torstai 7. marraskuuta 2013

Vieraalla kentällä

Tiistaina illasta ajelimme Jyskään meille vieraalle kentälle treenimään tuulen tuiverruksesta huolimatta. Kenttä oli varsin kivasti valaistu, joten päätin ottaa tytöille koko setin.

Teimme siis seuraamista, zetaa, luoksetulon maahanmenoja pari, ohjattua vaikeimman kautta niin, että ruutu oli houkuttimena vasemmalla, ruutua, metallia tasamaanoutona, tunnarin ja kaukkareita. En jaksa nyt lähteä analysoimaan onnistumisia ja epäonnistumisia mutta sen verran voin kertoa, että sunnuntain ongelmat lähtevät ilmeisesti minun äänenkäytöstä käsin. Zetassa seiso -käsky on melko korkea. Samoin kaukkareiden istu -käsky. Kiia taitaa olla aika tarkka äänensävyille eli kuuntelee enemmän tajuutta kuin sanaa. No niin, nyt kaikki fanaattiset koirankouluttajat sanovat, että kyllä sen koiran pitäisi oppia erottamaan itse sanat... joo joo... pitäisikin mutta jos ei vielä osaa, pitää minun ensi sunnuntaina kiinnittää huomiota omaan käskytykseen, että kuinka niitä käskyjä Kiialle huutelen.

Superin kanssa tein pitkälti samankaltaisen treenin. Ohjattua hieman helpotin. Luoksetulossa en tehnyt stoppia laisinkaan. Tunnarinkin taisin jättää väliin karmean tuulen vuoksi. Myöskään kaukkareita en ottanut.

Aivan lopuksi hömpöttelen Nancyn kanssa rallytokojuttuja sellaisen 10-15 minsaa, ja kivaa oli. Välistä sain ihastella Superin Lova-tyttösen tokoilua. Kylläpä tyttö meni nopeasti ja tarkasti ruutuun. On nämä vain ihanan päteviä nämä Superin tyttöset.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin korjata kirotusvihrettä, mutta puhelin päätyi poistamaan koko kommentin... :P Eli varmaan ollut Lova ruudun kimpussa, tai sitten tuo Nova on aika superkiitäjä, jos teille asti kerinnyt käymään... ;)

      Poista