Vasemmalla: Kyborgi tokoilee Oikealla ylhäällä: Ruutu häämöttää takakulmassa Oikealla alhaalla: Kyborgi harjoittelee hyppytekniikkaa |
Vedin koko setin läpi soveltuvin osin. Seuraamista tein heti alkuun pihalla siten, että seuruutin Superia Satua ja Elisaa päin. Vähän se meinaa edes silmännurkasta vilkaista paikallaan seisovia ihmisiä mutta sain loppujen lopuksi onnistuneita suorituksiakin kasan. Jatkoimme tätä treeniä maneesissa siten, että seuruutin seiniä päin. Zetassa tein istu-seiso-maahan -järjestyksen niin, että palkkasin vasta sitten, kun otin Superin seuraamaan. Vähän nihkeesti meinaa lähteä, kun vissiin ajattelee, että eikös sen nakin pitänyt olla tuolla edessä. Minun pitää tätä treenata ihan omana juttuna edelleen ilman törppöjä ja niiden kiertoa. Maahanmeno jostain syystä onnistui vasta kolmannella yrittämällä. Liekö nuotti taas hieman vääränlainen? Luoksetulon molemmat stopit olivat hyvät. Myös ruutu oli hieno. Teimme sen oikealle. Ohjatun aloitin oikealla. Palkkasin pari kertaa merkiltä ensin. Molemmat ohjatut onnistuivat hienosti. Tunnari oli ympyrän muotoinen asetelma. Super haki hienosti oman mutta nälväsi vähän kapulaa. Metallinoudon tein tasamaan noutona. Tuli nyt laukalla takaisin. Tätä pitää muistaa vahvistaa edelleen. Aivan lopuksi tein hyppytekniikkaa perussarjana. Otin pari sarjaa videolle. Ensimmäiset hypyt Super selvittää tyylikkäästi mutta se viimeinen, joka nyt oli 50 sentissä, on kyllä energian haaskausta. Super ponnistaa aivan turhan korkealle ja siten hukkaa energiaansa. Huokaus, milloin minä onnistun opettamaan järkevän hyppytekniikan tuolle elukalle? Tuuli sen verran kolisteli maneesin ovea, että mielikuvitukseni alkoi laukata ja päätin lähteä äkkiä kotiin, enkä siis enää treenannut Kiian tai Nämpän kanssa. :) Tänään teimme lenkin jälkeen paikkaistumisen sen ajan, kun laitoin ruoat tytöille valmiiksi. Tämän jälkeen tein Superille vielä metallinoutoa herkkunakeilla ja tunnaria ihan frolicilla. Tunnarissa teemana korrekti puruote alusta loppuun saakka. Hienosti tuo tyttö tajusi, ettei otetta saa hellittää ennen kuin annan käskyn eli vaikka koskenkin kapulaa, puruotteen on oltava edelleen tiukka. Aivan loppuun teimme kaukkareita. Suoriutumistaso vaihteli jonkin verran. Välistä Super ennakoi vaihtoja, välistä unohti puhtaan tekniikan mutta kyllä me saamme nuo kaukkarit kuntoon ensi kesään mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti