perjantai 21. kesäkuuta 2013

Tokoa agilityn lomassa

Eilen olikin Kiian vuoro päästä täysrääkkiin, nimittäin eilen oli agilitytreenit. Otin mukaan myös Superin ja tokotarvikkeet. Agiratana meillä oli tämän vuoden SM-yksilökilpailun minien hyppyrata, joten askarteltavaa löytyi tuollaiselle megaloikka-maksikoiralle. Jonkin aikaa hiottuamme radan eri kohtia, alkoi ne jo sujua vaarsin mallikkasti. Kiia ohjautui todella hienosti mutta tiputteli sitten rimoja, koska olin yleensä persjätöissä/valsseissa taas koiran edessä. Kerta kaikkiaan Kiia ei pysty hyppäämään minun syliin. Pitäisiköhän sitä oppia liikkumaan alta pois vähän ripeämmin, eikä jäädä varmistelemaan lähetyksiä? No ei... Onnistuin muuten tekemään pitkästä aikaan hienot persjätöt. Yleensä olen näissä aina myöhässä ja sitten koira suihkauttaa väärälle puolelle.


Tässäpä muistilista seuraaviin kertoihin:

  • Jos putkesta pitää päästä kääntymään nopeasti, kutsu koiraa juuri ennen kuin se sukeltaa putkeen. Näin saan pysäytettyä sen vauhdin ja kuulolle heti, kun tulee putkesta. 
  • Vastakkaisella jalalla ja kädellä pysäytys hypylle, kun koiran tarvitsee kääntyä tiukasti hypyn jälkeen (radalla tokalta esteeltä kolmannelle takakierto).
  • Niistossa rintamasuunta kohteen suuntaisesti (muurin jälkeisellä hypyllä niisto putkeen)
  • Vekki tarpeeksi kaukaa, jotta ehtii edestä pois.

Täytyy kyllä sanoa, että oli kiva treeni, kun tuli niin paljon onnistumisiakin sinne, vaikkakin jouduttiin useampaan kertaan ottamaan tiettyjä kohtia. Harmi, ettei netistä löydy ratapiirrosta kyseiseltä radalta, niin olisin voinut vähän tarkemmin selvittää noita juttuja.

Ennen Kiian vuoroa otin Superin tokotreeniin. Teimme aluksi "Valmis"-virityksiä eli Super on perusasennossa sivulla ja kun katselee muualle, sanon "Valmis", jolloin Super nostaa katseen ja pääsen palkkaamaan tytön tästä. Varsin hyödyllinen työkalu kokeisiin.

Tämän jälkeen teimme ihan yhden askeleen seuraamisia eli seuraamisen aloituksia. Palkka tuli vain, jos katsekontakti pysyi. Näiden jälkeen tein zetan jääviä. Taas oli ongelmia maahanmenon kanssa. Sitten kun keskityin antamaan maahan-käskyn Superille normaalilla intonaatiolla, homma toimi. On se vaikeaa. Minulle siis. Zetan jälkeen tein hieman luoksetulon stoppeja sekä läpijuoksuja. Palkka vain täysin onnistuneista. En myöskään hyväksynyt, jos Super lähti tulemaan ravilla vaan aloitin liikkeen alusta. Uskon kyllä, että tämä homma alkaa toimia heti, kun Super sisäistää mistä tässä on kyse. Tokossa lisään luoksetuloon nimen ja pk-puolella en. Jospa Super tästä erottaisi kummasta luoksetulosta on kyse. Luoksetulotreenien jälkeen teimme monta erilaista merkkiä. Tämäkin alkaa sujua jo ihan mukavasti. Vauhtia varmastikin tulee kokemuksen myötä. Ensimmäisen satsin lopuksi tein ruutuun lähettämistä. Nyt vaikeutin treeniä niin, että aluksi lähetin Superin merkille pari kertaa ja kolmannella kerralla lähetin ruutuun mutta Super kävi epävarmaksi ja lähti haistelemaan takana olevaa nurmea. Niinpä veimme nakkeja ruutuun ja teimme alusta. Tosin vein Superin merkille ja siitä sitten lähetin ruutuun. Ruutuun lähetys onnistui luonnollisesti hyvin. Nakilla on ihmeellinen vaikutus... Ruutu oli nyt vasemmalla.

Tämän jälkeen kävin kirmailemassa Kiian kanssa aksaa ja sitten tulin takaisin parkkikselle ja aloitin tokorääkin Kiian kanssa. Aloitimme tunnarilla. Tein varmaan 10 toistoa, ellen jopa enemmän. Meillähän on ongelmana se, että Kiia haistelee hampailla mutta tuo aina oman. Ajatuksena on ollut turruttaa tyttö niin, että vire on tarpeeksi alhaalla ja pystyy keskittymään haisteluun riehumisen sijaan. Tein monta palkatonta toistoa mutta jotenkin tuntui, että Kiia kävi aina vain levottomammaksi ja päätin kehua ainakin suullisesti, jos meni omalle kapulalle ja nosti sen ilman, että olisi ehtinyt nostella toisia kapuloita. Tuohon treeniin sisältyi siis kaikki mahdolliset virheet. Kiia saattoi haistella kapuloita, nostaa oman kapulan, tiputtaa sen, käydä haistelemassa/nostamassa toisia kapuloita, palata oman kapulan luokse ja lähteä tuomaan sitä mutta tiputtaa sitten, kun kehun jne. Siis täyssekametelisoppa. Tein monen monta toistoa ja se viimeinen onnistui todella hienosti, joten jätin treenin siihen. En kyllä tosiaan tiedä mitä Kiia treenistä oppi, jos nyt oppi mitään. Blaah... 

Tunnarin jälkeen teimme seuraamista mutta nyt keksin laittaa pallon kainaloon ja jopas seurasi nätisti. Myös zetan pysäytykset onnistuivat paremmin, kun tyttö oli seuraamisosuudella paremmin kuulolla. Tähän samaan syssyyn tein muutamia luoksetulotreenejä samaan tapaan kuin Superilla. Kävimme myös merkit läpi. Tässä treenissä Kiia tahtoi aluksi hakea edellisen merkin mutta sitten lopuilta ymmärsi mennä sille merkille, joka oli siinä meidän edessä. Yleensä lyhensin matkaa, jos meinasi karata viereiselle merkille. Tämän treeniosion lopuksi tein ruutua. Merkille lähetykset onnistuivat hyvin kuten myös itse ruutuun meno mutta siellä jäi liian eteen, joten jouduin aloittamaan alusta. Veimme siis Kiialle pallon ruutuun ja nyt homma onnistui hyvin.

Tokotreenistä mentiin takaisin agilityn maailmaan kurvailemaan vielä hetkeksi. Vuoromme päätyttyä keräsimme esteet pois ja minä jatkoin tokotreeniä parkkipaikan puolella. Kiia sai tehdä vielä kaukkareita, joissa olikin sitten aika lailla jumia. Kiia nimittäin ei noussut istumaan - ei sitten ollenkaan. P*****le. No tätä veivattiin ja työstettiin monella eri tavalla - ajatuksena, että koiran on noustava istumaan ensimmäisestä käskystä ja jos ei nouse, niin sitten aloitamme alusta ja helpotamme treeniä. Loppujen lopuksi sain homman toimimaan pallopalkalla ja saimme monta onnistunutta vaihtoa. Tuo pallopalkka tuollaiselle silmäkoiralle jähmettää mukavasti... Katsotaan tänään toimiiko edelleen sama systeemi vai oliko eilinen vain sattuman kauppaa.

Kiian jälkeen otin vielä Superin tekemään ohjattua noutoa. Yksi toisto oikealle ja kaksi vasemmalle. Kapulat olivat nyt noin 5 metrin syvyydessä. Kaikki kolme toistoa onnistui loistavasti. Aika rohkaisevaa oli kyllä. Lopuksi tein pelkkiä merkille lähettämisiä kolme neljä kappaletta eli tämä oli uusi asia Superille. Ihan lopuksi teimme vielä yhden ruutuun lähettämisen niin, että veimme nakkia sinne.

Tänään jos ottaisi Kiialle ja mitä ettei myös Superille tokotreeneissä zetaa, hyppynoutoa, tunnaria ja kaukkareita. Loppuun jos tekisi istumisen. Olen varmaan kentällä yksin, joten jos intoa piisaa, niin voin treenata vaikka koko setin läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti