Perjantaina olinkin vetämässä yhdessä Tiian kanssa ALO/AVO-kurssin ensimmäistä treenikertaa. Ennen kurssia ehdin treenata Kiian kanssa ohjattua, tunnaria ja kaukkareita. Teimme ohjattua kaksi oikealle ja yhden vasemmalle. Ensimmäinen toisto oikealle meni hyvin mutta toisella sitten Kiia oli lähteä suoraan kapulalle. Jouduin aloittamaan alusta. Nyt nouto onnistui. Vasemmalle sen sijaan lähetettäessä Kiia oli hakea keskimmäisen. Täytyy todeta, että olipa outo virhe. Sain kuitenkin Kiian toisella toistolla vasemmalle.
Tunnaria teimme pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla Kiia hammasteli paria vierasta kapulaa mutta toi edelleen sen oman. Toisella kerralla työskenteli tarkasti ja maltillisesti ja toi oman. Sanoin alkuun jarruttavan käskyn eli "Nätisti!".
Kaukkareissa seisomisesta maahanmenot onnistuivat ongelmitta 12 askeleen päästä mutta seisomisesta istumiset tuottivat vaikeuksia, sillä Kiia liikuttaa vasenta takajalkaa jonkin verran sivuun todella helposti. Kun oikein keskittyy, onnistuu tekemään vaihdon liikuttamatta takajalkojaan. Lisää treeniä siis tiedossa.
Tokokurssin jälkeen tein Superille pari ruutuun lähetystä ja ohjattua. Oli ihan hyvät toistot. Ei niistä sen enempää. Illasta sitten minulle nousi hieman lämpöä, joten peruin hakukokeen. Nukuttuani pitkät yöunet päätin sitten käydä tallomassa tytöille jäljet, mikä ei ollut kovin hyvä idea, sillä pulssi pääsi nousemaan melko korkealle. Superille tein 850 metrin jäljen useammalla kulmalla ja kuudella kepillä. Ikää jäljelle tuli yli 2 tuntia. Super selvitti jäljen todella hienosti. Janan pituus oli noin 40 m. Yhdessä kulmassa ajoi yli mutta korjasi kyllä sen sitten. Kiialle tein vain 650 metrin jäljen neljällä kepillä. Janan pituus oli n. 30 metriä. Kiian jälki sen sijaan oli alkuun aivan kamala. Jäljesti selkeästi marjastajaa tai jotain vastaavaa. Marjastajia nimittäin vilisi alueella aika kiitettävästi. Mutta loppu menikin oikein kivasti ja kolme keppiä sieltä nousi. Kulmatkin Kiia selvitti ongelmitta. Jälkien vanhetessa kävimme tekemässä esineruututreenin. Superille tein kolme esinettä ja Kiialle kaksi. Super oli kyllä pätevä esineruudussa. Haki nopeasti kaksi ensimmäistä. Lähiesinettä joutui työstämään pidempään. Kiia sen sijaan kaahasi vain takarajalla, eikä meinannut löytää kahta meille uutta esinettä sitten millään. Kävin hieman auttamassa ja sitten lähetin vielä kerran yhdelle esineelle lähetyslinjalta. Tämä onnistui hyvin.
Sunnuntaina olikin kasvattipäivä, jossa meillä oli kouluttamassa suojelupuolen ammattilainen, Hiltusen Heikki. Heikki valaisi meille hieman noita vire- ja viettijuttuja. Kyllä meni ajatusmaailma uusiin puihin. Kaikki koirakot joutuivat palaamaan perusteihin eli siihen, että kun koiralla on vire-/tunnetila oikea, näkee se vain sinut kentällä, jolloin esim. muut ihmiset, koirat yms. eivät aiheuta häiriötä. Meillä oli kaiken kaikkiaan todella hieno päivä, vaikka treenit per koirakko jäivät vähiin mutta tietoa ja teoriaa saimme enemmän kuin osasimme odottaa. Kiia pääsi pari kertaa pyörähtämään agiradalla. Ensin minun kanssa ja sitten Sokan omistajan, Tuomaksen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti