Eilen minun piti päästä treenaamaan tokoa mutta en sitten jaksanutkaan, koska pääsin lähtemään kotoa vasta klo 20.15. Tällaista tämä on perheellisen, omakotitalossa asuvan ja työssäkäyvän ihmisen arki. Arki-illat ovat lyhyitä ja niin mahdottoman paljon tehtävää. Lunta tulee tasaiseen tahtiin, että lumitöitä pitää olla koko ajan tekemässä. Eihän siinä muu auta kuin hoitaa ensin työt ja sitten vasta huvit.
Toissa iltana kuitenkin tein pienesti tokoa Superin kanssa eteisessä. Teemana kaukkarit (osaa oikean tekniikan aivan läheltä. Up-down -vaihdot ihan pelkällä suullisella käskyllä), tunnarikepin korrekti pitäminen sekä seisomisen kierrot. Otin muutaman sivulletulonkin. Super on kyllä hauska, kun se niin sähäkästi tulee sivulle pyllyään siirtämällä. Piti ihan Teemullekin näyttää tämä temppu. Jos vain viitsin ja ehdin, voisinpa kuvata sen sivulletulon jokin kerta videolla ja ladata tänne.
Tänään illasta meillä on hoitopaikan joulujuhla Laukaan kirkossa, joten en varmaan tänäänkään ehdi treenailemaan. Jospa sitten torstaina ehtisi jotain tekemään. Perjantaina lähdenkin messariin. Siinähän se taas viikko menee, että hulina vain käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti