perjantai 13. syyskuuta 2013

Ihana treeni-ilta

Pääsin eilen illasta ihan oikeasti treenaamaan tyttöjen kanssa. Kiian kanssa meillä oli agilityä. Siinä treenien välissä tein sitten myös tokoa. Superin kanssa otin hyppytekniikkaa, pylvään kiertoa ja sitten agitreenien jälkeen kaukalolla ohjattua ja ruutua.

Agilityratana oli uusimmassa agi.fi -lehdessä ollut pian valmistuvan tuomarin rata. Nimeä on nyt muista mutta rata oli sellainen häkkyräkäkkyrä. Esteitä vain muutama mutta ne suoritettiin sitäkin useammin.

Ongelmaksi muodustui rimojen tiputtelu. Kiia tiputtaa riman, jos

  • vedätän liikaa
  • valssaan liian myöhään (jolloin olen edessä)
  • teen persjätön liian myöhään (olen taas edessä)
  • muutan rytmiä hitaammaksi (Kiia ilmeisesti valmistautuu silloin vaihtamaan suuntaa tai jotain)
  • lasken käsiä alas.
Tässä onkin työstämissä. Minulla siis. Tokotreeni meni sen sijaan todella kivasti. Kiian kanssa tein hieman seuraamista juosten. Tämän jälkeen tein zetan pysäytykset järjestyksessä istu-seiso-maahan. Kaikki onnistuivat ensimmäisellä yrittämällä. Nyt pitää muistaa ottaa repertuaariin muitakin järjestyksiä.

Zetan jälkeen teimme yhden kokonaisen luoksetulon molemmilla stopeilla. Onnistui todella hienosti. Maahankin mentiin ja ihan ensimmäisellä käskyllä. Myös ruutu oli hyvä. Tein sen tällä kertaa vasemmalle. Ohjattuja tein yhden oikealle, yhden vasemmalle ja taas yhden oikealle. Kaikki kolme onnistui hienosti. Metallinoutokin tasamaanoutona oli hyvä. Ihan lopuksi teimme kaukkareiden vaihtoja istumisesta-seisomista ja siitä istumista. Onnistuivat 6 askeleen päästä. Laskeskelin, että 15 metriä on noin 25 askelta, joten täyteen kisamatkaan on vielä pitkä matka. Maasta-seisomista ja siitä maahanmenoa onnistuu nyt 12 askeleen päästä. Lisää jumppaa näihin.

Superin kanssa teimme 4-5 neljän matalan esteen sarjaa pk-esteellä höystettynä. Ensimmäinen oli todella surkea suoritus. Korkeutta pk-esteellä vain 70 cm. Seuraavat onnistuivat paremmin. Aivan lopuksi tein hyppysuoraa 4 esteellä heittäen pallon eteen. Korkeudet vaihtelivat 35-40 cm välillä. Hyvinhän se nämä handlaa.

Tämän jälkeen harjoittelimme pylvään kiertoa jo vähän pidemmästä matkasta ja pallopalkalla. Alkoihan sitä vauhtia tulla. Olen tullut siihen tulokseen tuolla Peurungassa lenkkeiltyäni, että Superilla on ihan kiitettävästi sitä saalisviettiä. Tuntuu jaksavan ajaa "riistaa" aika pitkiäkin matkoja. Viimeksi ajautui jopa puolen kilsan päähän hiekkatielle. Jospa osaisin valjastaa tämän vietin nyt näihin harrastuksiin. Aivan lopuksi teimme ruutua merkin kautta sekä ohjattua. Nyt näyttäisi siltä, että myös Superille vasen on vahvempi, joten alamme treenata enemmän oikeaa. Olihan tuossakin treenissä säätöä mutta en nyt jaksa alkaa sitä purkaa tämän enempää. Pääasia että saimme paljon onnistuneita toistojakin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti