Eilen tosiaan menimme vielä Vihtavuoreen treenaamaan tokoa tämän illan koetta silmällä pitäen. Kaiken kaikkiaan onnistuimme Kiian kanssa tekemään todella hyvän treenin. Tunnistusnouto oli hyvä. Myös ruutuun mentiin reippaasti. Kaukkarit olivat hyvät. Luoksteulon stoppi isolla takapalkalla onnistui. Tein ensin kahdella stopilla ja sitten vasta vapautin palkalle. Toisen toiston tein vain yhdellä stopilla. Metallinouto oli hyvä. Kuten myös ohjattu. Ainoastaan seuraamista ja zeta-kävelyä en treenannut. Eilinen treeni toi hyvän ja luottavaisen mielen tämän päivän kokeeseen.
Tänään aamusta kävin koirien kanssa 1,5 tunnin metsälenkillä. Tämän jälkeen ajoin nurmen ja sitten pitikin jo kerätä jälkikamat ja painella metsään jälkiä tallomaan. Kiian pojalle, Oivalle, talloin 600 metrin jäljen kuudella kepillä ja kolmella kulmalla. Jana oli n. 20 metriä. Jälki vanheni 1,5 tuntia. Superille talloin n. 650 metrin jäljen useammalla kulmalla ja kuudella kepillä. Jälki vanheni sellaiset 2 tuntia. Ilma oli todella lämmin. Mittari näytti 24 astetta. Sillä aikaan kun jäljet vanhenivat, menimme treenaamaan Koirakorpeen tottista. Tein Superille koko satsin. Tosin kiloisen jouduin tekemään kaksikiloisella, kun kiloinen oli toisen auton takakontissa. Hypyn korkeus ei ollut kuin jotain 70-80 cm välillä. Tottis oli muuten ihan ok mutta eteenlähettäminen ensimmäisellä yrittämällä oli huono. Toisella upposi aivan kentän päähän, kun kannustin jatkamaan. Tein vielä kolmannen lähetyksen niin, että kävimme katsomassa namipurkin ja sitten lähetys sille noin 15 metrin päästä.
Tottiksen jälkeen lähdimme ajamaan jälkeä. Janalla Super nosti takajäljen, eikä korjannut sitä itse. Itse jäljeltä nousi vain neljä keppiä, joista nostin itse yhden. Meiltä taisi jäädä taas se ensimmäinen keppi ja sitten jokin keppi välistä. Saatoin laittaa yhden kepin liian lähelle kulmaa - siis kulman jälkeen. Super kyllä teki työtä rauhassa, jopa niin, että pystyin tosiaan sen yhden kepin nostamaan itse maasta. Pitänee palautella näitä taitoja mieleen, jos meinaamme kokeisiin vielä tänä kautena lähteä. Myös Oiva jäljesti hienosti. Oiva nosti neljä keppiä. Selvitti kaikki kulmat ja oli muutenkin todella pätevä.
Iltapäivästä kävimme kisaamassa tokossa Kiian kanssa omalla kotikentällä. Tällä kertaa nollasimme ohjatun noudon ja ykköstulos jäi 10 pisteen päähän. Oiva sen sijaan teki hienon ykköstuloksen alokasluokassa 180 pisteellä KP:n kera.
Huomenna olisi taas vuorossa tokoa, lauantaina hakua, sunnuntaina tokoa ja maanantaina jälkeä, esineruutua sekä tokoa. Tiistaista lähtien on Super tauolla kokeeseen saakka. Kiian kanssa toivottavasti pääsemme ensi torstaina agilityyn. Onhan tuota taukoa jo tullutkin aika paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti