lauantai 22. kesäkuuta 2013

Laiskuus iski...

...tai ainakin melkein. Eilen en sitten viitsinytkään lähteä kentälle tokoa treenaamaan vaan päädyin tokottelemaan pienesti tiellämme. Tein siis ensin Superin kanssa zetan pysähdyksiä. Edelleen oli maahanmeno hukassa mutta kun oikein kunnolla keskityin antamaan käskyn iloisesti, läsähti tyttö maahan. Ei siis mitään uutta auringon alla. Sen sijaan jotain uutta ja ihmeellistä ilmeni. Nimittäin seisomisissa kun kiersin koiran taakse, kääntyi Super perään. Emme tosiaan ole tehneet tätä tällä tavalla pitkään pitkään aikaan. Voittajassahan on pelkkä istuminen ja pk:ssa ei kierretä koiran taakse. Pitipä sitten ottaa oikein kunnon "pussihousutreenit" tähän sitten.

Tämän jälkeen teimme tunnarin... ja jälleen kerran vain kerran, sillä se oli kuin oppikirjasta. Tunnarin jälkeen siirryimme takapihalle tekemään hyppynoutoa metallikapulalla ja kas, taas uusi ongelma. Nyt pk:ssa "vinkkauksella" sallittu hypyn kierto on näemmä siirtynyt tokoon. Super nimittäin kiersi hypyn kaksi kertaa. Kolmannella kerralla muisti tulla yli. Teimme vielä kerran kiellon päälle. Tätä siis lisää. Lopuksi tein kaukkareita tai siis lähinnä seiso-istu -vaihtoja ihan siitä läheltä.

Superin jälkeen Kiia pääsi estraadille. Kuin pikkusiskonsa myös Kiialla oli ongelmia seisomisen kiertämisen kanssa. Muuten stopit onnistuivat oikein hienosti. Eli myös Kiia pussihousutettiin. Tämän jälkeen hengitys syvään sisään ja ulos ja tunnarin kimppuun mutta mutta mutta... mitä tapahtuikaan. Kiia meni kapuloille (olivat tällä kertaa rivissä ja oma oli kolmas keppi vasemmalta) haisteli ne vasemmalta oikealle ja lähti takaisin päin, poimi oman ja lähti sitä tuomaan minulle. Vapautin tytön parin metrin päästä, koska olin niin mahdottoman ylpeä tytöstä. Nyt se onnistui oikein hienosti.

Ensimmäisellä hyppynoudolla Kiia karkasi kapulalle. Otimme sen siis alusta, ja nyt se onnistui melkein täydellisesti. Ainoa virhe oli, että Kiia tipautti kapulan suustaan jaloilleni. Kolmannella kerralla onnistuimme oikein hienosti ja palkaksi taas pallon heittoa. Lopuksi teimme kaukkareita pallopalkalla. Tuntui toimivan. Kiia vallan jähmettyy kyttämään. Myös istumiset ensimmäisellä käskyllä onnistuivat. Jatkamme siis tätä rataa.

Treenin jälkeen lähdimme vielä juoksulenkille, jonka jälkeen otin Superille vielä helpon hyppytreenin. Este oli 55 cm korkea ja palkkapurkit olivat molemmissa päissä. Seuraavalla kerralla teen saman mutta patukkaa noutaen. Nyt hypyt olivat laakahyppyjä ja voimakkaita.

Tänään aloitin juhannuspäivän vieton talkoilemalla EK-kokeessa sekä henkilöryhmässä että maalimiehenä. Tässäpä tunnelmaa jaettavaksi teillekin... Kyllä täytyy olla vinksahtanut, kun viitsii kökkiä roskiksessa tuntitolkulla koiria piilossa. ;)



Talkoilusta innostuneena otin kotosalla Luukaksen iltapäiväunien aikaan hieman pikkuesinetreeniä ensin eteisen matolla ja sitten takapihalla nurmella. Juttelin kokeessa parin ihmisen kanssa tuosta ilmaisusta ja sain (kuten arvata saattoi) kahdenlaisia vinkkejä. Yksi sanoi, että on hyvä, jos koira nostaa esineen suuhunsa. Toinen puolestaan sanoi, että jotkut esineet ovat todella vaikeita nostaa suuhun ja että, joku oli opettanut koiransa tökkäämään nenällään esinettä. Superhan mieluusti nostaa esineen ja tiputtaa sen sitten siihen ja jää seistä pönöttämään paikalleen aivan kuten jäljellä. Niinpä annoin Superin tehdä niin. Viimeisellä toistolla tosin Super meni sitten maahan... eli kaipa tässä pitäisi alkaa tehdä jonkinlainen päätös suuntaan tai toiseen. Joka tapauksessa ulkona tehdessämme pikkuruutua Super alkoi selvästi olla kartalla jutun juonesta. Aivan mahtavaa. Nuuskutteli tarkkaa ruutua ja pongasi sieltä yhden euron kolikon. Hienoa, hienoa. Illasta lenkin jälkeen menin vielä tekemään pudotettua metsään isolle polulle. Aikaisemminhan olen tehnyt tätä vain tiellä, joten nyt hieman haastetta mukaan. Taisimme tehdä viisi toistoa vaihtelevilla matkoilla. Täytyy kyllä ihmetellä miten nopeasti tuo tyttö pääsee jyvälle jutusta. Huomenna, jos ehtisi, niin kävisin ajamassa molemmille tai miksei samalla kaikille kolmelle jäljet. Sitten alkaisi olla juhannukselta treenit kasassa... Maanantaina tuleekin taukopäivä, kun mieheni lähtee talkoisiin karting-radalle, ellen sitten yllytä poikiani hakuilemaan kanssani. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti