Kirjoittelen tätä tekstiä ylituomari 1 -kurssilta muiden syödessä lounasta. Minulla ei ole nälkä mutta ei myöskään eväitä. :)
Lähdin eilen myöhään illasta vielä kentälle siitä huolimatta, että olin varma olevani yksin siellä. Iloiseksi yllätykseksi paikan päällä olivat vielä Elisa ja Pinna, jotka olivat juuri lopettelemassa omaa treeniään. Sanoin kyllä Elisalle, ettei hänen tarvitse minun mattimyöhäisen takia kentälle jäädä mutta minun onneksi hän päätti toisin.
Aloitin treenin zetamerkkien kiertämisellä. Kiialla, kun on sellainen pienen pieni fiksaatio noihin merkkeihin ja sen pitää tsekata jokaikinen törtsä seuraamisen aikana. Elisa neuvoi minua virittämään Kiian zetaan niin, että Kiia tietää varmastikin, että nyt seurataan, eikä mennä merkille. Teimme myös ohjattua. Olin jättänyt oikealle puolelle yhden merkin vahingossa ja niin Kiia meni ensin merkin taakse. Toisella toistolla onnistui löytämään oikeanpuoleisen kapulan. Vasen onnistui hienosti. Toisella toistolla oikealle Kiia meni suoraan kapulalle. Hyvä Kiia!
Aivan loppuun teimme muutaman kaukkarin vaihdon, jotka onnistuivat hyvin. Seisomisesta istumisessa Kiia kääntää toista takajalkaansa mutt keskusteltuani Elisan kanssa tulin siihen tulokseen, että se voi olla todella vaikea kouluttaa pois. Voi olla, ettei Kiia edes tiedosta tätä ja koska se ei varsinaisesti aiheuta etenemistä, niin antaapi olla. Juttelin myös Elisn kansa Kiuasta noin yleisesti, ja keskustelumme perusteella voisinpa melkein väittää, että turhauman kautta Kiia toimii parhaiten. Elisa sanoi, että taisteluhaluiset (Kiia!) ja sinnikkäät (eli jästipäiset, lue Kiia!) koirat turhautuessaan oikein pinnistelevät onnistuakseen. Tämä toimii liikkeissä, jotka koira jo osaa. Olen siis sattumalta osannut ohjata Kiiaa sille sopivalla tavalla.
Tätä kirjoittelen kotoa käsin. Vieressäni makaa lietelannalle, koirashampoolle ja märälle turkille haiseva bordercollietyttö, jonka kanssa teimme eilen aluksi merkkiä zetan merkeillä. Elisalta sain hyvän pointin siihen, kuinka minun kannattaa tehdä tämän treenin yhteydessä samalla zetamerkkien kiertoa. Onnistuimme tässä ihan kivasti. Tämän jälkeen teimme ohjattua ensin yhden oikealle (onnistui heti) ja toisen vasemmalle. Tässä Super ensin kääntyi, pohti hetken ja lähti noutamaan vasenta kapulaa ja oikein vauhdikkaasti. Hieno Super! Lipuksi teimme pylvään kiertoa ja siihen kerran stopin, joka onnistui hienosti. Oli kyllä hyvä ja napakka treeni. Sain paljon ajateltavaa ja vinkkejä Elisalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti