Ajelimme eilen hieman lyhyemmän työpäivän jälkeen tyttöjen kanssa Keuruulle treenitreffeille. Tapasimme siellä Kaijan ja Heidin kanssa. Ajatuksena oli päästä näkemään tulevan pentueen isä ja äiti hommissa. Minä tietenkin hyödynsin tilaisuuteni treenata vieraalla kentällä.
Kiian kanssa tein vain ruutua sekä ohjattua että luoksetulon maahanmenoa. Super pääsi ruutuun vain kaksi kertaa. Kiia lähti ruutuun ensimmäisellä lähetyksellä ihan mukavasti, tosin nopeamminkin olisi voinut mennä mutta kiersi sinne sivusta. Tässä kohdin minulla oli ehkä sekuntti aikaa päättää palkkaanko koiran siitä, että pongasi vieraan ruudun vieraalla kentällä, vaikka suoritus ei ollut täydellinen vai vaadinko menemään ruutuun suoraan edestä. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon eli Kiia sai "höpö-höpöt" ja aloitimme alusta. Toisella yrittämällä (mutta en silloinkaan ihan heti, kun kävi epävarmaksi) sain Kiian kuitenkin ruutuun ja siitä sitten palkka. En siis ottanut edes maahanmenoa.
Ohjatussa päätimme olla keljuja ja rakensimme sen ruudun eteen. Tämä keljuus kostautui heti. Kiia nimittäin meni hieman epävarmana merkille ja siitä paineli sitten suoraan ruutuun - juosten siis keskimmäisen kapulan yli. Voiko nyt tuosta koiraa moittia. Vaihdoimme suuntaa. Otimme oikean kapulan, joka sattui jäämään hieman kentässä kasvavan nurmen sekaan ja Kiia ei sitten millään pongannut sitä vaan yritti hakea keskimmäisen ja sitten jo vasenta ja ties mitä. Helpotin treeniä ja kävin tuomassa oikeaa kapulaa hieman lähemmäksi eli noin 8 metriin ja nyt sitten onnistuimme hakemaan oikean kapulan. Siitä kiitosta.
Sitten teimme luoksetulon maahanmenoa, joka on taas todella huonolla mallilla. Kiia pysähtyy seisomaan ensimmäisestä käskystä ja menisi maahan toisella käskyllä, jota siis en anna. Saattaa mennä ensimmäisestäkin käskystä maahan mutta piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän odotusajan jälkeen. Onneksi paikan päällä oli Heidi minua neuvomassa. Sitä jotenkin sokeutuu näihin omiin ajatuksiinsa. Heidin neuvojen mukaisesti teimme ihan läheltä maahanmenoja niin, että Kiia onnistui tekemään nopean maahanmenon (Kiialle nopean) ja siitä sitten palkka. Olen taas ilmeisesti unohtanut Kiian kanssa tämän positiivisen vahvistamisen ja alkanut vääntää tytön kanssa kättä - ja aivan turhaan. Puhun usein, että Kiia on se meidän perheen jästipää mutta eilinen kyllä osoitti, että se jästipää taidan olla ihan minä itse ja teen itse Kiiasta jästipään. Miten minä taas olen langennut tähän ansaan? Päivän sana on siis positiivinen vahvistaminen.
Kiian kanssa tein pari autettua ruutuun lähettämistä treenin lopussa tai jossain välissä. Nyt en enää muista, sillä siinä oli minulle aivan liian monta liikkuvaa osaa. Heidiltä sain monta vinkkiä esim. noutojen opetteluun sekä luoksetuloon että esineruutuun... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon. Oli todella virkistävä treeni. Näitä minä haluan lisää!
Lopussa teimme vielä esineruututreenin. Paikka oli tosiaan uusi. Teimme ruudun Heidin esineillä. Superin esineruutu oli huono. Se oli ponneton mutta tyttö toi kuin toikin vaadittavat kaksi esinettä. Täytyy sanoa, että ei ole kovinkaan hyvä fiilis lähteä sunnuntaina kokeeseen, kun tuo tyttö on nyt niin vaisu. Meidän pitänee tähdätä kaikki kokeet aina juuri ennen juoksuja tai sitten minun on saatava apua tuohon motivointiin erityisesti näin juoksujen jälkeen. Nartut ovat kyllä niiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihania, että oksat pois!
Kiiakin pääsi hakemaan yhden esineen. Ei sitä kyllä ensimmäisellä lähetyksellä löytänyt mutta sinkasi kyllä ruutuun todella näyttävästi. Varmaan Superin haukkuminen sikaosastolla boostasi tyttöä mukavasti. Toisella lähetyksellä Kiia toi minulle esineen vasemmasta yläkulmasta. Ihan pätevä tyttö minun pikku Kiippuli oli ottaen huomioon, että esineruutu ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen helppo nakki Kiialle ja jos se nyt tuo minulle vieraastakin ruudusta edes yhden esineen ja työskentelee siellä ilman suurempia apuja, niin kyllä voin olla tyytyväinen.
Tänään olisi tarkoitus mennä vielä kerran metsään Superin kanssa. Mukaan joudun ottamaan ainakin yhden jälkikasvustani, kun meidän pihaprojekti on niin pahasti kesken, että tuskin mieheni huumorintaju enää riittää siihen, että akka juosta jolkuttaa kaiken maailman treeneissä illat pitkät ja hän kotona lasten kanssa ja etupiha on kaivettu auki niin, että pitää melkein Red Bullia juoda, jos meinaa kotiovelle päästä. (Red Bull antaa siivet!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti