Eilen hilpasimme Kiian ja Tuomaksen kanssa Laukaan koiraharrastajien mölliagilitykisoihin. Ajatuksena oli, että Nina käy kirmaamassa Kiian kanssa kilpailevien radan. Koska olin paikan päällä koko illan, päätin käydä itsekin juoksemassa kummatkin radat.
Möllien rata oli helppo ja saimme sieltä vitosen. Puomin kontakti jäi tekemättä. Kilpailevien rata olikin sitten jo hieman vaikeampi. ;) Nina juoksi Kiian kanssa sieltä vitosen ja minä hyllyn kertaa kolme tai jopa peräti neljä. Meni siis aivan sekametelisopaksi koko rata. Hyvä, että SM-kaksikko kuitenkin teki hienon, yhteisen radan, vaikka mamma olikin paikan päällä.
Möllien jälkeen suuntasin Kiian ja Superin kanssa Peurunkaan juoksulenkille. Lenkin päätteeksi tein Superille hiekkatiellä neljä kertaa pudotetun. Johan tyttö alkoi päästä juonen päästä kiinni. Viimeisin toisto oli 39 harppausta pitkä. Kotipihassa otin vielä hyppytreeniä, jossa ennen pk-estettä oli kaksi matalampaa estettä (20 cm). Tein yhteensä kahdeksan toistoa: 80 cm x 2, 85 cm x 2, 90 cm x 2 ja 80 cm x 2. Super otti noissa korkeammissa hypyissä hieman kosketusta esteestä takajaloillaan mutta selkeästi olemme päässeet eteenpäin tässä. Seuraavan kerran teen helppoja hyppytreenejä, joissa maksimissaan on 70 cm korkeutta. Yritän saada Superin enemmän avaamaan itsensä.
Tänä iltana olenkin liikkeenohjaajana Pieksämäellä alokas- ja avoimessa luokassa, joten tytöt Kiiaa lukuun ottamatta saavat viettää vapaapäivää. Kiia menee agilitytreeneihin Ninan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti