Lähdimme eilen vanhempien poikien ja tyttöjen kanssa Pieksämäelle treenailemaan. Paikan päälle tuli myös Oiva ja Hemmo ohjaajineen. Aloitin treenin Superin kanssa. Seuraaminen oli hyvää. Zetassa (seiso-istu-maahan) ensimmäisellä yrittämällä teki ensin istumisen. Toisella yrittämällä sain kaikki jäävät oikein. Super ei myöskään kääntynyt minun perään kulkiessani Supran ohi. Note to self: muista treenata lisää näitä ohituksia, jotta niistä tulee oikeasti varmoja. Luoksetulossa ensimmäinen pysäytys olisi saanut olla napakampi. Muuten ok. Ruudussa meni ensin siinä ihan meidän edessä olevalle sinisille merkille. Otimme häiriömerkin pois ja nyt sain Superin merkille mutta ruudun kanssa oli ongelmia. Super ei meinannut ensin hoksata missä se ruutu oli vaan meni katsomaan zetan merkkejä. Otimme pois toisenkin merkin. Nyt sain Superin hienosti ruutuun mutta kävelyosuudella Super lähti perään toisen käännöksen jälkeen. Kävin viemässä Superin uudestaan ruutuun ja tein kokonaisen kävelyn, jonka päätteeksi kävin palkkaamassa Superin ruutuun. Tämän jälkeen otimme muutaman ruutuun menon ihan läheltä. Tähän väliin teimme hyppynoudon. Meno oli vauhdikas, paluu hitaampi. Niinpä tein muutaman vauhtinoudon metallikapulan kanssa ilman hyppyä. Note to self: lisää varmuutta metallikapulaan. Ohjattua teimme kolme toistoa. Ensimmäisen vasemmalle, toisen oikealle ja kolmannen vasemmalle. Ensimmäisellä Super meinasi hakea keskimmäisen. Tuli kyllä pois kapulalta. Aloitimme alusta. Nyt haki vasemman hienosti. Oikea sujui ongelmitta. Myös seuraava vasen oli vahva esitys. Tunnari oli hieno. Kaukkareissa oli vaikeuksia, koska aloitti taas seisomisella. Aloitimme alusta. Nyt kävi hieman epävarmaksi, joten otin lähempää. Vaihdot onnistuivat hyvin n. 7 metristä. Treenin perusteella Super ei kyllä vielä ole valmis EVL:ään mutta eihän sitä koskaan tiedä, vai kuinka?
Kiian kanssa seuraaminen oli alkuun aika karmeaa. Muistutin Kiialle työmoraalista hieman, ja nyt seuraaminen oli paikkansa puolesta hyvä käännökset mukaan lukien mutta ilme oli huono. Myös zetassa oli ongelmia, kun Kiia jähmi. Sain kuitenkin ehkä viidennellä toistolla zetan suoritettua valitsemillani jäävillä. Luoksetulo oli hyvä. Tästä on kyllä tullut hieno liike. Kiia ei tule täyttä laukkaa mutta laukkaa kuitenkin. Pysäytys on hyvä ja maahanmeno ihan ok. Maahanmeno saisi olla nopeampi mutta kyllä tuokin kelpaa. Kiia ei myöskään vaihda askellajiaan missään vaiheessa. Ruutu oli muuten hyvä mutta merkille mentäessä Kiia kävi tekemässä vieressä olevan hypyn. :/ Teki sen myös toisella ja kolmannella kerralla, vaikka liikkuri siirsi sitä vähän sivumpaa ja seisoi sen takana. Kyllähän pieni ja päättäväinen bordercollie mahtuu sujahtamaan pienen pienestä raosta esteen ja liikkurin väliin ja sieltä sitten merkille. Voi elämän kevät tuota tyttöä. Ruutu itsessään oli ihan ok mutta ei tahtonut mennä ei sitten millään maahan vaan etsi etsimistään namipalaa ruudusta. Otimme sitten sitä ruutuun menoa ihan läheltä. Läheltä homma onnistuu hyvin mutta miksi ihmeessä ei sitten kauempaa. Eikö tarvitse totella vai mitä? Pöh ja pah, sanon minä. Ohjattu sekä vasemmalle että oikealle oli hyvä, ellei erinomainen. Myös tunnari oli erinomainen. Metallinouto oli hyvä, vaikka kapula oli lämmittämättä. Kaukkarit olivat erinomaiset. Tässäpä joutuu nyt miettimään, että kummankohan kanssa sitä oikeasti kannattaa lähteä kokeisiin. Jospa sitten vuorottelen tyttöjen kanssa. Kolikon toinen puoli. Oli kyllä hienoa nähdä taas Kiialta sen tavanomaista suorittamista (hyppyfiksaatiota lukuun ottamatta).
Nancyn kanssa tein vähän rallytokoa ja esittelin Eikalle mummon liikkeitä näyttelyhihnan päässä. Kylläpähän tuo mummeli tuo haasteita messaria varten. Miten ihmeessä saan ajoitettua meidän juoksemisen niin, etten aja kenenkään perään, kun tuolla on niin mahdoton vauhti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti