perjantai 5. heinäkuuta 2013

Keskiviikkona tokottelua/tottista ja torstaina hapuilua

Keskiviikkona kävimme kentällä tekemässä lyhyen toko-/tottistreenin. Kiian kanssa tein alkuun hieman seuraamista ja sitten pysäytyksiä niin, että paluumatkalla heitin aina palkan eteen. Kun palasin koiran sivulle, vapautin koiran palkalle. Tällä yritän suunnata katsetta eteen. Luoksetulotreenissä teimme yhden stopin ja pari maahanmenoa seisomisesta. Ensimmäinen maahanmenotreeni ei onnistunut mutta toinen oli jo hyvä. Kiia ei oikein malta mennä maahan, kun jää kyttämään palloa. Kokeilen vielä jatkaa treeniä pallon kanssa mutta täytyy antaa tähän napakampi käsky ja sitten heittää edelleen sitä palloa taakse.

Ruututreeni oli nyt tällä kertaa sellainen, että ruutu oli keskellä kenttää ja molemmilla puolilla oli merkki n. 10 metrin päässä. Ajatuksena tehdä lyhyitä lähetyksiä ruutuun. Oikealle lähetettäessä homma onnistui moiteettomasti mutta vasemmalta lähetettäessä meinasi Kiia koko ajan kartaa sisään sivusta. Teimmepä sitten ruudun kiertoa ja sisääntuloa etusivusta.

Ruudun jälkeen teimme ohjatun kaksi kertaa oikealle ja yhden kerran vasemmalle. Ensimmäisellä oikealle lähetyksessä meinasi karata vasemmalle kapulalle. Ei kun alusta. Nyt onnistui, myös uusinta onnistui hienosti. Ohjatun jälkeen jumppasimme istu-seiso ja istu-maahan -vaihtoja pallolla. Onnistuivat nyt ensimmäisellä käskyllä.

Superin kanssa aloitin seuraamisen käännöksillä ja jäävillä. Jäävissä en enää kävellyt koiran taakse. Oli taas ongelmia maahanmenon kanssa, ellen sitten liikkeen alussa sanonut, että nyt tulee maahanmeno. Luoksetuloa teimme siis ilman pysäytystä. Luoksetulon jälkeen teimme samaa ruututreeniä mitä Kiian kanssa. Nyt Super lähti hienosti merkiltä ruutuun. Tämä on erinomainen treeni Supralle. Ruututreenin jälkeen teimme kaksi kolme noutoa kilosella kapulalla. Kehuin paluumatkalla Supraa. Hienosti se kyllä laukkasi myös paluumatkalla mutta ihan varmuuden vuoksi halusin rohkaista tyttöä. Teimme myös ohjattua kerran oikealle ja kerran vasemmalle. Lopuksi teimme eteenlähettämisen. Ongelmaksi muodostui se, että Super lähti kaartamaan oikealle, koska aikaisemmin olen tehnyt tällä kentällä eteenlähettämistä enemmän oikealla. Kävin näyttämässä namikupin Superille ja tein todella pitkästä matkasta eteenlähettämisen. Tottahan toki se nyt onnistui.

Eilen oli puolestaan hakutreenin vuoro. Ensimmäinen ukko oli oikeassa etukulmassa. Siihen päälle n. 15 haukkua ja palkaksi nakkia. Maalimies vei koiran keskilinjalle. Seuraava ukko oli vasemmalla. Nyt Super ei meinannut millään lähteä miehelle. Tuuli kävi takaa, eikä Super saanut hajua. Laitoinpa koiran kiinni ja kävin melkein ukon luona. Tosin niin, että siitä kohdasta mistä käännyin takaisin keskilinjalle, ukko oli noin 15 metrin päässä oikealla. Nyt lähetys ja ilmaisu onnistuivat moiteettomasti. Kolmas ukko löytyi ongelmitta. Tähän päälle teimme vielä kaksi piilon ilmaisua niin, että Supraa nostatettiin piilolla. Supra siis näki, kun ukko meni piilolle. Kehuin kovasti Supraa haukkumisesta. Maalimies palkkasi Supran noin kolme kertaa per piilo. Tässä on ideana se, että Super yhdistää piilolla minun paikalle tulemisen palkkaan ja vallan innostuu haukkumaan, kun tulen paikan päälle. Toivottavasti tepsii, sillä ilmot seuraaviin koitoksiin on jo laitettu menemään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti