisi pitänyt auttaa koiraa ja antaa sen nähdä, kun ukko menee piiloon tai olla kokonaan tekemättä tuota viimeistä pistoa. Tarkoituksena oli tehdä helppo, palauttava treeni Superille mutta siitä tulikin aivan jotain muuta. Ei se meidän haku-ura tähän tyssännyt mutta ei varmaankaan auttanut sunnuntain koetta ajatellen. Virheistä oppii mutta en olisi toivonut näitä virheitä tähän treeniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti